Ala-Temmes

kylä Limingassa

Ala-Temmes on Limingan kunnassa sijaitseva kylä. Kylä sijaitsee valtatie 4:n varrella noin 10 kilometrin päässä Limingan keskustaajamasta ja noin 30 kilometrin päässä Oulusta. Kylä rajoittuu pohjoisessa Kedonperälle ja etelässä sekä idässä Tyrnävän kunnanrajalle. Kylän halki virtaa Temmesjoki. Jokivarsiasutuksen poikkeuksellisen komea ja vauras rakennuskanta ilmentää 1800­-luvun vaurasta pohjoispohjalaista talonpoikaisarkkitehtuuria.[1] Esimerkiksi kylällä sijaitseva historiallinen Pehkosen tila on rakennettu todennäköisesti 1500- tai 1600-luvulla.[1][2]

Kylällä sijaitseva Pehkosen tila on rakennettu todennäköisesti 1500- tai 1600-luvulla.
Ansassilta Temmesjoen yli Alatemmeksessä.

Ala-Temmeksellä toimii vuonna 2006 perustettu kyläyhdistys, joka oli ensimmäisen kerran toiminut 1980-luvulla. Kyläyhdistyksen ensimmäinen projekti oli nuorisoseurantalon remontin loppuun saattaminen, ja kunnostus kylätaloksi.[3] Kylällä toimii vuonna 1945 perustettu voimistelu- ja urheiluseura Ala-Temmeksen Vesa.[4]

Ala-Temmeksessä ei ole enää nykyään kyläkauppaa. Kylällä toimii SEO-ketjun huoltoasema.[5] Kylällä aiemmin on toiminut Limingan kunnan ylläpitämä vanhainkoti. Kylällä on Ala-Temmeksellä oli aiemmin oma koulu; Lakeuden koulu, joka suljettiin vuonna 2018 sisäilmaongelmien vuoksi.[6] Kylän lapset siirtyivät käymään koulua Limingan keskustaajamassa sijaitsevalle Liminganlahden yhtenäiskoululle.[6]

Kylästä lähtee tieyhteydet Ketunmaan kylään sekä seututie 827, joka johtaa viiden kilometrin päässä olevalle Tyrnävän kirkonkylälle, ja siitä edespäin Muhokseen.

LähteetMuokkaa

  1. a b Pohjois-­Pohjanmaan rakennettu kulttuuriympäristö 2015 Liminka pohjois-pohjanmaa.fi. 2005. Viitattu 27.5.2022.
  2. Pehkosen talo Museovirasto. Viitattu 27.5.2022.
  3. Ala-Temmeksen kyläyhdistys alatemmes.fi. Viitattu 27.5.2022.
  4. Ala-Temmeksen Vesa alatemmes.fi. Viitattu 27.5.2022.
  5. Seo Ala-Temmes SEO. Viitattu 27.5.2022. |
  6. a b Liminka ei nopeuta La­keu­den koulun sul­ke­mis­ta Kaleva. 20.2.2017. Viitattu 27.5.2022.

Aiheesta muuallaMuokkaa