Avaa päävalikko
Vuohijärven kirkko muutettiin vuonna 2015 luonto- ja kulttuurikeskukseksi.

Vuohijärvi on entinen taajama Kouvolassa Vuohijärven eteläpäässä entisen Valkealan kunnan alueella. Taajaman kautta kulkee Savon rata, ja siellä on ollut Vuohijärven rautatieasema ja Horpun seisake.

Taajama on syntynyt teollisuuslaitosten ympärille. Ensimmäinen teollisuuslaitos oli 1806 rakennettu vesisaha Siikakoskella, muutamia kilometreja Vuohijärveltä länteen.

Pohjanmaalta 1910-luvulla saapuneet veljekset Gustaf Walter, John Artur ja Oscar Helmer Sjöblom aikoivat perustaa Vuohijärvelle Pohjoismaiden suurimman nahka- ja kenkätehtaan ja hankkivat itse tehdasta varten Okaniemestä Siikakosken sahan, koskiosuuksia sekä maata. Kolmikerroksisen tiilisen tehdasrakennuksen pystytys alkoi 1916, mutta rakennustyö jäi kesken, kun sisällissodan aikana punaiset pidättivät veljekset ja heidät ammuttiin Korian sillalla 28. huhtikuuta 1918. Sodan jälkeen perustettu Oy Siikakoski Ab jatkoi sahan ja voimalaitoksen toimintaa mutta nahkatehtaan kesken jääneet rakennukset purettiin rakennustarpeiksi.[1]

Vuonna 1934 perustettiin Kalso Oy:n vaneritehdas järven rannalle, rautatien varrelle. Eri nimillä toimineen tehtaan omistaa 1996 lähtien UPM. Kalson viilutehdas tuottaa sorvattua kuusiviilua, jota käytetään muun muassa parketin taustaviiluna. Tehdas työllistää noin 210 henkilöä (2007).[2]

Vuohijärvellä sijaitseva Vuohijärven kirkko myytiin kulttuuritaloksi toukokuussa 2014[3]. Vuohijärvellä on asiamiesposti, kauppa ja baari. Vuohijärvi on lähinnä Repoveden kansallispuistoa sijaitseva merkittävä taajama.

LähteetMuokkaa