Veikko Hirvensalo

suomalainen metsänhoitaja, virkamies, yritysjohtaja ja metsäneuvos

Kaarle Veikko Hirvensalo (vuoteen 1935 Lagus; 26. kesäkuuta 1890 Iisalmen maalaiskunta27. joulukuuta 1955 Helsinki) oli suomalainen metsänhoitaja, virkamies ja yritysjohtaja, joka sai metsäneuvoksen arvonimen.[1]

Metsäyhtiö Tornatorin toimihenkilöitä ryhmäkuvassa vuoden 1930 paikkeilla. Veikko Hirvensalo edessä keskellä.

Henkilöhistoria muokkaa

Hirvensalon vanhemmat olivat maanviljelysneuvos Johannes Lagus ja Sofia Maria Lovisa Brax ja puolisot 1917–1929 Hertta Ingeborg Laxell ja vuodesta 1931 viulutaiteilija, professori Anja Ignatius. Kansanedustaja Olli Hirvensalo oli hänen veljensä. Veikko Hirvensalo tuli ylioppilaaksi Iisalmen yhteiskoulusta vuonna 1909 ja valmistui metsänhoitajaksi vuonna 1912. Hän oli valmistuttuaan valtion metsähallinnon palveluksessa, toimien Siuron sahalla ja Metsähallituksen sahaosastolla. Sukevan sahalla Hirvensalo toimi 1914–1916 kassanhoitajana ja sitten sahan johtajana. Hän oli 1919–1932 Tornatorin metsäpäällikkö Tainionkoskella ja toimi lyhyen ajan myös Enso-Gutzeitin ylimetsänhoitajana.[1][2][3]

Rauma Woodin Rauman tehtaiden paikallisjohtajaksi ja isännöitsijäksi Hirvensalo tuli vuonna 1933 ja yhtiön toimitusjohtajaksi Aleksander Lampénin jälkeen vuonna 1935. Tehtävää hän hoiti vuoteen 1951 asti, jolloin häntä seurasi siinä Aarne Pelkonen. Hirvensalolla oli runsaasti alansa luottamustehtäviä ja hän oli myös Ruokolahden kunnanvaltuutettu ja Kokoomuksen kansanedustajaehdokas kahteen otteeseen. Metsäneuvoksen arvonimen Hirvensalo sai vuonna 1950.[1][2][3]

Julkaisuja muokkaa

  • Suomen puun miehiä. Finnish timber men. 1954. Toimittaneet Veikko Hirvensalo ym.

Lähteet muokkaa

  1. a b c Luttinen, Jaana: Metsäneuvos Veikko Hirvensalo (1890–1955). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 18.12.2013. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. a b Kuka kukin on 1954, s. 223. Viitattu 17.5.2022.
  3. a b Metsäneuvos Kaarle Hirvensalo kuollut. Maaseudun Tulevaisuus, 29.12.1955, nro 148, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 17.5.2022.