Avaa päävalikko
Tämä artikkeli kertoo yrityksestä. Tornator on myös asuinalue Lahden Hennalassa, höyrylaiva ja höyryhinaaja.

Tornator Oyj on Euroopan johtava kestävään metsätalouteen erikoistunut yhtiö, joka omistaa metsiä Suomen lisäksi Virossa ja Romaniassa. Yhtiön toimintamalli perustuu vastuulliseen metsien käyttöön sekä vahvaan ympäristöosaamiseen ja digitalisaation hyödyntämiseen. Yhtiön pääliiketoimintaa ovat kestävä metsätalous, metsien osto ja metsänhoitopalvelut. Tämän ohella yhtiö vuokraa erilaisia käyttöoikeuksia mailtaan, kehittää tuulivoimahankkeita sekä myy laadukkaita rantatontteja ja maa-aineksia. Imatralla kotipaikkaansa pitävä Tornator on Suomen suurin yksityinen metsänomistaja. Se omistaa ja hallinnoi Suomessa noin 620 000 hehtaaria metsämaata.

Sisällysluettelo

Tornator OyjMuokkaa

Tornator Oyj kuuluu Tornator Timberland -konserniin. Suomessa sijaitsevien metsien lisäksi Tornator Timberland -konserni omistaa noin 66 000 hehtaaria metsiä Virossa[1] (Tornator Eesti OÜ) ja 12 000 hehtaaria Romaniassa (SC Tornator SRL). Konsernin liikevaihto oli vuonna 2018 noin 113 miljoonaa euroa ja taseen koko noin 1,6 miljardia euroa. Liikevaihdosta suurin osa muodostuu puun luovutuksesta ja vajaa 10 % rantatonttien ja metsäpalstojen myynneistä. Konsernissa palveluksessa työskentelee noin 180 henkilöä, joiden lisäksi yhtiö työllistää urakoitsijoita ja sopimusyrittäjiä noin 1000 henkilötyövuoden verran. Imatralla sijaitsevan pääkonttorin lisäksi yhtiöllä on 10 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. Tornatorin suurimmat osakkeenomistajat ovat Stora Enso sekä vakuutusyhtiöt Ilmarinen, Varma ja Etera.

Tornatorin toimitusjohtajana on vuodesta 2019 toiminut ekonomi, eMBA Henrik Nieminen.

Ympäristö- ja yritysvastuuMuokkaa

Kaikki Tornatorin metsätilat Suomessa on sertifioitu sekä PEFC- että FSC-järjestelmien mukaan.

HistoriaMuokkaa

Aktiebolaget Tornator (vuodesta 1932 Tornator Osakeyhtiö) oli vuonna 1888 perustettu Imatran Tainionkoskella ja Lahdessa toiminut metsäteollisuusyritys, joka sulautettiin Enso-Gutzeit Oy:hyn vuonna 1941. Yhtiö säilyi pöytälaatikkoyhtiönä Enso-Gutzeitin ja sen seuraajan Stora Enson hallussa vuoteen 2002 saakka, jolloin Stora Enso siirsi Suomessa omistamansa metsät uuden Tornator Oy -nimisen yhtiön haltuun. Joulukuussa 2002 joukko suomalaisia institutionaalisia sijoittajia yhdessä Stora Enson kanssa perusti Tornator Timberland Oy:n, joka osti Tornator Oy:n osakekannan. Vuoden 2012 lopulla Tornator Oy:stä tuli julkinen Osakeyhtiö (Tornator Oyj). Vuosina 2002–2015 yhtiön toimitusjohtajana toimi metsänhoitaja Arto J. Huurinainen.

Yhtiön perustajiin kuulunut Wolter Ramsay oli perinyt Taalintehtaan rautaruukin isältään Carl August Ramsaylta vuonna 1855, mutta hän joutui luopumaan ruukista 1870-luvulla. Sen jälkeen Ramsay johti Mäntsälässä toiminutta Kaukaankosken lankarullatehdasta vuoteen 1887 saakka. Uuden Tornator-yhtiön osakkaina olivat Ramsay ja Wolffin perhe. Yhtiöllä oli Lahdessa lankarullatehdas, jonka tuotteita vietiin Englantiin, Venäjälle, Ranskaan ja Espanjaan.  

Ramsayn kuoltua 1891 yhtiön toimitusjohtajaksi nousi sen suurin osakkeenomistaja Reguel Wolff. Tornator yritti ostaa 1894 Kaukaan tehtaat, mutta suunnitelma ei onnistunut. Samana vuonna Reguel Wolffin veli Eugen Wolff hankki Vuoksen rannalla sijainneen Tainionkosken tilan. Tornator rakensi Tainionkoskelle vuosina 1895–1898 lankarulla-, puumassa- ja paperitehtaat, jotka saattoivat käyttää Vuoksen vesivoimaa. Reguel ja Eugen Wolff olivat vuorotellen yhtiön johdossa, mutta ensimmäisen sortokauden aikana 1900-luvun alussa he joutuivat lähtemään Suomesta vastustettuaan julkisesti Venäjän hallituksen toimia Suomen itsehallinnon rajoittamiseksi. Yhtiön johtoon tuli nyt ensin J. Th. Lindroos ja hänen jälkeensä Eugen Wolffin vävy Waldemar Björkstén.

Vuoden 1905 jälkeen Wolffin veljekset pääsivät palaamaan Suomeen, ja Eugen Wolffista tuli yhtiön todellinen johtohahmo, vaikka Waldemar Björkstén säilyttikin toimistusjohtajan asemansa. Tornator laajensi nyt Tainionkosken puumassa- ja paperitehtaita ja perusti uuden paperipussitehtaan Pietariin. Tainionkoskelle perustettiin myös sulfiittisellulosatehdas ja pergamiinitehdas. Vuonna 1908, jolloin tämä laajennusohjelma oli saatu päätökseen, Eugen Wolff ryhtyi itse yhtiön toimitusjohtajaksi. Yhtiön suurimmiksi osakkaiksi olivat tässä vaiheessa nousseet norjalaiset sijoittajat, joilta oli saatu pääomat yhtiön laajennusohjelman toteuttamiseksi. 1910-luvun alussa norjalaiset omistivat 60 prosenttia yhtiöstä, mutta myöhemmin Wolffit onnistuivat taas kasvattamaan osuuttaan saaden osake-enemmistön haltuunsa. Vuonna 1912 yhtiön tuotanto oli arvoltaan kuusi miljoonaa markkaa sisältäen 9 000 tonnia selluloosaa, 12 000 tonnia paperia sekä sahatavaraa ja lankarullia. Yhtiö omisti tuolloin 45 000 hehtaaria metsää.

Ensimmäinen maailmansota hyödytti aluksi Tornatoria, koska se saattoi lisätä vientiään Venäjälle voimakkaasti. Vuoden 1917 maaliskuun vallankumous ja sitä seuranneet tapahtumat tekivät kuitenkin yhtiön asioiden hoidosta yhä vaikeampaa ja niinpä Eugen Wolff myi yhtiön osakkeista 53 prosenttia Suomen valtiolle lokakuussa 1918. Hän luopui myös toimitusjohtajan paikasta ja hänen tilalleen johtajaksi tuli Aleks. Lampén. Yhtiön Lahden lankarullatehdas, joka oli tuhoutunut tulipalossa 1917, saatiin rakennettua uudelleen 1919, mutta Pietarissa ollut paperipussitehdas menetettiin lopullisesti. 1920-luvulla Tornator laajensi selluloosan ja sahatavaran tuotantoaan. Yhtiö rakensi sahalaitoksen Immolaan ja investoi myös Vuoksen vesivoiman kehittämiseen.

Vuonna 1931 yhtiön vähemmistöosakkaat myivät osakkeensa Enso-Gutzeit Oy:lle ja 1932 myös valtio myi osakkeensa samalle ostajalle. Yhtiön nimeksi tuli Tornator Osakeyhtiö ja se säilyi muodollisesti itsenäisenä yhtiönä. Tornator sulautettiin Enso-Gutzeitiin marraskuussa 1941. Nimi kummitteli eri papereissa vielä pitkään myöhemmin, muun muassa asevoimien tekemissä yhteistyöraporteissa.

Yhtiöllä oli useitakin kypäräsukeltajia, joita se lainasi erityisesti sotavuosina puolustusvoimien käyttöön ennen kaikkea lentokoneiden nostotehtäviin Saimaan alueella; tällaisista tehtävistä voinee mainita vuonna 1942 sattuneen saksalaisen Junkers 88 -koneen hylyn noston Kutveleen kanavasta ja suomalaisen samantyyppisen koneen (JK-254, luutnantit E. Pinomaa ja K-B. Lång sekä korpraalit E. Vahvelainen ja J. Joutsenvirta) miehistön ruumiiden noston Liperissä kesällä 1944. Molemmissa tehtävissä käytettiin myös Kaukas Oy:n Lauritsalan sahan hinaajaa ja nosturiproomua, koska tämä yksikkö oli tuohon aikaan perehtynyt parhaiten kypäräsukeltajan avustamiseen.[2]

Tainionkosken sulfiittisellutehdas suljettiin 17. huhtikuuta 1962. Tainionkosken paperitehdas toimi Enso-Gutzeit Oy:n alaisuudessa 31. elokuuta 1965 saakka.

Jäljellä olevissa vanhoissa Tornatorin tehtaan tiloissa toimii Stora Enson tutkimuskeskus. Tiloissa on myös koepaperikoneita.

Tainionkosken tehtaan paperikoneetMuokkaa

Kone Valmistaja Toiminnassa vuosina Viiraosa Viiraleveys Puristinosa Nopeus Kapasiteetti Muuta
Paperikone PKI Füllner 1897–1935 mm m/min 2500–3000 t/a, Luonnonruskea paperi Romutettu vuonna 1935.
Paperikone PKII Pusey & Jones 1897–1965 (uusittu 1935) 2500 mm m/min 2500–3000 t/a, Luonnonruskea paperi, Sulfaatti- ja sulfiittipaperit, Sanomalehti- ja tapettipaperit, Puupitoiset painopaperit 40–350 g/m² Siirretty osittain Roermondin paperitehtaalle Etelä-Hollantiin vuonna 1966.
Paperikone PKIII Pusey & Jones 1908–1965 2600 mm m/min 6000 t/a, Pergamiini- ja imitaatiopergaminipaperit Yankee-sylinteri. Siirretty osittain Roermondin paperitehtaalle Etelä-Hollantiin vuonna 1966 sekä Tainionkosken uudelle tehtaalle paperikoneeksi PK7.

Tehtaalla on ollut myös muita paperikoneita. Koneet ovat valmistaneet ruskeaa käärepaperia, sekä rasvatiivistä paperia.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Ab Tornator -yhtiön historia Stora Enson sivuilla
  • Ahvenainen, Jorma (1992) Enso Gutzeit Oy 1872-1992 Osa I vuodet 1872-1923. Gummerus. Jyväskylä.
  • Ahvenainen, Jorma (1992) Enso Gutzeit Oy 1872-1992 Osa II vuodet 1924-1992. Gummerus. Jyväskylä.
  • Kotivuori, Yrjö: Tornator. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu 2005.
  • NykyisenTornator-yhtiön sivut
  • Suomen ilmailumuseon arkistot
  • Veteraanisukeltaja Heikki Moision arkistot

ViitteetMuokkaa

  1. Tornator Eesti Tornator Eesti. Viitattu 29.8.2015. (englanniksi)
  2. insinööriyliluutnantti Wegeliuksen raportti pelastusoperaatioista, Suomen ilmailumuseon arkisto

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Anders Benjamin Helander: Tornator-yhtiön vaiheita 1908-1932. Enso-Gutzeit 1975
  • Nykänen, Panu & Paulapuro, Hannu (2005) Telan ympäri - Vuosisata suomalaista paperikone- ja paperinvalmistustekniikkaa. Tekniikan Historian Seura THS ry. Helsinki.

Aiheesta muuallaMuokkaa