Liminganjärvi

kuivatettu järvi Limingassa Pohjois-Pohjanmaalla

Liminganjärvi on kuivatettu järvi Limingan kunnassa Pohjois-Pohjanmaalla.[1] Järvi sijaitsee Tikkaperän kylän ja Pohjanmaan radan itäpuolella. Limingan kirkonkylältä matkaa on noin 10 kilometriä.

Liminganjärvi
Valtiot Suomi
Paikkakunta Liminka
Koordinaatit 64°45′50″N, 25°18′40″E
Mittaustietoja
Liminganjärvi

Järvi on Liminganlahteen ja Temmesjokeen laskevan Liminganjoen alkulähde. Järvi kuivatettiin kokonaan 1950-luvun alussa kaivamalla uoma niiden maanpinnan tason alapuolelle ja kokoamalla ruoppausmassat uoman reunoille nykyisinkin olemassa oleviksi penkereiksi. Jo 1800-luvulla järven pintaa laskettiin perkauksilla, kuitenkin varsin tehottomasti. Ennen ruoppauksia järven alueella oli noin 25 hehtaarin kokoinen keskuslampi ja sen ympärillä kosteikko/saraikkoalue, joka muuttui järveksi kevättulvien ja syyssateiden aikana. Samaan aikaan ruopattiin myös kahdeksan kilometriä ylävirtaan sijaitseva Heinijärven kylässä sijaitseva Heinijärvi. Järviä yhdisti Ylioja, joka uoman vähäisen kaltevuuden takia levitti tulvat ympäröiville suoalueille.[2]

Ennen kuivausta Liminganjärvi oli varsin kalainen järvi. Järvessä oli haukia, ahvenia, madetta ja särkiä.[3]

Viime vuosina on ollut suunnitelmissa vesittää Liminganjärvi uudestaan.[4]

LähteetMuokkaa

  • Maansilta, A:n lausunto: Limingan kunnassa olevien Heini- ja Liminganjärven vesijättöjen kuivatussuunnitelma.. Maataloushallituksen insinööriosasto, Oulun maanviljelysinsinööripiiri, 1950.

ViitteetMuokkaa

  1. Liminganjärvi Kansalaisen karttapaikka. Maanmittauslaitos. Viitattu 9.4.2013.
  2. Mustamo, Pirkko: Liminganjoen valuma-alueen kunnostustoimenpiteiden vaikutus Liminganjärven vedenpinnankorkeuteen sekä Liminganjoen virtaamiin ja vedenlaatuun (PDF) (Liminganjoen ja –järven historia, s. 49) 29.4.2010. Oulun yliopisto. Viitattu 9.4.2013.
  3. Tähystyksiä Tikkaperältä web.archive.org. Teksti alun perin julkaistu Kalevassa 30.9.1955. Viitattu 27.5.2022.
  4. Liminganjoki ja -järvi kunnostetaan Kaleva. 29.4.2008. Viitattu 9.4.2013.