AIM-120 AMRAAM

(Ohjattu sivulta AMRAAM)
Raytheonin valmistama AIM-120 AMRAAM.

AIM-120 AMRAAM (engl. Advanced Medium-Range Air-to-Air Missile) on yhdysvaltalainen keskimatkan ilmataisteluohjus.

AMRAAM on uuden sukupolven tutkahakuinen jokasään ohjus, joka on otettu käyttöön syyskuussa 1991. AMRAAM kehitettiin korvaamaan AIM-7 Sparrow -ohjus ja mitoitettiin tästä syystä sopimaan Sparrow’n laukaisulaitteeseen.

AIM-120 AMRAAMissa on kehittynyt kaksivaiheinen tutkajärjestelmä. Välittömästi ennen ampumista ohjus saa ampuvan koneen tutkalta tiedot maalin sijainnista, suunnasta ja nopeudesta. Ohjus lentää saamiensa tietojen perusteella kohti laskettua kohtauspistettä inertiaohjausjärjestelmänsä avustamana. Lennon aikana ohjukselle välitetään datalinkin välityksellä maalin liikkeitä koskevia tietoja, joiden perusteella se korjaa kurssiaan. Kun ohjus on riittävän lähellä maalia, sen oma tutka kytkeytyy päälle. Tästä eteenpäin ohjautuminen tapahtuu aktiivisena tutkaohjautumisena.

Jos maali on lähellä, ohjus voidaan ampua myös pelkästään aktiivisesti tutkaohjautuvana ohjuksen oman tutkan osoittamaan maaliin.

Järjestelmä mahdollistaa usean ohjuksen samanaikaisen laukaisun. Jos ohjusta häiritään, se voi hakeutua häirintälähettimeen. Suomen ilmavoimien Hornet-hävittäjän tutka voi ohjata samanaikaisesti kahdeksaa ohjusta.[1] Järjestelmästä käytetään toisinaan sotilasslanginimitystä ”ammu ja unohda” (engl. fire-and-forget). Ohjuksen viimeisimmässä versiossa D on kaksisuuntainen yhteys. Sen avulla ohjukselle on sen matkalennon aikana mahdollista antaa tieto uudesta maalista. Maalinosoituksen voi tehdä myös muulta kuin ohjuksen laukaisseelta koneelta.[2]

Ohjusta kehitettäessä ongelmana oli tutkan laitteistojen tuottama hukkalämpö. Osittain ongelma ratkaistiin kehittämällä ohjuksen maatestausmenetelmät nopeiksi lämmönmuodostuksen minimoimikseksi. Tutkan käyttöaika on edelleen rajattu noin 60 sekuntiin ennen lähetinosan palamista.[3]

Yhdysvalloissa yritettiin kehittää kahteenkin otteeseen pinnasta laukaistava AMRAAMiin perustuvaa ilmatorjuntajärjestelmää. Yhdysvaltain merijalkaväen järjestelmän nimi oli CLAWS (Complementary Low Altitude Weapons System) ja sillä oli tarkoitus täydentää olkapäältä ammuttavien Stinger-ilmatorjuntaohjusten torjuntakykyä. Yhdysvaltain armeija puolestaan kehitti HMMWV-maastoauton alustalle rakennettavaa SLAMRAAM-järjestelmää, joka tunnettiin myös nimellä HUMRAAM.[4] Tämä peruutettiin lopullisesti vuonna 2011.

AIM-120 AMRAAM -ohjusta käytetään myös norjalaisessa NASAMS-ilmatorjuntaohjusjärjestelmässä, joka perustuu MIM-23 Hawk -järjestelmän tekniikkaan.

Teknisiä tietojaMuokkaa

 
Norjan ilmavoimien F-16A, ohjusaseistuksenaan neljä AIM-120 AMRAAMia ja kaksi AIM-9 Sidewinderiä.
  • Tyyppi: Keskimatkan taktinen ilmataisteluohjus
  • Valmistaja: Raytheon
  • Voimanlähde: Kiinteäajoaineinen rakettimoottori
  • Pituus: 365,76 cm
  • Laukaisupaino: noin 162 kg (356 paunaa)
  • Halkaisija: 17,78 cm
  • Siipien kärkiväli: AIM-120A/B 53,34 cm (21 tuumaa), AIM-120C 31,75 cm (12,5 tuumaa)
  • Nopeus: Noin 4 Machia
  • Taisteluosa: sirpaloituva
  • Taisteluosan paino: 23 kg
  • Sytytin: heräte-/iskusytytin
  • Kappalehinta: 386 000 Yhdysvaltain dollaria
  • Julkistettu: Syyskuu 1991
  • Lentokoneet, joissa käytetään AMRAAM-ohjuksia:
  • Ohjusta käyttävät ilmatorjuntajärjestelmät

LähteetMuokkaa

  1. Suomen ilmavoimat 1996, s. 45–46. ISSN 0782-5293.
  2. Perttula, Pentti: Nykyaikainen ilmasodankäynti, s. 46-47. Minerva, 2015. ISBN 978-952-312-215-4.
  3. Suomen ilmavoimat 1991, s. 88. ISSN 0784-7319.
  4. http://www.army-technology.com/projects/surface-launched/