Young Filmmakers

Tv- ja elokuvakoulu Young Filmmakers on nuorille suunnattu avoin mediakoulu, joka toimii Helsingissä, Lahdessa, Porvoossa ja Loviisassa.

Young Filmmakers (YF) on aloittanut toimintansa vuonna 2009. Koulun perusajatuksena on antaa nuorille realistinen kuva media-ammateista ja tukea oppilaiden audiovisuaalista harrastuneisuutta.

Media-alalla toimivien koulun omien ohjaajien lisäksi Young Filmmakersissa opettavat myös vierailevat televisio- ja elokuva-alan ammattilaiset, joiden avulla oppilaita tutustutetaan alan eri työtehtäviin. Koulu toteuttaa opintoretkiä ja projekteja, joissa tv- ja elokuvatyöhön tutustutaan käytännön tasolla. Young Filmmakers ylläpitää myös internet-tv:tä, jossa esitetään koulussa valmistuvia oppilastöitä.

Young Filmmakers tutkii ja kehittää jatkuvasti uusia tapoja lasten ja nuorten opettamiseen ja mediakasvatuksen toteuttamiseen. Koulu toimii yhteistyössä paikallisten media-alan toimijoiden ja nuorisokeskusten kanssa.

Aiheesta muuallaMuokkaa