Vilhelms (Vilis) Knoriņš (ven. Вильге́льм Гео́ргиевич Кно́рин, Vilgelm Georgijevitš Knorin; 29. elokuuta 1890 Cēsisin kihlakunnan Līgatne29. heinäkuuta 1938) oli neuvostoliittolainen poliitikko ja historioitsija.

Vilhelms Knoriņš syntyi latvialaiseen talonpoikaisperheeseen ja suoritti opettajaseminaarin. Hän liittyi Venäjän sosiaalidemokraattiseen työväenpuolueeseen vuonna 1910 ja teki puoluetyötä Pietarissa, Riiassa ja Liepājassa. Helmikuun vallankumouksen jälkeen Knoriņš oli yksi Minskin työläis- ja sotilasneuvoston johtajista ja Lokakuun vallankumouksen aikaan Läntisen alueen ja rintaman vallankumuskomitean jäsen.[1] Tammikuusta 1918 lähtien hän toimi Valko-Venäjän kommunistisen puolueen keskusbyroon sihteerinä ja väliaikaisen neuvostohallituksen jäsenenä sekä helmikuusta 1919 Liettuan ja Valko-Venäjän kommunistisen puolueen keskuskomitean sihteerinä ja puolustusneuvoston jäsenenä. Elokuusta 1919 kesäkuuhun 1920 Knoriņš työskenteli Smolenskin sotilaspiirin sotakomissaarina ja sen jälkeen syyskuuhun saakka Valko-Venäjän vallankumouskomitean varapuheenjohtajana. Vuosina 1920–1922 hän oli Valko-Venäjän kommunistipuolueen keskusbyroon sihteeri.[2]

Vuosina 1922–1925 Knoriņš työskenteli NKP(b):n keskuskomiteassa ja sen jälkeen Moskovan kaupunkikomiteassa. Vuosina 1926–1927 hän oli puolueen keskuskomitean agitproposaston johtaja ja vuosina 1927–1928 Valko-Venäjän kommunistipuolueen keskuskomitean sihteeri.[1] Vuonna 1927 hänestä tuli myös NKP(b):n keskuskomitean jäsen[2]. Vuosina 1928–1935 Knoriņš työskenteli Kominternin toimeenpanevassa komiteassa sekä vuodesta 1932 lähtien puoluehistorian instituutin johtajana. Vuonna 1935 hänestä tuli historian tohtori. Knoriņš toimi myös Pravdan ja Bolševik-lehden toimituskunnan jäsenenä sekä vuodesta 1935 lähtien puolueen keskuskomitean agitproposaston varajohtajana.[1]

Knoriņšin kirjallinen tuotanton käsittää puoluehistoriaa ja kaunokirjallisuutta käsitteleviä artikkeleita[1]. Hän osallistui myös vuonna 1938 julkaistun NKP(b):n historian lyhyen oppikurssin laatimiseen[2].

Vilhelms Knoriņš pidätettiin Stalinin vainoissa kesäkuussa 1937 ja tuomittiin kuolemaan syytettynä vakoilusta. Hänet on haudattu Moskovan lähelle Kommunarkan teloituspaikalle. Knoriņšin maine palautettiin vuonna 1955.[3]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Bolšaja sovetskaja entsiklopedija slovari.yandex.ru. Viitattu 13.9.2012. (venäjäksi)[vanhentunut linkki]
  2. a b c Hronos hrono.ru. Viitattu 13.9.2012. (venäjäksi)
  3. Žertvy polititšeskogo terrora v SSSR lists.memo.ru. Viitattu 13.9.2012. (venäjäksi)