Valkoinen orjakauppa (elokuva)

vuoden 1910 elokuva

Valkoinen orjakauppa (tansk. Den hvide Slavehandel) on vuonna 1910 valmistunut tanskalainen mykkäelokuva. Valkoisesta orjakaupasta kertovan melodraaman on ohjannut August Blom. Sen pääosia esittävät Ellen Diedrich ja Lauritz Olsen.

Valkoinen orjakauppa
Den hvide Slavehandel
Ohjaaja August Blom
Käsikirjoittaja Louis Schmidt (käännä suomeksi)
Tuottaja Nordisk Film
Kuvaaja Axel Sørensen
Pääosat Ellen Diedrich, Lauritz Olsen
Valmistustiedot
Valmistusmaa Tanska
Tuotantoyhtiö Nordisk Films Kompagni
Ensi-ilta 2. elokuuta 1910 (Tanska)
15. elokuuta 1910 (Suomi)
Kesto 603 metriä (32 min.)
Alkuperäiskieli mykkäelokuva
Aiheesta muualla
IMDb

Juoni muokkaa

Nuori Anna-tyttö vastaa työpaikkailmoitukseen, jossa tarjotaan seuraneidin paikkaa Lontoossa. Perillä käy ilmi, että hän on joutunut ihmiskaupan uhriksi bordelliin. Anna onnistuu lähettämään kirjeen vanhemmilleen, ja hänen lapsuudenystävänsä Georg lähtee vapauttamaan häntä. Paikallisen yksityisetsivän ja Scotland Yardin avulla Georg onnistuu löytämään Annan ja monivaiheisen takaa-ajon jälkeen ihmiskauppiaat saadaan kiinni. Lopuksi Anna ja Georg päättävät mennä naimisiin.[1]

Näyttelijät muokkaa

 Ellen Diedrich  Anna  
 Lauritz Olsen  Georg  
 Victor Fabian    
 Einar Zangenberg    
 Svend Bille    
 Ella la Cour  bordellin emäntä  
 Doris Langkilde    
 Otto Lagoni  Annan isä  
 Julie Henriksen  Annan äiti  
 Rigmor Jerichau    
 Aage Lorentzen  [2]  

Tuotanto, teema ja vastaanotto muokkaa

Nordisk Films Kompagnin ensimmäinen valkoisesta orjakaupasta kertova elokuva oli Viggo Larsenin Valkoinen orjatar (Den hvide Slavinde) vuonna 1907. Aarhusilainen Fotorama-yhtiö tarttui aiheeseen vuonna 1910 ja tuotti Tanskan ensimmäisen ”pitkän” elokuvan Den hvide Slavehandel. Alfred Cohnin ohjaamasta noin 40-minuuttisesta elokuvasta tuli suuri menestys, jolloin Nordisk Films päätti tehdä siitä oman versionsa. Juoneltaan ja kohtauksiltaan lähes identtistä, mutta hieman lyhyempää Valkoista orjakauppaa esitettiin rinnakkain Fotoraman elokuvan kanssa, ja parempien levityskanaviensa ansiosta Nordisk sai sen myytyä myös muualle Eurooppaan.[3][4]

Fotoraman Den hvide Slavehandelia pidetään yleisesti tanskalaisen mykkäelokuvan ensimmäisenä ”eroottisena melodraamana”. Lajityypin suosio perustui sensaatiomaisiin aiheisiin, joissa yhdistettiin seksiä, rikollisuutta ja väkivaltaa. Rohkeiden ja kiellettyjen teemojen käsittelyn mahdollisti opettavainen sävy, jonka avulla pyrittiin hämäämään vastikään syntynyttä elokuvasensuuria. Fotorama ja Nordisk julkaisivat valkoisesta orjakaupasta useita jatko-osia,[3] ja myöhemmin aiheesta tuli suosittu myös Yhdysvalloissa[5]. Nordiskin Valkoisen orjakaupan ja sen seuraajien sekä Kosmoraman Kuilun (1910) kansainvälinen menestys sai myös muiden maiden elokuvayhtiöt siirtymään pitkiin kokoillan elokuviin, mikä puolestaan synnytti uuden alueellisiin yksinoikeuksiin perustuvan levitysjärjestelmän[6].

Nordisk Filmsin julkaisema plagiaatti aiheutti suuren skandaalin, ja Th. S. Hermansenin Fotorama uhkasi Ole Olsenin yhtiötä oikeustoimilla. Tanskan tekijänoikeuslaki ei kuitenkaan suojellut elokuvia, ja asia sovittiin tuomioistuimen ulkopuolella. Fotorama sai oikeuden levittää Nordiskin elokuvia Tanskassa, Norjassa ja myöhemmin myös Ruotsissa, jotka muodostivat vain pienen osan Nordiskin markkinoista.[7] Fotorama puolestaan rajoitti omaa tuotantoaan ja keskittyi vuoden 1913 jälkeen kokonaan elokuvien levitystoimintaan[8].

Nordiskin versiota[9] esitettiin Suomessa pian Tanskan ensi-illan jälkeen. Sitä mainostettiin pisimmäksi Helsingissä näytetyksi elokuvaksi, jonka esitys kesti lähes tunnin ajan[10]. Valkoisen orjakaupan kerrottiin olleen suuri yleisömenestys eri puolilla maata[11][12][13]. Kuopiossa poliisimestari kielsi sen esittämisen alle 18-vuotiaille, mikä herätti ivallisia kommentteja paikallisissa lehdissä[14][15]. Tanskalaiset pitkät elokuvat ja yksinoikeuksiin perustuva levitysmalli tekivät pian läpimurtonsa myös Suomessa[9].

Nordiskin Valkoinen orjakauppa on nähtävissä European Film Gateway -sivustolla. Fotoraman versiosta on säilynyt vain lyhyitä katkelmia.[16]

Lähteet muokkaa

  • Abel, Richard (ed.): Encyclopedia of Early Cinema. Abingdon: Routledge, 2005. ISBN 0-415-23440-9.
  • Thorsen, Isak: Nordisk Films Kompagni 1906–1924: The Rise and Fall of the Polar Bear. East Barnet: John Libbey Publishing, 2017. ISBN 9780-86196-731-5.

Viitteet muokkaa

  1. Elokuvan juonikuvaukset dfi.dk. Arkistoitu 8.12.2017. Viitattu 8.12.2017.
  2. Det Danske Filminstitut: Filmdatabasen dfi.dk. Viitattu 8.12.2017.
  3. a b Allen, Julie K.: The White Slave Trade Gets Religion in ”A Victim of the Mormons” Kosmorama. Viitattu 8.12.2017.
  4. Abel, s. 249–250.
  5. Abel, s. 998–999.
  6. Thorsen, s. 93–97.
  7. Thorsen, s. 77–81.
  8. Abel, s. 250, 350.
  9. a b Hupaniittu, Outi: Biografitoiminnan valtakausi: toimijuus ja kilpailu suomalaisella elokuva-alalla 1900–1920-luvuilla, s. 137–138. Turku: Turun yliopisto, 2013. ISBN 978-951-29-5476-6.
  10. Scala-elokuvateatterin mainos. Helsingin Sanomat, 14.8.1910, s. 3. Artikkelin verkkoversio.
  11. Ampiainen, no 18 (8.9.1910), s. 6. Artikkelin verkkoversio.
  12. Commerce-elokuvateatterin mainos. Kansan Lehti, 26.9.1910, s. 1. Artikkelin verkkoversio.
  13. Satulinna-elokuvateatterin mainos. Sosialidemokraatti, 15.11.1910, s. 1. Artikkelin verkkoversio.
  14. Pikku-uutisia. Savon Työmies, 17.9.1910, s. 3. Artikkelin verkkoversio.
  15. Kuopiosta ja lähiseudulta, Pientä pakinaa. Savotar, 17.9.1910, s. 2 ja 3. Artikkelin verkkoversio.
  16. European Film Gateway europeanfilmgateway.eu. Viitattu 8.12.2017.

Aiheesta muualla muokkaa