Richard B. Spencer

(Ohjattu sivulta Richard Spencer)

Richard Bertrand Spencer on amerikkalainen uusnatsi, juutalaisvastainen salaliittoteoreetikko ja valkoisen ylivallan kannattaja[1][2]. Spencer on opiskellut eri yliopistoissa muun muassa kirjallisuutta ja humanistisia aineita. Vuonna 2007 Spencer erotettiin amerikkalaisesta konservatiivilehdestä äärimmäisten mielipiteidensä takia. Vuonna 2010 Spencer perusti alternativeright.com-sivuston. Hän loi omien sanojensa mukaan nimityksen alt-right. Vuonna 2017 Spencer johti monia ääri­oikeistolaisia mielen­osoituksia Yhdysvalloissa. Spencer on esittänyt muun muassa "rauhan­omaista etnistä puhdistusta". Tavoitteena oli pelkästään valkoisista koostuva Yhdysvallat.

Richard Spencer.

Virginian mellakat muokkaa

Spencerin puhe elokuussa 2017 johti mellakoihin, jossa äärioikeisto ja sen vastustajat ottivat yhteen. Yksi ihminen kuoli.lähde?

Floridan puhe muokkaa

Lokakuussa 2017 Spencer piti Floridassa kannattajineen yliopistossa äärioikeistolaisen puheen. Puhe oli yliopistossa sallittu Yhdysvaltain sananvapauslain perusteella. Jo etukäteen varauduttiin kalliin turvatoimin. Puhe herätti voimakkaan vastalausemyrskyn ja kyselyjä Spenceriltä. Spencer haukkui puheensa vastustajia.[3]

Tämä synnytti yliopistolla Spenceriä tukevan ja varsinkin vastustavan mielenosoituksen.[4]

Lähteet muokkaa