Ilmataisteluohjus
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit lisätä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitä ne ohjeen mukaan. |
Ilmataisteluohjus on ohjus, joka laukaistaan lentokoneesta tai helikopterista toisen lentokoneen tai helikopterin tuhoamiseksi. Merkittäviä teknisiä eroja ilmataisteluohjuksen ja varsinaisen ilmatorjuntaohjuksen välillä ei ole sillä ensinmainittuja voidaan käyttää ilmatorjuntaohjusjärjestelmän ohjuksina, kuten norjalaisessa NASAMS-järjestelmässä.
HistoriaaMuokkaa
Ensimmäiset ilmataisteluohjukset olivat ensimmäisessä maailmansodassa kehitettyjä ilmasta ilmaan-raketteja jotka muistuttivat muodoltaan ilotulitusraketteja. Toisen maailmansodan loppupuolella Saksassa kehitettiin ensimmäinen varsinainen ilmataisteluohjus, RK344-ohjus, joka tunnisti maalinsa (yleensä B-17-pommikoneet) äänen perusteella. Näitä ohjuksia ei sittemmin käytetty toisessa maailmansodassa. Ensimmäinen liittoutuneiden tekemä ilmataisteluohjus oli vuonna 1946 käyttöönotettu yhdysvaltalainen AIM-4 Falcon.
Ilmataisteluohjukset nykyaikanaMuokkaa
Nykyään ilmataisteluohjukset ovat melkein aina tutka- tai infrapunahakuisia, kahdesta neljään metriä pitkiä solakoita ohjuksia. Niiden kantomatka on harvoin alle kymmenen kilometriä, mutta joskus jopa yli 150 km. Hävittäjälentokoneet kantavat tyypillisesti kahta infrapunahakuista ilmataisteluohjusta siipien kärjissä, ja usein kahdesta neljään tutkahakuista ohjusta siivissään. Tällainen varustus on tyypillinen esimerkiksi Suomen ilmavoimien käyttämissä Horneteissa. Suomessa on käytössä kahden tyyppisiä ilmataisteluohjuksia, AIM-9 Sidewinder -infrapunaohjuksia M- ja X-versiona sekä AIM-120 AMRAAM -tutkaohjuksia.