Yksinomaissakko
Yksinomaissakko on vuoden 1734 laissa rangaistuksena ollut sakko, joka maksettiin vain yhdelle saajalle. Vanhassa Ruotsin ja Suomen oikeudessa tietyn rahamäärän menettämiseen tuomitsemisella oli paitsi rangaistuksen myös vahingonkorvauksen luonne. Tämä ilmeni siten, että asianomistaja eli rikoksen vuoksi välitöntä vahinkoa kärsinyt henkilö sai osan sakosta muun osan mennessä kuninkaalle ja kihlakunnalle. Suomessa vasta vuoden 1889 rikoslain voimaanpanoasetuksessa (39/1889, 6 ja 47 §) säädettiin, että sakko meni aina kokonaisuudessaan valtiolle.[1] Rikoslaki tuli voimaan vuoden 1891 alussa.[2]
Yksinomaissakosta säädettiin esimerkiksi maakaaren 16 luvun 7 pykälässä. Jos lampuoti karkasi pois tilaltaan vuokrakauden aikana ja asettui muualle asumaan, oli maanomistajalla oikeus turvautua käskynhaltijan (maaherran) apuun ja lampuotia sakotettiin laittomasta muuttamisesta kymmenen talarin sakolla, joka meni kokonaan maanomistajalle.[3] Rakennuskaaren 24 luvun 1 pykälässä määrättiin samoin sakko yksinomaan maanomistajalle, jos lampuoti huolimattomuudellaan sytytti tilansa rakennuksen tuleen ja samalla paloi muidenkin rakennuksia. Sakon suuruus oli kaksi talaria kustakin palaneesta huoneesta ja lisäksi oli maksettava omaisuudellaan rakennusten arvo. Jos ei voinut vahinkoa ja sakkoa maksaa, oli korvattava työllään tai ruumiillaan sen mukaan mitä vahingon kärsinyt tahtoi.[4] Rikoskaaren 32 luvun 1 pykälä sääti, että jos mielipuoli surmasi jonkun, sakotettiin niitä, joiden hoidettavana hän oli, 20 talarin sakolla, joka meni yksinään asianomistajalle.[5]
Oikeudenkäymiskaaren 32 luku määräsi, että tavalliset sakot, joita ei ollut määrätty kenellekään erityisesti, menivät kolmijakoon. Kuningas (valtio) sai yhden osan, kaupunki tai kihlakunta toisen ja asianomistaja kolmannen osan. Jos asianomistaja ei ollut kanteen nostaja, meni hänen osansa kanteen nostajalle, kunhan tällä oli oikeus kanteen nostamiseen. Kihlakunnan sakko-osasta sai kihlakunnantuomari yhden kolmasosan, lautakunta toisen ja kihlakunta kolmannen osan. Raastuvanoikeudessa pormestari sai kaksinkertaisen osan raatimieheen verrattuna. Sakkorahojen jakoa muutettiin hieman useaan otteeseen vuosien varrella. Esimerkiksi kuninkaallinen kirje 16. marraskuuta 1785 määräsi, että hovioikeuden kanneviskaali sai puolet hovioikeudessa tuomituista yksinomaissakoista.[6]
Lähteet muokkaa
- ↑ Iso tietosanakirja, Otava 1931–1939, hakusana sakko.
- ↑ Aseutus Suomen suuriruhtinaanmaan uuden yleisen rikoslain voimaanpanemisesta ja siitä mitä sen johdosta on vaarinotettava, 39/1889, 1 §.
- ↑ Vuoden 1734 lain maakaari 16:7.
- ↑ Vuoden 1734 lain rakennuskaari 24:1.
- ↑ Vuoden 1734 lain rikoskaari 32:1.
- ↑ Ruotsin valtakunnan laki 1734, Suomalaisen kirjallisuuden seura 1877, sivut 526–527 eli oikeudenkäymiskaaren 32 luku lisäyksineen.