Avro oli englantilainen lentokonetehdas, joka toimi itsenäisenä 1910–1935 ja jonka toiminta päättyi 1963 sulautumiseen Hawker Siddeley -yhtiöön, joka omisti sen jo vuodesta 1935 alkaen.[1] Myyntinimenä Avro esiintyi vielä 2000-luvun alussa.

Avro
Perustettu 1. tammikuuta 1910
Perustaja Alliott Verdon Roe
Lakkautettu 1963
Toimiala lentokoneteollisuus

Historia muokkaa

Alku muokkaa

 
A.V. Roe Bulls Eye

Alliott Verdon Roe ja hänen veljensä Humphrey perustivat yhtiön nimellä A.V. Roe & Company Brownsfield Millsissä Manchesterissä 1. tammikuuta 1910.[1] A. V. Roe -tehtaan Bulls Eye oli yhtiön ensimmäisiä tuotteita.[2] Yhtiö rakensi maailman ensimmäisen umpiohjaamoisen ja yksitasoisen lentokoneen vuonna 1912. Avro 504 oli yhtiön päätuote ensimmäisen maailmansodan aikana. Se valmisti 8 340 konetta sodan ja sen jälkeisten 15 vuoden aikana.

1918–1939 muokkaa

Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä yhtiöllä oli useita tehtaita, mutta ei tilauksia. Elokuussa 1920 Crossley Motors -yhtiö myi 68 prosenttia yhtiön osakkeista, sillä se tarvitsi tehdastilaa.[3] Vuonna 1924 yhtiö siirtyi Woodfordiin Cheshireen, jossa BAE Systems toimii 2000-luvun alussakin.

Vuonna 1928 Crossley Motors myi AVROn Armstrong Siddeley Holdings-yhtiölle. A. V. Roe irtautui yhtiöstä vuonna 1928 ja perusti Saunders-Roe-yhtiön, joka kehitti toisen maailmansodan jälkeen suihkuhävittäjiä. Vuonna 1935 Avrosta tuli Hawker Siddeleyn osanen.

Toinen maailmansota muokkaa

 
Avro Lancaster
 
Avro Vulcan
 
Blue Steel

Yhtiön tuote 1930-luvun alussa oli Avro Tutor -sotilaskoulukone. Kohtalaisesti menestyi Avro Anson, joka oli pieni matkustajalentokone.

Avron pommikoneet Avro Manchester, Avro Lancaster (7 000 kpl) ja Avro Lincoln olivat yhtiön päätuotteet. Koneiden käyttö Saksan kaupunkeja vastaan oli Italiassa 1920-luvulla kirjoitetun Douhet’n ilmapommitusstrategian toteutusyritys.

1945 alkaen muokkaa

Avro Lancastrian oli yritys luoda vanhasta pommikoneesta uuteen aikaan sopiva matkustajalentokone. Myynti kohdistui vain Englantiin. Avro Shackleton -merivalvontakone oli parempi keino ylläpitää yksi Lancasterin tuotantolinja. Avro Tudor paineistettiin, mutta epäonnistui silti matkustajakoneena. Vanhempaa Avro York -konetta saatiin myytyä RAFille.

Kylmän sodan kiihtyminen pelasti yhtiön. Tuotantoon tuli Avro Vulcan ja sen kantama Avro Blue Steel -ydinohjus.

Yhtiön Avro 748 -matkustajakone kehitettiin 1950-luvulla ja myi hyvin.

Avro Canada muokkaa

Vuonna 1945 Hawker Siddeley osti kanadalaisen Victory Aircraftin ja nimesi sen Avro Aircraft Limited (Canada) -yhtiöksi lähinnä markkinointisyistä.

Loppu muokkaa

Avro sulautui Hawker Siddeley Aviation -yhtymään heinäkuussa 1963 ja tällöin Avro-nimen käyttö päättyi – tosin 2000-luvullakin oli markkinoinnissa käytössä esimerkiksi ”Avro RJ”, joka oli British Aerospacen RJ-85- ja RJ-100-versioiden (BAe 146) nimike.

BAe ATP (Advanced Turbo Prop) kehitettiin Avro 748 -koneesta.

Avron lentokoneet muokkaa

Suunnittelun asteelle jääneet muokkaa

Avro Canada muokkaa

Suunnittelun asteelle jääneet muokkaa

  • Avro Canada CF-103
  • Avro Canada Project Y-3
  • Avro Canada Project Y-2
  • Avro Canada PV-704

Ohjukset muokkaa

 
Avron kehittelemä stand off -tyyppinen ohjusase Blue Steel. Sen Red Snow -ydinkärki oli teholtaan 1.2 MT.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Harlin, E. A. ja G. A. Jenks. Avro: An Aircraft Album. Shepperton, Middlesex, UK: Ian Allen, 1973. ISBN 0711003424.
  • Holmes, Harry. Avro: The History of an Aircraft Company. Wiltshire, UK: Crowood Press, 2004. ISBN 1-86126-651-0.
  • Jackson, Aubrey J. Avro Aircraft since 1908. London: Putnam, 1965. ISBN 0-85177-797-X.
  • Molson, Ken M. ja Harold, A. Taylor. Canadian Aircraft since 1909. Toronto: Putnam, 1982. ISBN 0-09-200211-0.
  • Wood, Derek. Project Cancelled: British Aircraft That Never Flew. New York: The Bobbs-Merrill Company, Inc., 1975. ISBN 0-672-52166-0.

Lähteet muokkaa

  1. a b AV Roe & Company BAE Systems. Viitattu 15.7.2018.
  2. Technical World Magazine, Armour Institute of Technology, 1910
  3. Eyre, M, Crossley, 2002, OPC, UK, ISBN 0-86093-574-4

Aiheesta muualla muokkaa