Hamilton (musikaali)

Lin-Manuel Mirandan säveltämä ja sanoittama musikaali

Hamilton: An American Musical, myös Hamilton, on yhdysvaltalainen hiphop-musikaali, jota on esitetty New Yorkissa Broadwaylla vuodesta 2015. Musikaalin on luonut säveltäjä, sanoittaja ja näyttelijä Lin-Manuel Miranda. Hamilton kertoo yhdysvaltalaisesta lakimiehestä, upseerista ja valtiomiehestä Alexander Hamiltonista, joka oli Yhdysvaltojen perustajia. Musikaali sai innoituksensa Alexander Hamilton -nimisestä kirjasta, jonka on kirjoittanut Ron Chernow. Hän oli musikaalin teossa mukana historiatietojen asiantuntija-apuna.[1][2][3] Musikaalin esiintyjät ovat pääasiassa muita kuin valkoihoisia, vaikka esittävät Yhdysvaltojen perustajia ja muita historiallisia hahmoja.[3][4][5] Hamilton on ollut esitysten aikana jatkuvasti menestys ja saanut lukuisia palkintoja, esimerkiksi Tony- ja Grammy-palkinnot.[6][7] Koronavirusepidemian vuoksi esitykset keskeytettiin[8]. Disney osti musikaalin esitysoikeuden kanavalleen ja julkaisi sen taltioinnin heinäkuussa 2020 Disney+-suoratoistopalvelussa.[8][9]

Lin-Manuel Miranda Alexander Hamiltonin roolissa.

Viittaukset muissa yhteyksissä muokkaa

Black Lives Matter -liikkeen mielenosoitusten aikana Hamiltonin lauluja siteerattiin musikaaliin kuuluvilla repliikeillä. Yksi laulun nimi päätyi aikamuoto muutettuna presidentti Donald Trumpin entisen neuvonantajan John Boltonin kirjan The Room where it happened nimeksi, mitä musikaalin tekijä Lin-Manuel Miranda paheksui.[8]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Pulitzer Prize Winning Historian Ron Chernow to Speak at The Tennessee Theatre Claiborne Progress. 12.3.2019. Viitattu 17.7.2020. (englanniksi)
  2. Hamilton on Broadway George Washington's Mount Vernon. Viitattu 17.7.2020. (englanniksi)
  3. a b Hamilton Time Out New York. Viitattu 17.7.2020. (englanniksi)
  4. Rebecca Mead: All about the Hamiltons (web.archive.org) The New Yorker. 15.11.2015. Arkistoitu 15.11.2015. Viitattu 17.7.2020. (englanniksi)
  5. Spencer Kornhaber: Hamilton: Casting After Colorblindness The Atlantic. 31.3.2016. Viitattu 17.7.2020. (englanniksi)
  6. Robert Viagas: Hamilton Tops Tony Awards With 11 Wins Playbill. 12.6.2016. Viitattu 17.7.2020. (englanniksi)
  7. Michael Gioia: Hamilton and Fun Home Cast Albums Among Grammy Award Nominees Playbill. 7.12.2015. Viitattu 17.7.2020. (englanniksi)
  8. a b c Pia Parkkinen: Trump paheksui, Obama rakasti, Bolton varasti nimen kirjalleen yle.fi, uutiset. 2.7.2020. Viitattu 2.7.2020.
  9. Chaim Gartenberg: Hamilton is coming to theaters and Disney+, thanks to Disney’s endless hunger for content The Verge. 3.2.2020. Viitattu 17.7.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa