Witold Szalonek
Witold Jozef Szalonek (2. maaliskuuta 1927 Czechowice-Dziedzice – 12. lokakuuta 2001) oli puolalainen säveltäjä.[1]
Szalonek koki lapsuudessaan saksalaismiehityksen kotimaassaan ja isänsä joutumisen natsien internoimaksi. Hän opiskeli Bolesław Woytowiczin johdolla Katowicessa ja myöhemmin Nadia Boulangerin johdolla Pariisissa. Hän toimi Katowicessa musiikkiakatemian rehtorina, kunnes teki vuonna 1973 kiistellyn eron virasta vastalauseena viranomaisten puuttumiselle akatemian toimintaan. Szalonek lähti Puolasta Boris Blacherin seuraajaksi sävellysprofessorina silloisessa Länsi-Berliinissä. Hänen uraansa kuitenkin varjosti suhteiden katkeaminen puolalaiskollegoiden kanssa ja se, että hän ei saanut Saksan musiikkipiireissä suurta tunnustusta luovista saavutuksistaan.[1]
Szalonekin varhaisissa teoksissa kuuluu puolalaisen kansanmusiikin ja Béla Bartókin vaikutus. Tämän varhaistuotannon merkkiteos on sonaatti sellolle ja pianolle vuodelta 1958. 1950-luvun lopussa Szalonek siirtyi etenkin Krzysztof Pendereckin töistä kansainvälisesti tunnetun puolalaisen sonorismin pariin. Puolan musiikkielämässä sonorismin ja yleisesti modernismin hylkääminen oli tyypillistä, mutta Szalonek näki sonorismissa pohjan perustavammalle sävelkielen uudistamiselle. Hän kutsui omaa lähestymistapaansa "sonoristiikaksi" ja alkoi puhtaasta sonorismista poiketen keskittyä yksittäisten soitinten solististen mahdollisuuksien intensiivisempään hyödyntämiseen. Hän käytti usein suurta laajennettujen soittotekniikoiden valikoimaa tuloksen saavuttamiseksi. Szalonek sävelsi tällä kehittämällään tyylillä muiden muassa teokset Musica concertante (kontrabassolle ja orkesterille, 1977) ja D.P's Five Ghoulish Dreams (saksofonille, 1985). Monissa hänen teostensa esityksistä luotiin teatraalinen tunnelma, jossa oli sekä koomisia että mystisiä sävyjä.[1]
Myöhemmin Szalonek otti sävellystyössään asteittain takaisin käyttöön "puhdasoppisempia" menettelyjä, mikä johti reflektoivien myöhäisten teosten luomiseen. Osassa näistä teoksista kuuluu säveltäjän kasvava kiinnostus sleesialaisissa musiikkiperinteissä olleita juuriaan kohtaan.[1]
Szalonekin musiikkikieli ja teoreettiset ideat ovat sittemmin saaneet tunnustusta merkittävästi aikaansa edellä olleina. Hän keskittyi havainnoinnin aktiiviseen rooliin musiikin kuuntelemisessa sekä suhteeseen äänten ilmaisuvoiman ja äänet tuottaneen toiminnan välillä live-esityksessä.[1]
Vuonna 1999 Szalonek oli musiikillaan edustettuna Varsovan syksy -festivaalissa. Hän palasi lyhyesti Puolaan, mutta toimi yhä pääasiassa Berliinissä. Hän kuoli 74-vuotiaana pitkällisen sairauden jälkeen pysyttyään kuitenkin luovana lähes elämänsä loppuun saakka. Leskeksi jäi hänen vaimonsa Beata.[1]