Avaa päävalikko

Hattuvaara (Lieksa)

kylä Lieksassa

Hattuvaara[2] (myös muodossa Hattu)[3] on maarekisterikylä Lieksassa. Hattuvaara sijaitsee seututie 522:n varrella Lieksan keskustaajamasta idän suuntaan. Hattuvaara on myös kylän alueella sijaitseva samanniminen vaara, josta etelään sijaitsee nimellä Hatunkylä tunnettu asutuskeskus.[4]

Hattuvaara

Hattuvaara

Koordinaatit: 63°17′N, 30°31′E

Valtio Suomi
Maakunta Pohjois-Karjala
Kunta Lieksa
Hallinto
 – Asutustyyppi maarekisterikylä
Väkiluku (2012) 275[1]
Väkiluku koskee kylää laajempaa Hattuvaaran suuraluetta.











Hattuvaaran tilastollisella suuralueella oli 275 asukasta vuonna 2012. Vielä vuonna 1990 asukkaita oli 515 henkeä. Hattuvaaran suuralue jakautuu neljään tilastoalueeseen ja ne edelleen yhteensä kahdeksaan pienalueeseen. Suuralueeseen kuuluu myös Ruunaa, joka muodostaa kuitenkin oman maarekisterikylänsä.[1][2]

Hirsitaloja valmistava yritys Honkarakenne on lähtöisin Hattuvaarasta.[5] Kylän nousukausi liittyy metsätalouden nousuun ja erityisesti elinkeinomuotoon, jossa yhdistyivät pienviljely ja savotat.

LähteetMuokkaa

  1. a b Väestö haja-asutusalueet 1.1.2013 (XLS) Lieksan kaupunki. Viitattu 21.6.2013.
  2. a b Kunta- ja sijaintialueluettelo 2013 (XLS) Maanmittauslaitos. Viitattu 21.6.2013.
  3. Kylät Lieksan kaupunki. Viitattu 21.6.2013.
  4. Hattuvaara ja Hatunkylä Kansalaisen Karttapaikka: Maanmittauslaitos. Viitattu 21.6.2013.
  5. Lieksa - Unelmien kaupunki Lieksan kaupunki. Viitattu 21.6.2013.
Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.