Women’s Social and Political Union

Women’s Social and Political Union (Naisten sosiaalinen ja poliittinen liitto, WSPU) oli Britanniassa vuosina 1903–1917 toiminut kansalaisjärjestö, joka kampanjoi naisten äänioikeuden puolesta aktivismin keinoin. Se tunnettiin naisten äänioikeusliikkeen jyrkkänä siipenä. Naispuolista äänioikeusaktivistia tarkoittava sana suffragetti (suffragette) oli alkujaan WSPU:n kannattajista käytetty pilkkanimitys, jota järjestö myös itse alkoi käyttää.[1]

Women’s Social and Political Unionin johtajia vuonna 1906 tai 1907: (vasemmalta) Flora Drummond, Christabel Pankhurst, Annie Kenney, Emmeline Pankhurst, tunnistamaton ja Charlotte Despard.

Toiminnan historia muokkaa

Women’s Social and Political Union perustettiin Emmeline Pankhurstin johdolla vuonna 1903 Manchesterissä.[1] Pankhurst johti järjestöä aina sen lakkauttamiseen asti yhdessä tyttäriensä Christabel ja Sylvia Pankhurstin kanssa. Jäseniksi hyväksyttiin pelkästään naisia.[2][3] Naisten äänioikeutta edistämään oli jo vuonna 1897 perustettu National Union of Women’s Suffrage Societies (NUWSS), mutta WSPU:n perustajat pitivät sen maltillista toimintaa tehottomana. WSPU pyrki painostamaan kulloistakin Britannian hallitusta säätämään viipymättä uuden äänioikeuslain, ja sillä oli kireät välit sekä konservatiiveihin että liberaaleihin.[1] Kun WSPU:n kannattajia alettiin kutsua suffrageteiksi, se antoi oman lehtensä nimeksi The Suffragette.[1]

 
Emmeline Pankhurst pidätettynä Buckinghamin palatsin portilla Lontoossa toukokuussa 1914.

WSPU laajeni nopeasti maanlaajuiseksi verkostoksi. Se lietsoi kansalaistottelemattomuutta saadakseen huomiota asialleen, ja käytti iskulausetta ”tekoja, ei sanoja” (Deeds not words).[2][3] WSPU:n toiminnan radikalisoituminen käynnistyi vuonna 1905, kun Christabel Pankhurst ja työläisnainen Annie Kenney pidätettiin syytettyinä häirinnästä heidän painostettuaan poliitikko Sir Edward Greytä liberaalipuolueen tilaisuudessa. WSPU sai paljon kyseenalaista julkisuutta tempauksillaan, joissa sen kannattajat muun muassa keskeyttivät poliittisia kokoontumisia ja kahlitsivat itsensä kaiteisiin parlamenttitalon edessä.[1] WSPU:sta erkani vuonna 1907 Women’s Freedom League -niminen ryhmä, minkä jälkeen Pankhurstit tiukensivat otettaan järjestöstä.[2] Sosialismia kannattanut Sylvia Pankhurst ajautui myöhemmin erimielisyyksiin Emmelinen ja Christabelin kanssa, joten hän ja hänen johtamansa Itä-Lontoon osasto erotettiin WSPU:sta vuonna 1914.[4]

WSPU alkoi vuonna 1908 yllyttää kannattajiaan omaisuuteen kohdistuvaan vandalismiin, kuten ikkunoiden särkemiseen, taideteosten turmeluun museoissa ja hapon kaatamiseen postilaatikoihin.[1] Lokakuussa 1908 60 000 ihmistä osallistui Lontoossa WSPU:n mielenosoitukseen, joka yritti tunkeutua parlamenttitalon sisälle, mutta poliisit estivät sen.[3] Vuonna 1909 eräät suffragetit hyökkäsivät pääministeri Herbert Henry Asquithin auton kimppuun.[2][1] Vuonna 1913 Emily Davison -niminen suffragetti kuoli käveltyään Epsomin derby -laukkakilpailuissa radalle kuningas Yrjö V:n omistaman hevosen eteen.[1] Ei tiedetä varmuudella, oliko kyseessä mielenosoituksellinen itsemurha vai yrittikö hän pysäyttää hevosen.[5]

Yli tuhat WSPU:n aktivistia vangittiin vuosina 1908–1914. Monet ryhtyivät vankeudessa nälkälakkoon, jolloin heitä pakkosyötettiin.[1] Ensimmäinen nälkälakkolainen oli Marion Dunlop vuonna 1909.[2] Vuonna 1913 säädettiin niin sanottu ”kissa ja hiiri -laki” (Prisoners’ Temporary Discharge for Ill-Health Act), jonka nojalla viranomaiset saivat tilapäisesti vapauttaa heikkokuntoisen naisvangin ja vangita tämän uudelleen tämän tervehdyttyä.[1]

WSPU lopetti kaikki kampanjansa ensimmäisen maailmansodan puhjettua vuonna 1914, sillä Emmeline Pankhurstista tuli kiivas sotapolitiikan kannattaja. Järjestön toiminta hiipui ja se lakkautettiin vuonna 1917, kun Britanniaan säädettiin seuraavana vuonna voimaan astunut äänioikeus yli 30-vuotiaille naisille. Yhtäläinen äänioikeus naisille ja miehille toteutui vuonna 1928.[1]

Merkitys muokkaa

WSPU:n vaikutuksesta naisten äänioikeuden säätämiseen Britanniassa on esitetty erilaisia näkemyksiä. Yhtäältä väkivaltaisen ja vandalistisen kampanjoinnin on sanottu vieraannuttaneen ihmisiä liikkeen tavoitteista ja jopa hidastaneen niiden toteutumista, toisaalta näkyvä aktivismi piti äänioikeuskysymystä jatkuvan huomion kohteena ja viranomaisten vastatoimet kuten nälkälakkolaisten pakkosyöttäminen käänsivät yleisen myötätunnon aktivistien puolelle.[2]

WSPU toimi esikuvana yhdysvaltalaisen Alice Paulin perustamalle National Woman’s Party -järjestölle, joka myös kampanjoi naisten äänioikeuden puolesta.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f g h i j k l Karen Manners Smith: Women's Social and Political Union (englanniksi) Encyclopædia Britannica. Viitattu 28.6.2020.
  2. a b c d e f Women’s Suffrage campaigns (englanniksi) BBC. Viitattu 28.6.2020.
  3. a b c Start of the suffragette movement (englanniksi) Britannian parlamentti. Viitattu 28.6.2020.
  4. Nancy Ellen Rupprecht: Pankhurst, Sylvia (1882–1960) (englanniksi) Women in World History: A Biographical Encyclopedia (2002), Encyclopedia.com. Viitattu 28.6.2020.
  5. Emily Davison (englanniksi) Encyclopædia Britannica. Viitattu 28.6.2020.

Aiheesta muualla muokkaa