Vesa Puuronen

suomalainen sosiologi ja poliitikko

Vesa Pekka Aatos Puuronen (s. 4. helmikuuta 1957 Rovaniemi) on suomalainen sosiologi ja vasemmistoliiton poliitikko. Hänet on nimitetty Oulun yliopiston sosiologian professoriksi 1. elokuuta 2013.[1]

Puuronen väitteli yhteiskuntatieteiden tohtoriksi Joensuun yliopistossa vuonna 1995. Hän on toiminut tutkijana, lehtorina ja professorina Joensuun, Lapin, Kuopion ja Itä-Suomen yliopistossa. Hän on tutkinut muun muassa nuorten poliittista osallistumista, sosiologian metodologiaa, oikeistopopulismia ja rasismia.

Politiikka

muokkaa

Puuronen oli aiemmin SKP:n jäsen ja taistolainen.[2] Vuoden 2012 ja 2017 kunnallisvaaleissa hänet valittiin Rovaniemen kaupunginvaltuustoon vasemmistoliiton listalta. Hän on ollut Lapin liiton valtuuston jäsen 2012-2017.[3] Puuronen oli vasemmistoliiton ehdokas myös vuoden 2015 ja 2019 eduskuntavaaleissa.[4]

Kannanottoja julkisuudessa

muokkaa

Vuonna 2015 hän katsoi, että ISISin pysäyttäminen sotilaallisesti ei ole kestävä ratkaisu, vaan pitää pyrkiä löytämään ratkaisuja vuoropuhelussa ISISin kanssa. Julkisia menoja pitäisi leikkaamisen sijaan lisätä, geenimuunneltu ruoka on vaarallista, ruotsin opiskelun tulee olla pakollista, uutta ydinvoimalaa ei pidä sallia.[5]

Vuonna 2019 hän vaati Oulun yliopiston kasvatustieteen ainejärjestöjä poistamaan Mannerheimin kuvan ainejärjestön kiltatilan seinältä. Puurosen mukaan kuva kertoo historiatietoisuuden puutteesta. Ainejärjestö poisti kuvan.[6][7][8]

Sakkotuomio vahingonteosta

muokkaa

Syyttäjä vaati helmikuussa 2021 Lapin käräjäoikeudessa Puuroselle sakkotuomiota vahingonteosta Puurosen töhrittyä Kemijoki Oy:n voimalaitoksia kalankuvilla ja iskulauseilla.[9] Puuronen tuomittiin 40 päiväsakon rangaistukseen ja maksamaan vahingonkorvauksia Kemijoki Oy:lle kaikkiaan 11 076 euroa.[10]

Palkinnot ja tunnustukset

muokkaa

Puuroselle on myönnetty etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksen seuran (ETMU) tunnustuspalkinto merkittävästä työstä etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksen parissa. Marjo Laitalan ja Vesa Puurosen kirjoittama teos "Yhteiskunnan tahra. Koulukotien kasvattien kokemuksia" (Vastapaino 2016) palkittiin Tieteiden päivillä 2017 vuoden tiedekirjana.[11]

Julkaisuja

muokkaa
  • Valkoisen vallan lähettiläät. Arjen rasismi ja rasismin arki. Vastapaino 2001. (Toim.)
  • Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta tienhaarassa. Joensuun yliopisto. Joensuu 2005.
  • Nuorisotutkimus. Vastapaino. Tampere 2006.
  • Rasistinen Suomi. Gaudeamus 2011.
  • Elämää Yläkemijoen kylissä. Yläkemijoen kylien historia 1. Yläkemijoen kylät ry. 2015. (Toim.)
  • Yhteiskunnan tahra. Koulukotien kasvattien kokokemuksia. Vastapaino 2016, (Yhdessä Marjo Laitalan kanssa)
  • Nuorten yhteiskunnallinen osallistuminen ja oikeistopopulismi. Nuorisotutkimusverkosto 2017. (Toimittaneet Vesa Puuronen ja Kari Saari).
  • Veden ja metsän viljasta. Yläkemijoen kylien historia 2. Yläkemijoen kylät ry. 2019. (Toim.)

Lähteet

muokkaa
  1. Professorinimityksiä Oulun yliopistossa. Aktuumi, 2013, nro 4. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 10.11.2014.
  2. Launonen, Kami: Levitätkö kommunismia veronmaksajien rahoilla, Vesa Puuronen?. Uljas, 2013, nro 1. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 4.5.2024.
  3. Lapin liiton valtuuston jäsenet toimikaudeksi 2013-2016 lappi.fi. Viitattu 10.11.2014.
  4. Ruokangas, Perttu: Vasemmistoliitto haluaa kaksi kansanedustajaa Lapista Yle Uutiset. 10.11.2014. Viitattu 10.11.2014.
  5. Vesa Puuronen 2015. Yle Uutiset. Arkistoitu 17.6.2017. Viitattu 20.11.2019.
  6. Laine, Linda: Professori suuttui Mannerheimin kuvasta opiskelijoiden tiloissa ja vaati sen poistamista – ei pidä toimintaansa ylilyöntinä Iltalehti. 19.11.2019. Viitattu 19.11.2019.
  7. Rättilä, Markku: Professori pyysi poistamaan Mannerheimin kuvan Oulun yliopiston opis­ke­li­joi­den kiltatilasta – "Esitin oman käsitykseni asiasta" Kaleva. 19.11.2019. Viitattu 19.11.2019.
  8. Konttinen, Matti ja Salokorpi, Jussi: Vasemmistoprofessori paimensi opiskelijoita ottamaan Mannerheimin kuvan pois kokoustilan seinältä – myös selfiekisalle tuli loppu Yle. 19.11.2019. Viitattu 19.11.2019.
  9. https://www.lapinkansa.fi/vesa-puuronen-vetosi-sananvapauteen-graffitioikeud/3372169
  10. https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4442118-vesa-puuroselle-tuomio-vahingonteosta-kuluja-maksettavaksi-graffiteista-liki-20000-euroa
  11. Palkinto 2014 – Vesa Puuronen Etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksen seura. Arkistoitu 1.3.2014. Viitattu 22.10.2015.