Afanasi Afanasjevitš Fet (ven. Афана́сий Афана́сьевич Фет) toiselta sukunimeltään Šenšin (ven. Шенши́н); (23. marraskuuta (J: 5. joulukuuta 1820 Novosjolkin kylä Mtsenskin piiri, Orjolin kuvernementti, Venäjän keisarikunta21. marraskuuta (J: 3. joulukuuta) 1892 Moskova, Venäjän keisarikunta) oli venäläinen runoilija.

Ilja Repinin vuonna 1882 maalaama Afanasi Fetin muotokuva.

Suku ja koulutus muokkaa

Afanasi Fetin isä oli ilmeisesti saksalainen Johann Peter Karl Wilhelm Föth (1789-1826), Darmstadtin kaupungin tuomioistuimen arvioija, joka oli Johann Föthin ja Sibyl Milensin poika. Afanasin äiti Charlotte Elisabet Becker (1798-1844) oli Darmstadtin ylikomissaari, majatalonpitäjä Karl-Wilhelm Beckerin (1766-1826) ja hänen vaimonsa Henriette Gagernin tytär. Hän lähti muutamaa kuukautta ennen pojan syntymää kivennäisvesiparantolassa lomailleen tilanomistajan Afanasi Neofitovitš Šenšinin (1775-1854) mukaan.[1][2] Venäläisten lähteitten mukaan he menivät naimisiin, hyvissä ajoin ennen lapsen syntymää 11 kuukautta myöhemmin, luterilaisen menoin vuonna 1819 Darmstadtissa, mutta vasta pojan syntymän jälkeen liitto virallistettiin ortodoksisessa vihkimyksessä.[3][4]

Šenšinin vanha aatelissuku omisti puolet Mtsenskin alueen maista. Kastajaisissa lapsi merkittiin Šenšinin pojaksi, mutta vuonna 1834 hengellinen konsistori (ven. духовная консистория) peruutti kastekirjan ja hän menetti sukunimensä ja aatelisoikeutensa.[5][1] Šenšin ilmoitti asiasta kirjeessä Afanasille, kun tämä oli koulussa Võrussa.[6]

Afanasilla oli sisar Caroline Charlotte Georgina Ernestina Feth (1819-1877) äidin edellisestä liitosta, jonka Charlotte Becker oli joutunut jättämään vuoden ikäisenä Saksaan.[2] Heidän isänsä meni vuonna 1824 naimisiin Carolinan kotiopettajattaren kanssa. Äitinsä seuraavasta avioliitosta hänellä oli neljä aikuisikään elänyttä sisarusta: Ljubov Afanasievna Šenšina, naim. Šenšina (1824-?), naimisissa kaukaisen sukulaisensa Aleksandr Nikititš Šenšinin (1819-1872) kanssa; Vasili Afanasjevitš Šenšin (182 -1859), Orjolin maanomistaja; Nadežda Afanasievna Borisova (1832-1869) ja Pjotr ​​Afanasjevitš Šenšin (1834-1875), meni syksyllä 1875 Serbiaan vapaaehtoiseksi Serbian ja Turkin sotaan, mutta palasi pian Vorobjovkaan ja lähti lyhyen ajan kuluttua Amerikkaan.[7][2][1]

 
Afanasi Fet sotilasurallaan

Vuosina 1834–1837 Fet opiskeli saksalaisessa sisäoppilaitoksessa Võrussa, vuoden 1837 jälkeen Mihail Pogodinin sisäoppilaitoksessa Moskovassa ja vuonna 1838 Moskovan yliopiston filosofisen tiedekunnan kirjallisuuden osastossa, josta hän valmistui vuonna 1844. Hän sai vaikutteita Goethelta, Heinelta ja Nikolai Jazukovilta ja tutustui runoilija Apollon Grigorieviin, jonka luona hän myös asui.[7][8][1]

Syksyllä 1848 Fet rakastui 20-vuotiaaseen Maria Lazitšiin, hyvinkoulutettuun ja älykkääseen tyttöön, joka myös rakasti häntä. Koska Fet ei nähnyt mitään mahdollisuutta mennä naimisiin köyhän Hersonin maanomistajan rahattoman tyttären kanssa, hän hylkäsi hänet. Vuonna 1851 Maria kuoli sytytettyään pukunsa tuleen. Maria kuoli palovammoihinsa neljä päivää myöhemmin, hänen viimeisten sanojensa väitettiin olevan: "Älä syytä häntä tästä".[2] Valtava katumuksen tunne kiusasi Fetiä koko hänen loppuelämänsä. Tämä tapaus ja Marian kuva tuotiin usein esiin hänen myöhemmissä säkeissään.[7]

Saadakseen aatelisoikeutensa takaisin Fet meni vuonna 1845 armeijan palvelukseen. Hän oli aliupseerina Hersonin kuvernementissa, vuonna 1853 Olhavan lähellä ja Krimin sodan aikana Viron rannikolla. Fet jätti armeijan vuonna 1856 ja meni vuonna 1857 naimisiin kirjallisuuskriitikko Vasili Botkinin sisaren, rikkaan teekauppiaan tyttären Maria Petrovna Botkinan (1828-1894) kanssa. Avioliitto oli lapseton.[9][3][1]

Vuonna 1860 hän hankki Stepanovkan maatilan Mtsenskin kihlakunnasta, jossa hän sittemmin toimi maanviljelijänä ja rauhantuomarina. Hän myös vaurastui maatilan avulla. Vuonna 1873 runoilija sai takaisin Šenšin-sukunimen ja perinnölliset aatelisoikeutensa, mutta koki asian elämäänsä suuresti vaikuttaneena nöyryytyksenä. Lehtikirjoittelunsa vuoksi hän tuli tunnetuksi maanomistajien etujen puolustajana ja poliittisena taantumuksellisena.[3][1]

Kirjallinen ura muokkaa

Fet julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa Liritšeski Panteon (ven. Лирический пантеон) vuonna 1840. Kokoelma menestyi hyvin. Ryhdyttyään upseerinuralle hän siirtyi Pietariin ja tutustui siellä muun muassa länsimielisiin Ivan Turgeneviin sekä esteettistä suuntausta kannattaneeseen kriitikko Vasili Botkiniin. Fet julkaisi laajasti sekä liberaali- että konservatiivilehdissä. Vuonna 1856 ilmestyi hänen kolmas runokokoelmansa, johon esipuheen kirjoitti Turgenev. Aleksandr Varlamovin säveltämästä Fetin runosta Na zare ty jejo ne budi ... (ven. На заре ты её не буди, Älä herätä häntä aamunkoitteessa ..., 1842) tuli suosittu romanssi ja Fet oli maineensa huipulla.[3]

Runoilijana hän kypsyi yliopistoaikansa loppuun mennessä. Vuosina 1842–1843 Otetšestvennyje zapiski -lehdessä julkaistiin 85 Fetin runoa. Vissarion Belinski mainitsi hänet Moskovan lahjakkaimmaksi runoilijaksi, jonka tuotanto on täysin verrattavissa Lermontoviin. Armeija-aikanaan Fet julkaisi vain yhden kokoelman vuonna 1850. Vuonna 1856 ilmestyi Ivan Turgenevin toimittama kokoelma, jonka uudelleenjulkaisun seuraksi ilmestyi vuonna 1863 kokoelma käännöksiä.[1]

1850-luvun lopulla Fetin asema kävi tukalaksi kirjallisuuselämän yhä politisoituessa ja vastakkainasettelun kärjistyessä. Fjodor Tjuttševia käsittelevässä esseessään vuonna 1859 Fet puolusti puhdasta kauneutta taiteen didaktisuutta vastaan, mikä sijoitti hänet radikaalikriitikkojen silmissä konservatiivien leiriin. Myös hänen lyriikkansa alkoi saada osakseen kovaa kritiikkiä, ja hänestä tuli suosittu runoparodioiden kohde. Fet vetäytyi kirjallisesta elämästä maatilalleen. Fet joutui taistelemaan paitsi runoutensa arvostuksen myös aatelisarvonsa puolesta.[3]

Stepanovkan maatilalla vietettyinä vuosinaan hän käänsi antiikin runoutta sekä persialaisia Saadia ja Háfezia. Saksasta hän venäjänsi Goethea ja Heinrich Heinea ja ranskasta mm. Alfred de Musset'ta. Fet käänsi myös Schopenhauerin filosofisia tekstejä venäjäksi ja esitteli niitä Leo Tolstoille.[3]

Fet palasi kirjallisuuteen 1880-luvulla rikastuttuaan ja ostettuaan talon Moskovasta. Hän palasi runoilijana julkaisemalla kolmiosaisen Vetšernije ogni (ven. Вечерние огни, "lltatulia", 1883, 1885 ja 1888), josta otettiin uusintapainoksia jo 1891. Vuonna 1890 ilmestyi kaksi osaa muistelmia nimellä Moi vospominanija (ven. Мои воспоминания). Kolmas osa Rannije gody mojei žizni (ven. Ранние годы моей жизни) ilmestyi runoilijan kuoleman jälkeen vuonna 1893. Ensimmäiset kootut runot Liritšeskije stihotvorenija (ven. Лирические стихотворения) julkaistiin kahdessa osassa vuonna 1894.[3][1]

Perintö muokkaa

Fet tunnetaan johdonmukaisena ”puhtaan taiteen” edustajana, jonka tuotannolla ei ole lainkaan yhteiskunnallista ulottuvuutta. Hänen tunnelmarunoutensa teemoja ovat rakkaus ja luonto, joita runoilija kuvaa tarkkojen näkö- ja kuulohavaintojen sekä sisäisten kokemusten kautta. Fetin lyriikka on musikaalista ja melodista, ja monet hänen runoistaan on sävelletty lauluiksi.[8] Venäläiset symbolistit pitivät Fetiä esikuvanaan ja näkivät hänen tuotannossaan yhteyden 1800-luvun alun venäläisen runouden ”kultakauteen”.[10]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f g h Entsiklopedija Krugosvet krugosvet.ru. Viitattu 3.1.2016.
  2. a b c d Bezelyansky, Yuri: [www.c-cafe.ru "Landowner Shenshin and the Poet Fet"] Viitattu Retrieved 10 October 2011..
  3. a b c d e f g Suni, Timo. Toim. Ekonen, Kirsti & Tuoroma, Sanna: ”Luku 3. Runous proosan kaudella”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 311-313. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450.
  4. Страхов, Н. Н. / Strakhov, N. N.: А. А. Фет. Биографический очерк. Полное собрание стихотворений А. А. Фета. / A. A. Fet. Elämäkertaluonnos. A. A. Fetin täydellinen runokokoelma. СПб.: т-во А. Ф. Маркс / Pietari: t-vo A. F. Marx, 1912.
  5. Кузнецов, Иван / Kuznetsov, Ivan: Девелопер Афанасий Фет / Kehittäjä Afanasy Fet. Коммерсантъ — Деньги / Kommersant - Raha, 26. huhtikuuta (nro 17). Artikkelin verkkoversio. Viitattu Arkistoitu alkuperäisestä 27. heinäkuuta 2022..
  6. Blagoy, Dmitry: "Afanasy Fet: the Poet and the Man". Remembering A. Fet. Foreword by D. Blagoy. Compiled by A. Tarkhov. Moscow. Pravda, 1983. Teoksen verkkoversio (viitattu Retrieved 10 October 2011.).
  7. a b c (toim.) Nikolayev, P. A.: "Afanasy Afanasyevich Fet". "Russian Writers". Biobibliographical Dictionary. Vol 2.. Moscow. Prosveshchenye, 1990.
  8. a b Bolšaja sovetskaja entsiklopedija, tom 27, s. 324. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1977.
  9. Метрическая запись о венчании. / Metrinen kirjaus häistä orum.vgd.ru..
  10. Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 313–314. Helsinki: Gaudeamus, 2011. ISBN 978-952-495-181-4.

Aiheesta muualla muokkaa