Vimmerbyn kunta

Kunta Kalmarin läänissä, Ruotsissa

Vimmerbyn kunta (ruots. Vimmerby kommun) on Kalmarin läänissä sijaitseva Ruotsin kunta. Maakuntajaossa se kuuluu Smålandiin. Kunnan keskustaajama on Vimmerby.[3]

Vimmerbyn kunta
vaakuna
vaakuna
Valtio Ruotsi Ruotsi
Lääni Kalmarin lääni
Maakunta Småland
Keskustaajama Vimmerby
Kuntakoodi 0884
Pinta-ala  ([1])
 – Maa 1 140,22 km²
Väkiluku (31.12.2021)  ([2]) 15 578
 – Väestötiheys 13,7 as./km²









Kunnan maapinta-ala on 1 140,22 neliökilometriä (1.1.2016)[1] ja asukasluku 15 578 henkeä (31.12.2021).[2]

Kirjailija Astrid Lindgren syntyi nykyiseen kuntaan yhtenä osana kuuluvassa Vimmerbyn maalaiskunnassa. Vimmerbyn taajamassa sijaitsee Astrid Lindgrens Värld -niminen teemapuisto. Kunnassa sijaitsee Norra Kvillin kansallispuisto.

Vuonna 2007 kunnassa oli 86,33 km² peltoa,[4] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[5] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 7,5 prosenttia kunnan maapinta-alasta.

Kuntajaon kehitys muokkaa

Nykyisen kunnan alueella on sijainnut alun perin yhdeksän kunnallishallinnollista yksikköä, joista yksi oli Vimmerbyn kaupunki. Södra Vin maalaiskuntaan perustettiin vuonna 1945 Södra Vi -niminen taajaväkinen yhdyskunta, joka lakkautettiin vuoden 1957 lopussa. Vuoden 1952 kuntauudistuksessa muodostettiin seuraavat "suurkunnat":

  • Sevede (Frödinge, Rumskulla, Pelarne ja Vimmerbyn maalaiskunta)
  • Södra Vi (Djursdala ja Södra Vi)
  • Tuna (ei muutosta)
  • Locknevi (Blackstad ja Locknevi).

Vimmerbyn kaupunkiin uudistus ei vaikuttanut. Vimmerbyn kunta muodostettiin 1.1.1971 yhdistämällä kaupunki ja Seveden, Södra Vin ja Tunan maalaiskunnat sekä Locknevin seurakunta jaetusta Locknevin maalaiskunnasta.

Vaakuna muokkaa

Nykyinen vaakuna on entisen Vimmerbyn kaupungin vaakuna. Myös Seveden maalaiskunnalla oli oma vaakuna.

Väestönkehitys muokkaa

Vimmerbyn kunnan väestönkehitys 1950–2020
Vuosi Asukkaita
1950
  
18 158
1955
  
17 949
1960
  
17 821
1965
  
17 402
1970
  
17 126
1975
  
16 394
1980
  
16 180
1985
  
15 702
1990
  
15 867
1995
  
16 096
2000
  
15 776
2005
  
15 613
2010
  
15 473
2015
  
15 419
2020
  
15 672
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[6][2]

Kunnan väestö taustan mukaan on esitetty seuraavassa taulukossa.

Tausta Tarkempi jaottelu Henkilöä
(31.12.2015)[7]
%
Ulkomaalaistaustaiset Ulkomailla syntyneet 1 497 9,7
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet ulkomailla 280 1,8
Ruotsalaistaustaiset Ruotsissa syntyneet, joiden vanhemmista toinen syntynyt Ruotsissa ja toinen ulkomailla 539 3,5
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet Ruotsissa 13 103 85,0

Hieman vanhempien vuoden 2009 lopun tietojen mukaan kunnassa asui 94 Suomessa syntynyttä,[8] mikä vastasi 0,6 prosenttia kunnan väestöstä.

Vielä vanhempien vuoden 1984 lopun tietojen mukaan 1,9 prosenttia kunnan asukkaista oli ulkomailla syntyneitä. Tuolloin kunnassa asui 83 Suomessa syntynyttä,[9] mikä vastasi 0,5 prosenttia kunnan väestöstä.

Vuoden 2010 tietojen mukaan 20 vuotta täyttäneiden kuntalaisten mediaaninettotulot olivat 180 985 kruunua.[10] Vuodelta 2007 olevan tiedon mukaan kuntalaisten nettovarallisuuden mediaani oli 63 000 kruunua.[11]

Vuoden 2011 lopussa kunnan väestö jakautui eri ikäryhmiin seuraavasti:[12]

  • 0–17-vuotiaat: 19,2 %
  • 18–64-vuotiaat: 58,0 %
  • 65 vuotta täyttäneet: 22,8 %

Elinkeinot muokkaa

Seuraava taulukko kuvaa työpaikkojen ja työllisten jakautumista eri elinkeinojen kesken. Luvut on laskettu kahdessa eri Statistiska centralbyrånin tilastossa[13][14] ilmoitettujen perusteellisempien tietojen pohjalta. "Päiväväestö" (ruots. dagbefolkning) kertoo kunnassa sijaitsevista työpaikoista ja "yöväestö" (ruots. nattbefolkning) puolestaan kunnassa asuvien elinkeinosta. Työpaikkaomavaraisuus on laskettu päivä- ja yöväestön suhteena. Alkutuotanto tarkoittaa maa- ja metsätaloutta sekä kalastusta. Jalostuksen kohdalla on laskettu yhteen tavaranvalmistus- ja kierrätysteollisuus, energia- ja ympäristöyritykset sekä rakennusteollisuus. Muut toimialat on laskettu palveluihin lukuun ottamatta niitä, joiden elinkeino on tuntematon.

Työpaikat ja työlliset vuonna 2010
Elinkeino
Työpaikat
(%)
Työlliset
(%)
  alkutuotanto 5,0 5,0
  jalostus 35,7 33,8
  palvelut 57,8 59,8
  tuntematon 1,5 1,4
  Työpaikkoja ja työllisiä 7 480 7 420
  työpaikkaomavaraisuus 100,8

Taajamat muokkaa

Kunnassa on 6 taajamaa, joiden osuus kunnan väestöstä vuoden 2010 lopussa oli 72,6 prosenttia.[15] Taajamien ulkopuolella asui tuolloin 4 234 asukasta.[15] Seuraavassa on lueteltu kunnan alueella sijaitsevat taajamat väkilukuineen:[16]

# Taajama Väkiluku
(31.12.2010)
1 Vimmerby 7 934
2 Södra Vi 1 182
3 Storebro 972
4 Gullringen 541
5 Frödinge 383
6 Tuna 227

Kunnan keskustaajama on lihavoitu.

Entiset taajamat muokkaa

Ruotsissa on tilastoitu taajamaväestö aikaisemmin myös vuosina 1960, 1965, 1970, 1975, 1980, 1990, 1995, 2000 ja 2005. Jonakin tai joinakin näistä vuosista kunnassa on ollut myös seuraavan luettelon mukaiset taajamat, jotka eivät enää ole taajamia:[17]

Pientaajamat muokkaa

Yli 200 asukkaan taajamien lisäksi kunnassa on vuoden 2010 tietojen perusteella myös seuraavat 50–199 asukkaan pientaajamat:[18]

Entiset pientaajamat muokkaa

Ruotsissa on tehty tilastoja pientaajamista aikaisemmin myös vuosina 1990, 1995, 2000 ja 2005. Seuraavat paikkakunnat ovat olleet pientaajamia jonakin tai joinakin vuosina vuosien 1995, 2000 ja 2005 aikana, mutta ne eivät olleet pientaajamia vuonna 2010:[19]

Kunnanvaltuusto muokkaa

Ruotsissa valitaan joka neljäs vuosi edustajat valtiopäiville, maakäräjäkuntien valtuustoihin ja kunnanvaltuustoihin. Seuraavassa taulukossa on esitetty valtiopäivillä edustettuina olevien puolueiden saamat valtuustopaikat Vimmerbyn kunnanvaltuustossa vuodesta 1973 lähtien.

Kunnanvaltuuston paikkajakauma 1973–2022[20]
Puolue
1973 1976 1979 1982 1985 1988 1991 1994 1998 2002 2006 2010 2014 2018 2022
  Maltillinen kokoomus 7 8 8 10 9 7 9 7 7 4 6 13 10 6 {{{m2022}}}
  Keskustapuolue 21 20 19 17 16 17 17 16 15 16 13 9 10 14 {{{c2022}}}
  Liberaalit 2 2 2 1 3 2 2 1 1 1 1 1 1 0 {{{fp2022}}}
  Kristillisdemokraatit 1 1 1 1 1 1 3 2 4 5 6 3 2 5 {{{kd2022}}}
  Ympäristöpuolue vihreät 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 2 1 0 {{{mp2022}}}
  Ruotsin sosiaalidemokraattinen työväenpuolue 17 17 17 19 19 19 16 19 17 16 19 17 19 13 {{{s2022}}}
  Vasemmistopuolue 1 1 2 1 1 2 1 2 3 2 3 2 2 5 {{{v2022}}}
  Ruotsidemokraatit 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 4 6 {{{sd2022}}}
  Muut 0 0 0 0 0 0 0 1 1 4 0 0 0 0 {{{övr2022}}}
  Yhteensä[21] 49 49 49 49 49 49 49 49 49 49 49 49 49 49 Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”{”.

Piirit muokkaa

 
Kartta Vimmerbyn kunnan piireistä.

Vuodesta 2016 alkaen kunta on jaettu seuraaviin piireihin:

Seurakunnat muokkaa

Vuoden 2012 aluejaon mukaan kunnassa on seuraavat Ruotsin kirkon seurakunnat:[22]

  • Vimmerby
  • Rumskulla
  • Pelarne
  • Frödinge
  • Locknevi
  • Södra Vi-Djursdala
  • Tuna

Historialliset seurakunnat muokkaa

Seuraavassa luettelossa on mainittu kaikki nykyisen kunnan alueella sijainneet seurakunnat.[23] Jos seurakunta on lakkautettu, niin sen perässä on asteriski (*). Mahdolliset suluissa lukevat nimet ovat seurakunnan vaihtoehtoisia tai vanhempia nimiä. Jos nimen perässä lukee kbfd, niin kyseessä "kirkonkirjapiiri" (ruots. kyrkobokföringsdistrikt), joka ei ole muodostanut omaa seurakuntaa, vaikka ne seurakuntiin rinnastetaankin.

  • Djursdala
  • Frödinge
  • Locknevi
  • Pelarne
  • Rumskulla
  • Södra Vi (Vi)
  • Tuna
  • Vimmerby (Vimmerby stadsförsamling)
  • Vimmerby landsförsamling*

Kirkot muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b Kommunarealer den 1 januari 2016 (km²) (XLSX) Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.6.2016. (ruotsiksi)
  2. a b c Folkmängden efter region, civilstånd, ålder och kön. År 1968 - 2021 (XLSX) Statistiska centralbyrån. Viitattu 18.8.2022. (ruotsiksi)
  3. Vimmerby Nationalencyklopedin. NE Nationalencyklopedin AB. Arkistoitu 17.8.2016. Viitattu 4.7.2016.
  4. Åkerarealens användning efter kommun och gröda. År 1981, 1985, 1989-1995, 1999-2007 25.11.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  5. Land- och vattenareal per den 1 januari efter region och arealtyp (uppdateras ej). År 2000-2011 9.3.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  6. Folkmängden i Sveriges kommuner 1950-2011 enligt indelning 1 januari 2012 (XLS) 20.2.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.8.2012. (ruotsiksi)
  7. Antal personer med utländsk eller svensk bakgrund (fin indelning) efter region, ålder i tioårsklasser och kön. År 2002 - 2015 Statistiska centralbyrån. Viitattu 18.6.2016. (ruotsiksi)
  8. Utrikes och inrikes födda kommunvis efter födelseland den 31 december 2009 enligt indelningen den 1 januari 2010 (XLS) Tabeller över Sveriges befolkning 2009. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  9. Folkmängd 31 dec 1984 enligt indelningen 1 jan 1985: Del 3 Fördelning efter kön, ålder, civilstånd och medborgarskap i kommuner m m (PDF) Statistiska centralbyrån. Viitattu 25.12.2012. (ruotsiksi)
  10. Nettoinkomst 2010 (XLS) 25.1.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  11. Kommuner rangordnade efter störst genomsnittlig nettoförmögenhet per person 2007, korrigerad 2010-03-22 (XLS) 22.3.2010. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  12. Sveriges befolkning, kommunala jämförelsetal, 31 december 2011 (XLS) 19.4.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  13. Antal förvärvsarbetande (dagbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
  14. Antal förvärvsarbetande (nattbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
  15. a b Tätortsgrad (inv i och utanför tätort), per kommun 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
  16. Landareal, folkmängd och invånartäthet (inv/km2), per tätort 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
  17. Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.10.2012. (ruotsiksi)
  18. Småorternas landareal, folkmängd och invånare per km2 2005 och 2010 (XLS) 2.10.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 5.10.2012. (ruotsiksi)
  19. Landareal per småort (orter med 50-199 invånare), folkmängd och invånare per kvadratkilometer. Vart femte år 1995-2010 Statistiska centralbyrån. Viitattu 9.11.2012. (ruotsiksi)
  20. Kommunfullmäktigval - erhållna mandat efter region och parti. Valår 1973 - 2018 Statistiska centralbyrån. Viitattu 18.8.2022. (ruotsiksi)
  21. Valtuustopaikkojen kokonaismäärä saatu laskemalla yhteen puolueiden saamien valtuustopaikkojen määrät.
  22. Församlingsfolkmängd efter kön 31 december 2011 (XLS) Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.10.2012. (ruotsiksi)
  23. Församlingarna kommunvis Sveriges församlingar genom tiderna. Skatteverket. Viitattu 15.11.2012. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vimmerbyn kunta.
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Vimmerby kommun  –  Kuntajaon kehitys on käännöstä.