Avaa päävalikko

Yhdystie 2224 on noin kilometrin pituinen yhdystie, joka kulkee ja valtatien 9 (E63) moottoritieliittymästä Liedon Asemankulman kaakkoispuolelle seututien 222 risteykseen.

2224
Yhdystie 2224
Tammentaantie
Yhdystie 2224.JPG
Maa Suomi
Tieluokka Yhdystie
Omistaja Suomen valtio
Tienpitäjä Liikennevirasto
Pituus 1,3 km
Alkupiste Valtatie 9
Reitti Liedon asemankulma
Päätepiste Seututie 222:n risteys (1,3 km)
Päällyste asfaltti
Kaistaluku kaksikaistainen

Tien kulkuMuokkaa

Tie saa alkunsa valtatien 9 (E63) moottoritien liittymästä, josta alkaa myös Euran suuntaan lähtevä seututie 204. Ensin tie ohittaa Poikojan asutusalueen sen eteläpuolelta ja samassa yhteydessä Zoolandiaan menevän Eläintarhantien, sitten Pahkalaukkaantien ja ylikulkuna Turku–Toijala-radan, jonka jälkeen tie saapuu Liedon asemankulmalle, menee sen asutuskeskuksen läpi ja päättyy melkein heti sen jälkeen seututien 222 risteykseen.

Vuonna 2013 avattiin rautatien ylittävälle sillalle kevyen liikenteen väylä, sekä suojatiet sillan kummallekin puolelle.

Tietä pitkin kulkee osa TLO:n TurkuOripää-linjan linja-autoista, ja tien varrella on pysäkkejä kumpaankin suuntaan.

Tien nimi on koko matkaltaan Tammentaantie. Tien nopeusrajoitus oli 50 kilometriä tunnissa, mutta loppuvuodesta 2013 se laskettiin 40 kilometriin tunnissa.

 
Turku–Toijala-radan ylittävä silta