Alexander Hamilton

yhdysvaltalainen lakimies, upseeri ja valtiomies

Alexander Hamilton (11. tammikuuta 1755 tai 175712. heinäkuuta 1804) oli yhdysvaltalainen lakimies, upseeri ja valtiomies. Hän oli Yhdysvaltojen perustajia. Hamilton toimi myös Yhdysvaltain ensimmäisenä valtiovarainministerinä 1789–1795.

Alexander Hamilton
Yhdysvaltain 1. valtiovarainministeri
11. syyskuuta 1789 – 31. tammikuuta 1795
Presidentti George Washington
Seuraaja Oliver Wolcott, Jr.
Henkilötiedot
Syntynyt11. tammikuuta 1755 tai 1757
Charlestown, Nevis, Brittiläiset Leewardsaaret
Kuollut12. heinäkuuta 1804
Greenwich Village, New York City, New York, Yhdysvallat
ArvonimiKenraalimajuri
Puoliso Elizabeth Schuyler Hamilton
Tiedot
Puolue Federalisti
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Elämä muokkaa

Nuoruus muokkaa

Alexander Hamilton syntyi Nevis-nimisellä saarella Karibianmerellä joka oli osa Brittiläisiä Leewardsaaria. Hänen isänsä oli huonosti menestynyt liikemies James Hamilton ja äitinsä Rachel Fawcett Lavien, joka oli vielä Alexanderin syntymän aikoihin naimisissa John Lavien -nimisen miehen kanssa. Vaikka Rachel myöhemmin erosi ja perusti uuden perheen James Hamiltonin kanssa, he eivät koskaan menneet naimisiin. Vuonna 1765 perhe muutti Saint Croixin saarelle, minkä jälkeen James hylkäsi perheensä ja katosi. Tienatakseen elantonsa Alexanderin äiti perusti pienen kaupan, veli James ryhtyi kirvesmieheksi ja tuolloin 11-vuotias Alexander toimi apulaisena Cruger and Beckman -nimisessä kauppapaikassa.[1] Vuonna 1768 äiti kuoli keltakuumeeseen ja veljekset jäivät orvoiksi. Veljekset otti huostaan serkku Peter Lytton, mutta hän teki itsemurhan jo seuraavana vuonna 1769. Veljesten selviytyminen työn ohella jäi muiden saarelaisten hyväntahtoisuuden varaan, vaikkakin heitä säälittiin ja paheksuttiin jonkin verran aviorikoksesta syytetyn äitinsä takia.

Ahkerasta Hamiltonista tuli paikallisesti tunnettu, minkä ansiosta saaren presbyteeripappi Hugh Knox keräsi yhdessä useiden muiden paikallisten kesken kolehdin, jolla he kustansivat Hamiltonin opiskelut Yhdysvaltain mantereella.[1] Erityisesti kolehdin suosioon vaikutti alun perin hänen isälleen tarkoittamansa kirjeen julkaiseminen paikallisten suosimassa lehdessä Royal Danish-American Gazettessa. Kirjeessä Hamilton kuvasi tunteikkaasti saarta runnellutta myrskyä sekä sen herättämiä tunteita.[2]

Koska Hamilton vietti koko nuoruutensa Amerikan siirtokuntien ulkopuolella, hän ei koskaan tuntenut erityistä lojaalisuutta mitään aluetta kohtaan. Tämän ansiosta Hamilton pystyi ajattelemaan Yhdysvaltoja yhtenä tasavertaisena alueena, mihin moni hänen kollegoistaan ei kyennyt. Lisäksi Hamilton näki St. Croixissa asuessaan valkoisten raakuuden mustia orjia kohtaan. Hamiltonin asuessa saarella orjat yrittivät useaan kertaan kapinoida omistajiaan vastaan, mutta kapinat tukahdutettiin aina väkivaltaisesti. Kokemustensa takia Hamilton vastusti vanhemmalla iällä orjuutta. Hamilton kuului New Yorkin manumissio seuraan, jonka tehtävänä oli edistää orjien vapauttamista. Hamilton ei kuitenkaan ollut kantansa suhteen ehdoton. Eteläisten osavaltioiden taloudellinen riippuvaisuus orjien työpanoksesta teki poliittisesta keskustelusta vaikeaa. Kompromissina Hamilton ei ajanut uransa aikana vahvasti orjien vapauttamista, jotta hänen muut ohjelmansa voisivat saada laajempaa kannatusta.[1]

Sotilasura muokkaa

Saavuttuaan opintojaan varten New Yorkiin vuonna 1772 Hamilton asui Hugh Knoxin presbyteeriystävien kanssa. Hamilton ei vielä tuolloin tukenut täysin Yhdysvaltain itsenäistymistä ajaneita tahoja. Opiskellessaan King's Collegessa (nykyinen Columbian yliopisto) Hamilton kuitenkin ryhtyi lukemaan vallankumousta ajaneiden yhdysvaltalaisten, kuten James Otisin, John Adamsin ja John Dickinsonin kirjoituksia. Ensimmäisen kerran Hamilton itse vaati julkisesti uudistuksia vuonna 1774 Fields Parkissa pitämässään puheessa, jossa hän puolusti Bostonin teekutsujen toimintaa ja vaati siirtokuntien kongressiin vapailla vaaleilla valittuja edustajia. Hamilton ei silti vieläkään pitänyt itseään vallankumouksellisena vaan olisi halunnut Yhdysvaltain kuuluvan Iso-Britanniaan yhdenvertaisena emämaansa kanssa. Britannian parlamentti ja kuningas eivät kuitenkaan olleet halukkaita antamaan Yhdysvalloille enempää oikeuksia.[1]

Britannian joukot hyökkäsivät 19. huhtikuuta 1775 Yhdysvaltain itsenäisyyttä kannattaneita miliisijoukkoja vastaan ja aloittivat siten avoimen sodan Yhdysvaltain itsenäisyyttä ajaneiden joukkojen ja Britannian välille. Bostonin piirityksen jälkeen Hamilton värväytyi New Yorkin miliisijoukkoihin, jossa hänet määrättiin kapteeniksi tykistöjoukkoihin[3]. Hamiltonin palveltua kaksi vuotta armeijassa siirtokuntien armeijan ylipäällikkö George Washington nimitti hänet henkilökohtaiseksi adjutantikseen ja antoi hänelle everstiluutnantin arvon. Nimityksensä ansiosta Hamiltonista tuli pidetty henkilö merkittävien poliitikkojen keskuudessa, mikä osaltaan auttoi hänen myöhempää uraansa Washingtonin ja John Adamsin hallituksissa. Erityisesti New Yorkin poliittinen johto arvosti suuresti hänen hyviä puhujantaitojaan ja tietämystään sodan kulusta.[1]

 
Alexander Hamilton New Yorkin tykistön uniformussa, maalannut Alonzo Chappel.

Poliittinen ura muokkaa

Perustuslain laatijana muokkaa

Yhdysvaltain perustuslain säätänyt perustuslaillinen konventti kutsuttiin 1787 koolle Hamiltonin johdolla. Hamilton toimi yhtenä kolmesta New Yorkin osavaltion valtuutettuna.[4] Kokouksessa hän piti puheen, jossa hän kannatti vaalimonarkiaa ja vahvaa keskushallintoa. Hamilton ehdotti presidenteille ja senaattoreille elinikäisiä virkakausia, joista erottaminen olisi mahdollista virkasyytteellä. Hamilton näki vahvan ja pitkäaikaisen johtajan parhaana tapana pitää liittovaltion monimutkainen sisäpoltiikka hallinnassa ja toimintakykyisenä.[4][5] Useat aikalaiset pitivät Hamiltonin taipumusta monarkiaan vaarallisena ja hänen uskollisuuttensa demokraattiselle tasavallalle nostettiin usein esille hänen uransa aikana[6]. Lopulta perustuslaillisessa konventissa sovittiin merkittävien oikeuksien antamisesta liittovaltiolle, mutta kuitenkin huomattavasti vähemmissä määrissä kuin Hamilton oli esittänyt. New Yorkin osavaltio ei kuitekaankaan ratifioinut perustuslakia vielä, koska kaksi muuta New Yorkin valtuutettua oli lähtenyt konventista, koska he vastustivat vahvaa liittovaltiota. Hamilton kuitenkin allekirjoitti perustuslain henkilökohtaisesti edustamatta New Yorkia.[4]

New Yorkiin palattuaan Hamilton asettui tukemaan perustuslakia kuumassa poliittisessa keskustelussa. Vuosina 1787-1788 Hamilton, James Madison ja John Jay yhteistyössä julkaisivat New Yorkin sanomalehdissä voimakasta keskushallintoa tukevia esseitä, jotka lopulta koottiin The Federalist - esseesarjaksi. Vuonna 1788 Hamilton valittiin New Yorkin valtuutetuksi mannermaakongressiin, jossa New York ratifioi perustuslain.[4]

Valtiovarainministerinä muokkaa

Presidentti Washington nimitti Hamiltonin vuonna 1789 Yhdysvaltain ensimmäiseksi valtiovarainministeriksi.[7] Hamiltonin suhde Washingtoniin ja hänen johtaman viraston valta herättivät huomiota. Ensimmäisenä valtiovarainministerinä Hamilton määritti ja koetteli virkansa rajoja. Erityisesti ensimmäinen ulkoministeri Thomas Jefferson kilpaili vaikutusvallasta Hamiltonin kanssa. Washington halusi molemmat miehet hallintoonsa ja kuvaili kummankin viran valtaa liian laveasti, jolloin ristiriitoja syntyi.[8]

Hamiltonin ensimmäisiä tehtäviä virassa oli tuottaa raportti Yhdysvaltain taloudellisesta tilanteesta ja ehdotuksia mahdollisista toimenpiteistä sen parantamiseksi.[9] Hamilton esitteli vuonna 1791 kongressille merkittäviä linjauksia Yhdysvaltain talouspolitiikkaan. Vapaussodassa velkaantunueen Yhdysvaltojen oli Hamiltonin mukaan ehdotonta hoitaa velkansa vastuullisesti, jotta tulevaisuudessa Yhdysvallat nähtäisiin luotettavana kauppakumppanina ja vakaana valtiona. Uuden valtion vakautta epäiltiin, jolloin velkojen korot olivat korkeita. Velan taas Hamilton näki pakollisena lääkkeenä Yhdysvaltojen pääoman puutteeseen.[10] Hamiltonin kuuluisa mietelmä talousministerinä oli, että ”kansallinen velka, silloin kun se ei ole ylenmääräinen, on meille kansallinen siunaus”.[11] Uudessa liittovaltiossa alkoi kiistely yhteisen velan maksamisesta. Hamiltonin näkemyksen mukaan Yhdysvaltojen yhteisen edun mukaista olisi ollut velan maksaminen mahdollisimman nopeasti pois, jolloin tilalle voitaisiin ottaa edullisempaa lainaa. Velkansa maksaneet osavaltiot eivät halunneet tukea muita osavaltioita, joiden osuus oli maksamatta[10]. Hamilton perusteli velkataakan jakamista myös aattellisesti hinnaksi vapaudesta, jolloin olisi epäreilua, että osavaltiot, jotka olivat kärsineet eniten taisteluista, jätettäisiin vaikeuksiin velkojen kanssa.[9] Hamilton onnistui saamaan kongressin hyväksymään velkaohjelmansa vuoden 1790 kompromissilla, jonka seurauksena myös Yhdysvaltain pääkaupunki Washington D.C sijaitsee nykyisellä paikallaan.

Hamiltonin koko valtiovarainministerin uran aikana hänen ohjelmansa olivat liittovaltion politiikan keskiössä. Hamiltonin kriitikot kokivat, että Hamiltonin ajamat ohjelmat tekivät keskushallinnosta liian voimakkaan verratuuna osavaltioihin. Hänen ympärilleen muodostui uskollinen kannattajajoukko, josta muodostui lopulta Federalistinen puolue. Hamiltonin ohjelmia syntyi vastustamaan Jeffersonin ja Madisonin johtama Demokraattis-republikaaninen puolue.

Hamiltonin päätavoite oli rakentaa Yhdysvaltojen teollisuudesta moderni ja omavarainen.[12] Valtiovarainministerin näkemys oli, että tulevaisuudessa valtioiden mahtavuuden mittaa niiden teollinen tuotantokyky ja hän seurasi teollisuuden kehitystä erityisen tarkasti Britanniassa.[13] Hamiltonin kaudella perustettiin rahapaja sekä valtion pankki, jotka Hamiltonin näkemyksen mukaan olivat välttämättömiä talouden kehitykselle ja vakaudelle.[14] Valtion pankin perustaminen jakoi mielipiteitä, ja Hamiltonin poliittiset vastustajat Jeffersonin ja Madisonin johdolla syyttivät valtion pankkia perustuslainvastaiseksi. Presidentti Washingtonin tuki ratkaisi kiistan lopulta Hamiltonin hyväksi ja pankki perustettiin. Pankkijärjestelmän lisäksi Hamilton kehitti liittovaltiolle merkittäviä verotus- ja tullijärjestelmiä. Hän ajoi tullimaksuja Yhdysvaltoihin saapuville tuotteille, minkä hän uskoi vahvistavana valtion omaa teollisuutta.[10][12] Verotus laajeni myös valtion sisäiseen tuotantoon. Vuonna 1791 asetettu valmistevero alkoholijuomille laittoi vuonna 1794 alkuun viskikapinan.

Hamiltonin keskittyminen teollisuuteen ja kaupankäyntiin sai monet aikalaiset tuntemaan, että valtiovarainministeri ajoi vain kauppiaiden, sijoittajien ja pankkiirien etuja. Yksi kiistelty linjaus koski vapaussodan aikaisia valtion velkakirjoja, joita varaton Yhdysvallat oli antanut maksuksi kansalaisilleen ja sotilailleen palveluksesta sodan aikana. Monet olivat myyneet velkakirjansa sijoittajille pilkkahintaan pakon edessä tai koska eivät luottaneet valtion takaisinmaksuun. Kun Yhdysvaltojen talous tasapainottui, nousi myös velkakirjojen arvo. Osa poliitikoista esitti, että olisi kohtuutonta, että monet kansalaiset ja sotilaat eivät itse hyötyisi velkakirjoista, vaan sijoittajat keräisivät voitot. Hamiltonin päätöksellä kuitenkaan voittoja ei jaettu alkuperäisille omistajille. Hamilton koki, että jos valtio pystyisi päättämään mielivaltaisesti kenelle velkakirjoista saatavat voitot menisivät, romuttaisi se sijoittajien luottamuksen järjestelmään, joka lopulta vahingoittaisi Yhdysvaltojen taloutta ja arvopohjaa merkittävästi. Velkakirjoilla ei myöskään ollut virallista omistajahistoriaa, jolloin alkuperäisten omistajien löytäminen olisi ollut monessa tapauksessa melkein mahdotonta.[15]

Valtiovarainministeri Hamilton pyysi vuonna 1795 eroa tehtävistään. Merkittävä syy viran jättämiseen oli henkilökohtainen velkaantuminen johtuen valtiovarainministerin kohtalaisesta palkasta, joka ei riittänyt rahoittamaan yläluokkaan kuuluvan perheen elämää.[16] Hamiltonista myös tuntui, että "suuret mahdollisuudet" olivat nyt jääneet hänen osaltaan taakse.[17] Eronsa jälkeen Hamilton jatkoi presidentti Washingtonin neuvonantajana ja avusti huomattavasti seuraavaa valtiovarainministeriä Oliver Wolcott Jr:ia.[18]

Yksityiselämä muokkaa

Hamilton avioitui vuonna 1780 vapaussodan merkittävän kenraalin Philip Schuylerin tyttären Elizabethin kanssa. Varaton Hamilton tapasi Elizana tunnetun naisen ollessa vielä Washingtonin avustaja sodassa. Schuylerin suku oli yksi New Yorkin merkittävimmistä aristokraattisuvuista[19] Hamilton oli myös läheinen vanhimman sisaren Angelica Schuylerin kanssa. Heidän suhteensa luonnetta on arvailtu. Todisteita salaisesta suhteesta ei ole, vaikkakin heidän kirjeensä ovat hyvin lämminsävyisiä. Angelica ei piilottanut ihailuaan Elizalta, eikä se vaikuttanut haittaavan häntä.[20]

Hamiltonin ja Elizan onnelliseksi kuvattuun avioliittoon syntyi 8 lasta, joista pojat seurasivat isänsä jalanjälkiä ja loivat uransa lakialalla ja politiikassa.[21] Lakia opiskellut esikoinen, 19-vuotias Philip Hamilton, kuoli vuonna 1801 kaksintaistelussa George Eackeria vastaan. Eacker oli loukannut Philippiä väittämällä, että hänen isänsä Alexander aikoi käyttää armeijaa poliittisten vastustajien painostamiseen. Poika John Hamilton taas omisti elämänsä historian ja erityisesti isänsä elämän tutkimukselle ja julkaisi kirjallisuutta hänestä.[21]

Flirttailusta tunnetun Hamiltonin uskollisuutta epäiltiin moneen otteeseen, ja vuonna 1791 alkanut suhde Maria Reynoldsiin aloitti julkiseksi tultuaan Yhdysvaltojen ensimmäisen seksiskandaalin. Suhde sai alkunsa, kun Reynolds valitteli avuliaana tunnetulle Hamiltonille rahaongelmiaan. Hamilton joutui pitkäaikaisen kiristyksen uhriksi Reynoldsin ja hänen miehensä James Reynoldsin toimesta. Lopulta suhde tuli julkisuuteen, kun Hamiltonin tekemiä rahasiirtoja James Reynoldsille epäiltiin korruptioksi. Hamilton puolustautui julkaisemalla kirjoituksen, jossa myönsi suhteensa Maria Reynoldsiin erittäin yksityiskohtaisesti. Korruptiosyytteet vedettiin takaisin, mutta Hamiltonin poliittinen vaikutusvalta sekä maine heikkenivät merkittävästi.[22] Eliza antoi anteeksi Hamiltonin syrjähypyn, ja heidän avioliittonsa kesti Hamiltonin kuolemaan saakka, jonka jälkeen Eliza eli vielä 50 vuotta leskenä. Hän tuomitsi edesmennyttä miestään kohtaan esitetyn laajan kritiikin ja puolusti hänen perintöään.[19].

Elämän loppuvaihe muokkaa

Vuoden 1796 presidentinvaaleissa hän oli valitsijamiehistössä. Vuonna 1801 hän perusti New York Evening Post -sanomalehden.

Valmisteluissa Kvasisotaa varten presidentti John Adams pyysi George Washingtonia palaamaan armeijan palvelukseen. Washington halusi Hamiltonin tuekseen ja vaati Adamsia tekemään Hamiltonista kenraalimajurin.ref>–598–599</ref> Washington ei ottanut aktiivista roolia armeijan valmisteluissa, joka teki Hamiltonista käytännössä Yhdysvaltain armeijan korkeimman vallankäyttäjän vuosina 1798–1800, erityisesti vuoden 1799 joulukuussa tapahtuneen Washingtonin kuoleman jälkeen.[23]

Kaksintaistelu ja kuolema muokkaa

Hamilton kuoli haavoituttuaan vakavasti pitkäaikaista poliittista vastustajaansa, varapresidentti Aaron Burria vastaan 1804 käymässään kaksintaistelussa. Ennen kaksintaistelua Hamilton oli estänyt Burrin pääsyn New Yorkin kuvernööriksi. Lisäksi Hamilton oli estänyt Burrin pääsyn Yhdysvaltojen kolmanneksi presidentiksi vuoden 1800 vaaleissa. Hamiltonin antama tuki kallisti presidentinvaalien voiton Thomas Jeffersonille. Merkittävää Hamiltonin antamassa tuessa oli, että Jefferson oli aikaisemmin Hamiltonin pitkäaikainen poliittinen vastustaja. Hamilton perusteli Jeffersonille antamaansa tukea seuraavalla näkemyksellä: "Olen aina ollut Jeffersonin kanssa monista periaatteista eri mieltä, mutta häneltä sentään löytyy periaatteita toisin kuin Burrilta".[14]

Perintö muokkaa

Alexander Hamiltonin elämäkerran kirjoittanut Ron Chernow on kuvaillut Hamiltonin roolia Yhdysvaltain historiassa seuraavasti: "Siinä missä George Washington oli maan isä ja James Madison perustuslain isä, niin Alexander Hamilton oli hallinnon isä."

Hamilton loi valtiovarainministerinä vahvan ja luotettavan pohjan Yhdysvaltojen talousjärjestelmälle ja teollisuudelle, joka on nähty merkittävänä tekijänä Yhdysvaltojen nousulle epävakaasta osavaltioiden liitosta maailman vaikutusvaltaisimmaksi valtioksi.[10] Samaan aikaan Yhdysvalloissa monet vaikutusvaltaiset poliitikot näkivät Yhdysvaltojen tulevaisuuden maatalousyhteiskuntana, jonka johdosta Hamiltonin ajamat ohjelmat olivat usein kiistanalaisia. Thomas Jeffersonin ollessa presidentin virassa selvitti hän mahdollisuuksia purkaa haitalliseksi näkemiään Hamiltonin järjestelmiä. Hän pyysi omaa puoluettaan (Demokraattis-republikaaninen-puolue) edustavaa valtiovarainministeriä Albert Gallatinia selvittämään mahdollisia muutoksia ja etsimään todisteitä Hamiltonin tekemistä virheistä tai petoksista. Jeffersonin pettymykseksi Gallatinilta löytyi pitkän selvitystyön jälkeen vain kehuja Hamiltonin luomaa talousjärjestelmää kohtaan.[24]

Hamiltonin kuoleman jälkeen hänen uransa painui suuressa määrin unohduksiin. Vuonna 2015 julkaistu musikaali Hamilton toi hänet takaisin yleiseen tietoisuuteen kansakunnan perustajaisänä.[25]

 
Hamiltonin kuva on ollut Yhydysvaltojen kymmenen dollarin setelissä vuodesta 1928.

Hamiltonin kuva on painettu useisiin Yhdysvaltain seteleihin alkaen kymmenen dollarin setelistä vuonna 1928 nykypäivään asti.[26]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. a b c d e Hamilton's Background University of Virginia. Viitattu 24.9.2012. (englanniksi)
  2. Alexander Hamilton Founders.archives.gov
  3. Fehrenbacher, Don E. et al.: Kuka teki mitä, s. 107. Otava, 1991. ISBN 951-1-11326-7.
  4. a b c d Alexander Hamilton Britannica. (englanniksi)
  5. Alexander Hamilton’s Vision of an American Monarchy Compass Journal. (englanniksi)
  6. Monarchial Tendencies in Ameria Center for the Study of American constitution. (englanniksi)
  7. Alexander Hamilton (1789-1795) U.S. Department of the Treasury. Viitattu 27.8.2022. (englanniksi)
  8. Jefferson and Hamilton, Political Rivals George Washington's Mount Vernon. Viitattu 27.8.2022. (englanniksi)
  9. a b Yhdysvaltain valtiovarainministeriön historia Yhdysvaltain valtiovarainministeriö. (englanniksi)
  10. a b c d Digital History digitalhistory.uh.edu. Viitattu 26.8.2022. (englanniksi)
  11. Rahalla saa tehdä mitä tahansa. Taloussanomat 25.11.2009 (Web Archive). Viitattu 15.9.2022.
  12. a b Chernow 2004, s. 377–378
  13. Chernow 2004, s. 370–371
  14. a b Ahokas, Jaakko et al.: Spectrum tietokeskus: 14. osa, s. 432. WSOY, 1981. ISBN 951-0-07253-2.
  15. Chernow 2004, s. 298
  16. Chernow 2004, s. 483
  17. Chernow 2004, s. 479|
  18. Chernow 2004, s. 503
  19. a b Elizabeth Schuyler Hamilton tekijä=Jenny L. Presnell New York State Museum. Viitattu 27.8.2022. (englanniksi)
  20. Who Were the Real Schuyler Sisters? ThoughtCo. Viitattu 27.8.2022. (englanniksi)
  21. a b The Rundown on Alexander Hamilton's 8 Children Mental Floss. 7.3.2022. Viitattu 27.8.2022. (englanniksi)
  22. The Scandal That Ruined Alexander Hamilton’s Chances of Becoming President history.com
  23. Chernow 2004, s. 563
  24. {Chernow 2004, s. 647
  25. In “Hamilton,” Lin-Manuel Miranda Turned The Story Of A Forgotten Founding Father Into A Modern Musical Classic The Theatre Times (englanniksi)
  26. Facebook, Twitter, Pinterest, Tumblr, Email: Hamilton: How money tells his story National Museum of American History. 7.12.2017. Viitattu 26.8.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa