Welthauptstadt Germania
Welthauptstadt Germania (suom. maailmanpääkaupunki Germania) on jälkeenpäin annettu nimitys natsi-Saksassa vireillä olleelle rakennusprojektille, jonka tavoitteena oli uudelleenrakentaa valtakunnan pääkaupunki Berliini ”maailmanpääkaupungiksi”. Adolf Hitler nimitti arkkitehti ja varusteluministeri Albert Speerin hankkeen johtajaksi, mutta Speerin laatimista suunnitelmista ja pohjapiirroksista huolimatta Welthaupstadt Germanian rakennustöistä ehdittiin vuosina 1937–1943 toteuttaa vain pieni osa.
.jpg)
Suunnitelma muokkaa
Welthauptstadt Germania oli Hitlerin suunnitelma tehdä Berliinistä kokosuhteeltaan ja väkiluvultaan maailman suurin asutuskeskus, joka olisi myös Euroopan pääkaupunki ja koko maailmanhistorian suurenmoisin metropoli. Hitler olisi halunnut kaupungin symbolisoivan kansallissosialistisen ”Suur-Saksan” maailmanmahtia ja vertasi sitä muinaisen maailman suurkaupunkeihin, kuten Babyloniin ja Roomaan.[1]
Suunnitelman pääosan muodosti Berliinin vanhan keskustan, Mitten länsipuolelle, pääasiassa Tiergartenin puistoalueen ja Schönebergin itäosaan rakennettava kaupungin uusi laaja ja mahtipontinen keskusta-alue. Näiltä alueilta olisi lähes koko vanha rakennuskanta purettu uudisrakennusten tieltä.
Vuonna 1937 Hitler nimitti luotetun arkkitehtinsä Albert Speerin Generalbauinspektor für die Reichshauptstadt Berlinin eli ”valtakunnanpääkaupunki Berliinin päätarkastajan” virkaan,[2] mutta ensimmäinen askel ”maailmanpääkaupungin” luomiseksi oli jo otettu, kun Berliinin olympiastadion oli rakennettu vuoden 1936 kesäolympialaisia varten. Speer esitteli Hitlerille ja Saksan rakennusministeriölle luonnoksia ja pohjapiirroksia kaupungista, joka oli tarkoitus rakentaa silloisen Berliinin paikalle. Speerin suunnitelmien pohjalta rakennettiin Welthauptstadt Germanian pienoismalli, jonka avulla voitiin tarkastella kaupungin kokosuhdetta ja rakennuskaavoja. Speerin laatiman aikataulun mukaan maailmanpääkaupunki olisi rakennettu 1940-luvun varrella ja se olisi valmistunut vuoteen 1950 mennessä, mutta toisen maailmansodan alkamisen jälkeen aikataulun arvioitiin viivästyvän muutamalla vuodella.
Paraatikatu muokkaa
Suunnitelman keskeisin osa oli noin viisi kilometriä pitkä ja 120 metriä leveä puistokatu Prachtallee ("Mahtikatu") tai Nord-Süd-Achse (Pohjois-etelä-akseli). Se olisi kulkenut pohjois-eteläsuunnassa vanhan valtiopäivätalon edustalta, hieman nykyisen Straße des 17. Junin pohjoispuolelta, vanhan Siegesalleen kohdalla Tiergartenin puistoalueen poikki jatkuen lähelle Tempelhofin lentokenttää. Keskuskatu oli suunniteltu vain jalankulkijoille ja juhlatilaisuuksissa sotilasparaateihin, joten ajoneuvoliikennettä varten Speer suunnitteli maanalaisen tunnelin, joka olisi sijainnut Nord-Süd-Achsen alapuolella. Osa tunnelista rakennettiinkin, ja se on yhä olemassa. Itse paraatikadun rakentamista sen sijaan ei edes aloitettu, joskin Speer vuonna 1938 siirsi vanhan Siegesalleen Tiergartenissa toiseen kohtaan vapauttaakseen täten tilaa paraatikadulle.
Suunnitelmaan kuului myös kahden uuden suuren rautatieaseman rakentaminen, sillä paraatikatu olisi katkaissut Anhalter Bahnhofille ja Potsdamer Bahnhofille johtaneet raiteet, minkä vuoksi ne olisi ollut suljettava. Uudet rautatieasemat olisi sijoitettu S-Bahnin rengaslinjan (Berlin Ringbahn) varrelle, Nordbahnhof Weddingin kaupunginosaan ja laajempi Südbahnhof Tempelhof-Schönebergiin paraatikadun eteläpäähän. Alkuperäinen Anhalter Bahnhof, joka olisi menettänyt merkityksensä rautatieasemana, olisi muutettu uimahalliksi.
Großer Platz muokkaa
Paraatikadun pohjoispäähän, jossa sijaitsi Königsplatz eli nykyinen Platz der Republik, suunniteltiin paljon laajempaa, 350 000 neliömetrin suuruista Großer Platz -nimistä aukiota. Sitä olisivat ympäröineet kaikkein suurimmat rakennukset. Aukion länsipuolella olisi Führerin palatsi aikaisemman Krollin oopperatalon paikalla, kun taas itäpuolella olisi säilynyt vuonna 1894 rakennettu valtiopäivätalo. Aukion eteläreunalle, Prachtalleen pohjoispään kummallekin puolelle, suunniteltiin valtakunnankanslian ja Saksan armeijan päämajan rakennukset. Aukion pohjoislaidalle, Spreejoen yläpuolelle, olisi rakennettu suunnattoman suuri kupolimainen rakennus, Volkshalle (kansan halli)[3], jonka Hitler luonnosteli itse. Jos se olisi toteutettu, se olisi edelleen maailman suurin katettu rakennus. Vaikka sota ehti alkaa ennen kuin rakennustyöt tällä alueella edes aloitettiin, kaikki tarvittavat maa-alueet oli jo ehditty hankkia ja insinöörit laativat tarvittavat suunnitelmat. Volkshalle olisi ollut yli 200 metriä korkea ja läpimitaltaan 250 metriä, 16 kertaa niin suuri kuin Rooman Pietarinkirkon kupoli.
Vuonna 1938 koko Spreen mutkassa sijainnut Alsenviertelin kortteli määrättiin purettavaksi Volkshallen tieltä. Alueella sijaitsi paljon ulkovaltojen lähetystöjä, joille tarjottiin korvaavat tilat muualta kaupungista. Myös Suomen suurlähetystö suostui vaihtamaan alueella sijainneen toimitalonsa isompaan kiinteistöön Tiergartenin etelälaidalla. Ainoastaan Sveitsin valtio ei suostunut luovuttamaan lähetystörakennustaan, joten sitä ei voitu purkaa. Sveitsin suurlähetystö toimii edelleen samassa talossa, jonka ympäriltä on hävitetty kaikki muut vanhat rakennukset.[4]
Ehdotettu ensimmäisen maailmansodan riemukaari muokkaa
Paraatikadun eteläpäähän suunniteltiin riemukaarta, jonka esikuvana oli Pariisin suuri riemukaari, mutta se olisi ollut paljon suurempi, melkein sata metriä korkea, ja maailman suurin laatuaan. Riemukaaren sisäpuolelle oli tarkoitus hakkauttaa ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneiden 1 800 800 saksalaisen sotilaan nimet.[5]
Riemukaarta ei koskaan toteutettu, mutta toiseen kohtaan, suunnitellun paraatikadun ja Straße des 17. Junin risteykseen Neuvostoliitto rakennutti valloitettuaan Berliinin vuonna 1945 muistomerkin, johon haudattiin noin 2000 kaatunutta Neuvostoliiton sotilasta.
Toteutus muokkaa
Suunnitelmien laajat osat silloista kaupunkia kuului purkaa maan tasalle, jotta Welthauptstadt Germanian uusien, Rooman valtakunnan arkkitehtuurista vaikutteita saaneiden rakennuksien perustuksille olisi ollut tilaa. Keskeisimmillä alueilla vain Brandenburgin portti ja muut vanhat muistomerkit olisi ollut tarkoitus säilyttää silloisilla paikoillansa. Rakennustöiden aikana yli 200 000 berliiniläistä olisi joutunut kodittomiksi, joten Speer suunnitteli majoittavansa heidät tilapäisesti kaupungin juutalaisväestöltä takavarikoituihin asuntoihin.[6]
Vaikka rakennustöistä ehdittiin toteuttaa vain pieni osa, ennen toisen maailmansodan alkua Berliinistä oli jo ehditty purkaa useita rakennuksia uusien suunniteltujen tieltä.
Suunnitelman harvoihin toteutuneisiin osiin kuului 1939 valmistunut valtakunnankanslian uudisrakennus, jonka suuri sali oli kaksi kertaa niin pitkä kuin Versailles'n palatsin peilisali. Hitlerin pyynnöstä Speer suunnitteli kolmannenkin, vielä suuremman valtakunnankanslian, mutta sitä ei koskaan aloitettu. Puna-armeija tuhosi toisen Valtakunnankanslian vuonna 1945.
Suunnitelman mukaisesti kaupungin läpi oli määrä rakentaa myös pitkä suora itä-länsi-suuntainen pääkatu Unter den Lindenin jatkeeksi. Tämä toteutettiinkin, kun Tiergartenin läpi kulkenutta silloista Charlottenburger Chaussée -katua (nykyinen Straße des 17. Juni) levennettiin ja Siegessäule siirrettiin sen varrelle muodostetulle aukiolle.
Muilta osin Welthauptstadt Germania ei ikinä valmistunut, koska vuonna 1939 Speer antoi käskyn siirtää rakennusprojekteihin suunnatut raaka-aineet Saksan sotatoimiin.
Vuonna 1941 rakennusministeriö laski Berliinin maaperään, lähelle riemukaaren suunniteltua paikkaa, 12 650 tonnia painavan betonisylinterin, Schwerbelastungskörperin, jotta maaperän kantavuus olisi saatu selville.[7] Sylinterin kuului kolmessa vuodessa painua maaperään enintään 6 cm, mutta todellisuudessa painuma oli 11–18 cm.[8] Schwerbelastungskörperin ansiosta Speer päätteli, että maaperä Berliinissä oli pehmeämpi ja soisempi kuin Welthauptstadt Germanian rakennusten suunnaton paino olisi sallinut. Vuonna 1944 Saksan rakennusministeriö lakkautti hankkeen, ja vuonna 1945 Berliinin taistelussa kaupunki raunioitui puna-armeijan pommituksessa.
Nimi muokkaa
Projektista käytetyn nimityksen "Welthauptstadt Germania" otti tässä muodossa käyttöön Albert Speer vuonna 1969 ilmestyneessä muistelmateoksessaan Erinnerungen. Vaikka sitä ei ollut koskaan virallisesti käytetty natsihallinnon aikana eikä myöskään Hitler ollut sitä käyttänyt, nimi on sittemmin vakiintunut tarkoittamaan natsiaikaista kaupunkisuunnitelmaa, josta oli virallisesti käytetty nimitystä Gesamtbauplan für die Reichshauptstadt ("Valtakunnanpääkaupungin yleiskaava").
Henry Pickerin mukaan Hitler olisi pöytäpuheissaan 8. kesäkuuta 1942 puoliksi leikillään ehdottanut Berliinin nimen muuttamista Germaniaksi antaakseen Suur-Saksalle selvän keskuksen:
»"Samoin kuin Otto von Bismarck teki baijerilaisiin ja preussilaisiin vaikutuksen ajatuksellaan Saksan yhdistymistä, samoin pitää myös manner-Euroopan germaanisten kansojen ohjelmallisesti pyrkiä omaksumaan käsite germaani. Hän [Hitler] jopa piti hyvänä, että valtakunnan pääkaupungin Berliinin nimi muutettaisiin Germaniaksi ja me tuemme tehtävää merkittävästi. Nimi Germania valtakunnan pääkaupungille olisi hyvin sopiva, sillä riippumatta siitä, kuinka kauas olemmekin etääntyneet germaanien rodullisesta keskuksesta, tämä pääkaupunki luo tunteen yhteydestä.»
(Andreas Hillgruber: Henry Picker. Hitlers Tischgespräche im Führerhauptquartier 1941–1942, p. 182. Munich, 1968.)
Nimitystä Welthauptstadt (maailmanpääkaupunki) Hitler oli jo käyttänyt kolme kuukautta aikaisemmin, maaliskuun 11. ja 12. päivien välisenä yönä, sanoessaan Wolfsschanzessa:
»"Maailmanpääkaupunki Berliini tulee olemaan verrattavissa vain muinaiseen Egyptiin, Babyloniin ja antiikin Roomaan. Mitä on Lontoo, mitä on Pariisi tähän verrattuna!"»
(Werner Jochmann: Adolf Hitler. Monologe im Führerhauptquartier 1941–1944, p. 318. Munich, 1980.)
Nimitys 'maailmanpääkaupunki' (Welthauptstadt) valittiin, koska tuntui siltä, että Berliinin arkkitehtuuri oli siihen aikaan liian provinsiaalista ja oli tarpeen saada Berliini maailman muiden pääkaupunkien kuten Lontoon, Pariisin ja varsinkin Rooman vertaiseksi ja ylittämäänkin ne laadultaan.
Lähteet muokkaa
- Roger Moorhouse: Berlin at War. Lontoo: Vintage Books, 2011. ISBN 978-0-099-55189-8. (englanniksi)
- Eero Kuparinen: Tavoitteena loistava menneisyys (teoksessa Kivettyneet ihanteet)
Viitteet muokkaa
- ↑ Moorhouse s.101
- ↑ Moorhouse s.105
- ↑ Moorhouse s. 108.
- ↑ Marjaliisa Hentilä ja Seppo Hentilä: Berliiniin: retkiä lähihistoriaan, s. 139. 2., uudistettu painos. Kirjapaja, Helsinki 2011.
- ↑ Martyn Houdsen: Hitler: study of a revolutionary, s. 151. Taylor & Francis, 2000. ISBN 0-415-16359-5. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Moorhouse s.113
- ↑ Moorhouse s.100
- ↑ Moorhouse s.116
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Welthauptstadt Germania Wikimedia Commonsissa
