Vuonislahti

kylä Lieksassa

Vuonislahti on kylä Lieksassa, noin 20 kilometriä Lieksan keskustasta etelään. Se sijaitsee Pielisen itärannalla vastapäätä Kolia ja kuuluu osana Kolin kansallismaisemaan. Vuonislahti valittiin Vuoden kyläksi vuonna 2002. Puuveistostaiteilija Eva Ryynäsen ateljee ja hänen suunnittelemansa Paaterin kirkko sijaitsevat Vuonislahdella. Kirjailija Heikki Turunen on kotoisin Vuonislahdesta. Vuoteen 1972 asti kylä kuului Pielisjärven kuntaan.

Pielisen rantasaaria Vuonislahdessa, taustalla Koli
Vuonislahden asemarakennus on nykyään yksityiskäytössä.
Paaterin kirkko

Hupeli

muokkaa

Vuonislahden Rekiniemeen valmistuu taiteilijatalo Hupeli keväällä 2011. Talon toiminta perustuu kylän taiteilijoiden Eva Ryynäsen ja Heikki Turusen henkisen perinnön vaalimiseen ja kulttuurimatkailun voimistamiseen alueella. Taloon tulee työskentelytilat kuvataiteilijalle, kirjailijalle ja tutkijalle sekä kolme pientä asuntoa. Noin 300 neliön hirsihuvilan lisäksi etuihin kuuluvat rantasauna ja Rekiniemestä avautuvat Kolin maisemat.

Taloa ylläpitää Vuonislahden Taiteilijatalo ry, jonka puheenjohtaja on Markku Tanner. Hankkeeseen on saatu rahaa muun muassa Pohjois-Karjalan ELY-keskukselta, Lieksan kaupungilta sekä yrityksiltä.[1]

Liikenneyhteydet

muokkaa

Vuonislahdessa sijaitsee Vuonislahden rautatieasema, jossa Joensuun ja Nurmeksen välillä liikennöivät junat pysähtyvät.

Talvisin Kolin ja Vuonislahden välillä kulkee Kolin jäätie, joka on Suomen pisin yleinen jäätie.

Lähteet

muokkaa
  1. Hupeli kutsuu taiteilijoita ja tutkijoita Lieksassa Pohjalainen. 11.1.2011. Viitattu 23.1.2011.

Aiheesta muualla

muokkaa
  • Vuonislahti
  • Sulopuisto, Sirpa (toim.): Vuonislahden kouluhistoriaa 1888–2008. Vuonislahden kyläseura : Vuonislahden taiteilijatalo, 2008. ISBN 978-952-92-3843-9.
  • Sulopuisto, Sirpa (toim.): Vuonislahden kylän historiaa : perinteitä – palveluita. Vuonislahden kyläseura, 2001. ISBN 952-91-3729-X.
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.