Avaa päävalikko

Työllisyysaste

työllisten prosenttiosuus väestöstä

Työllisyysaste on vähintään tunnin verran ansiotyötä viikoittain tekevien osuus 15-64-vuotiaasta väestöstä. Ansiotyötä tehdään rahapalkkaa tai luontoisetua vastaan tai tarkoituksena tuottaa voittoa omalle tai perheenjäsenen omistamalle yritykselle.

Tutkimusviikolla työstä tilapäisesti poissa olleet lasketaan työllisiksi, jos syynä on ollut sairaus tai äitiys-/isyysvapaa tai jos poissaolo on kestänyt alle kolme kuukautta.

Alityöllisyyttä ei tilastoida virallisestiMuokkaa

Työllisyysaste sisältää myös alityölliset eli henkilöt, jotka haluaisivat tehdä enemmän työtä kuin hänelle on tarjolla.[1] Alityöllisyyttä ei erotella virallisessa työllisyysasteessa, mutta Tilastokeskuksen ja Työvoimatutkimuksen pohjalta on pääteltävissä, että vuosina 2016 ja 2017 alityöllisyys on ollut Suomessa noin 5,5-6 prosenttia työllisyysasteesta. Alityöllisyydellä on yhteys käsitteeseen pienituloinen työssäkäyvä.[2]

Ikääntyneiden työllisyysasteMuokkaa

Päättäjät olivat 2000-luvun alussa huolissaan siitä, että niin monet jäivät työkyvyttömyys-, työttömyys- tai varhaiseläkkeelle ennen kuin olivat saavuttaneet vanhuuseläkeiän. Ikääntyneiden eli 55-64-vuotiaiden työllisyysaste saatiin kohoamaan 2000-luvun ensimmäisen kymmenen vuoden aikana 37 prosentista 57 prosenttiin[3], ja se on tällä hetkellä enää 12 prosenttiyksikköä alhaisempi kuin väestöllä keskimäärin[4]. Kansainvälisesti tarkasteltuna Suomessa pysytään työelämässä nykyisin merkittävästi pidempään kuin muissa maissa, sillä vain 7 prosentissa maailman valtioista yli puolet 55-64-vuotiaista osallistuu työelämään[5].

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. http://www.tsk.fi/tiedostot/pdf/Tyohon_liittyvia_tilastokasitteita_2018-08-28.pdf
  2. https://kestavakehitys.fi/seuranta/tulkinnat/-/blogs/tyoelama-laatu-ja-muutos-tyollisyys-tuottavuus-ja-yritysvastuu-paranemassa-mutta-tyon-kuormittavuus-on-ennallaan
  3. Ei syrjitä senioria. Anna-Stina Nykänen. Helsingin Sanomat 25.8.2013, C9
  4. IKÄÄNTYNEIDEN TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYSKEHITYS UUDEN IKÄPOLITIIKAN AIKANA. Matti Sihto ja Paula Sardar. TEM-analyyseja 45/2012. S. 3. http://www.tem.fi/files/35001/Ikaantyneiden_tyollisyys-_ja_tyottomyyskehitys.pdf
  5. Ei syrjitä senioria. Anna-Stina Nykänen. Helsingin Sanomat 25.8.2013, C9.