Katowice
Katowice ([katɔˈvitsɛ]; saks. Kattowitz) on etelä-Puolassa sijaitseva kaupunki, jonka väkiluku oli vuonna 2020 noin 292 000 henkeä. Kaupunki sijaitsee Sleesian ylängöllä Ylä-Sleesiassa Rawa- ja Kłodnicajokien varrella. Katowice on Sleesian voivodikunnan pääkaupunki.
Katowice | |
---|---|
lippu |
vaakuna |
Katowice |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Puola |
Voivodikunta | Sleesia |
Perustettu | 1500-luvulla |
Hallinto | |
– Kaupunginjohtaja | Marcin Krupa |
Pinta-ala | |
– Kokonaispinta-ala | 165 km² |
Korkeus | 261–352 m |
Väkiluku (2020) | 291 774 |
– Väestötiheys | 1772 as./km² |
Aikavyöhyke | UTC+1 |
– Kesäaika | UTC+2 |
Postinumero | 40-001–40-999 |
Suuntanumero(t) | 32 |
Historia
muokkaaEnnen maailmansotia
muokkaaKatowicen alue kuului 900–1300-luvuilla Puolaan. Sen nykyisistä kaupunginosista vanhin on Dąb, josta on asiakirjoja 1200-luvun lopulta alkaen. Vuodesta 1335 alue oli osa Böömin kuningaskuntaa ja vuodesta 1526 se kuului itävaltalaiselle Habsburgin suvulle. Varsinainen Katowicen paikkakunta perustettiin 1500-luvulla, ja sen nimi kirjoitettiin aluksi muodossa Katowicze.[lähde? ]
Kirjallinen merkintä paikkakunnasta on vuodelta 1598.[1] Preussi otti Sleesian haltuunsa vuonna 1742 muodostaen sinne teollisuuskeskittymän ja aloittaen Katowicessa merkittävän rauta- ja terästeollisuuden.[2] Paikkakunta pysyi pienenä kylänä vuoteen 1865 saakka, jolloin sille myönnettiin kaupunhinoikeudet (nimellä saks. Kattowitz).[1] 1860-luku merkitsi hiilikaivoksen myötä vilkastunutta liike-elämää.[1]
Maailmansotien jälkeen
muokkaaEnsimmäisen maailmansodan ja sitä seuranneiden Sleesian kansannousujen jälkeen vuonna 1922 Katowice päätyi osaksi uudelleenitsenäistynyttä Puolan tasavaltaa. Vuonna 1939 natsi-Saksa valtasi kaupungin liittäen sen itseensä. Toisen maailmansodan loppuvaiheessa Neuvostoliitto palautti kaupungin Puolalle ja asetti maahan kommunistisen hallituksen, jonka vallan alla Ylä-Sleesiasta tuli yksi itäblokin johtavista teollisuuskeskittymistä.[2] Josif Stalinin kuoltua maaliskuussa 1953 Puolan kommunistinen johto muutti kaupungin nimen Stalinogródiksi neuvostojohtajan kunniaksi. Nimi Katowice palautettiin takaisin poliittisten muutosten myötä jo vuonna 1956.[lähde? ]
Katowice oli vuosina 1975–1998 Katowicen voivodikunnan hallinnollinen keskus.[lähde? ]
Neuvostoliiton hajotessa 1990-luvulla hiilikaivostoimintaan piti tehdä muutoksia, jolloin myös kaupungin taloudellinen profiili muuttui. Laitoksia suljettiin, mutta paikallinen teollisuus monipuolistui sen jakaantuessa pienempiin yhtiöihin.[2]
Joulukuussa 2018 kaupungin kongressikeskuksessa järjestettiin ilmastokokous, jossa Pariisin ilmastosopimuksen allekirjoittajamaat sopivat siitä, miten päästövähennyksiä lasketaan ja miten niistä tehdään selontekoja.[3]
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ a b c Amy Tikkanen: Katowice Encyclopædia Britannica, britannica.com. 11.7.2024 (päivitetty). Viitattu 11.8.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c Triin Edovald, Michelle Felton, jne.: World and Its Peoples Estonia, Latvia, Lithuania and Poland, s. 1138. Marshall Cavendish, 2009. ISBN 9780761478966. (englanniksi)
- ↑ Hannele Muilu: Puolan ilmastokokouksessa syntyi sopu – maille puristettiin yhteiset säännöt päästövähennysten valvontaan yle.fi. 15.12.2018. Viitattu 23.5.2021.
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Katowice Wikimedia Commonsissa
- Matkaopas aiheesta Katowice Wikivoyagessa (englanniksi)