Vahanokka
Vahanokka (Estrilda astrild) on Afrikasta kotoisin oleva pienikokoinen loistopeippolaji. Sitä pidetään usein lemmikkilintuna sen laulun takia.[2] Ihmisen mukana se on levinnyt myös muille mantereille. Laji käyttää ravintonaan lähinnä siemeniä ja ruokailee pieninä parvina. Pesintäaikaan vahanokat rakentavat heinänkorsista pallomaisen pesän, johon naaras munii 3–9 munaa.
| Vahanokka | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Varpuslinnut Passeriformes |
| Heimo: | Loistopeipot Estrildidae |
| Suku: | Vahanokat Estrilda |
| Laji: | astrild |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Koko ja ulkonäkö muokkaa
Vahanokan pituus on 11–12 senttiä,[3] ja paino keskimäärin 8,9 grammaa. Siipiväli on 12–14 senttiä.[2] Höyhenpeite on harmaanruskea ja siinä on heikko poikkiraidoitus.[3] Naamari ja kartiomainen nokka ovat punaiset. Nokka näyttää siltä kuin se olisi kastettu punaiseen vahaan, mikä selittää lajin nimen alkuperän. Posket, kurkku ja vatsa ovat vaaleanharmaat.[2] Keskellä vatsaa on myös punainen täplä. Alaperä on musta tai tummanruskea.[3] Pyrstö on ohut ja melko lyhyt, siivet ovat pyöreät. Naaraat ovat koiraita vaaleampia, eikä niiden vatsassa ole yhtä paljoa punaista kuin koirailla. Nuoret vahanokat ovat aikuisia vaaleampia, ja niiden alavatsassa on vain niukasti punaista.[2] Lisäksi niiden nokka on ruskeanmusta, ei punainen.[3]
Levinneisyys ja elinympäristö muokkaa
Vahanokan luontaista elinaluetta on Saharan eteläpuolinen Afrikka,[2] jossa sitä tavataan laajalti. Sen levinneisyys ulottuu Guineasta Etiopiaan ja sieltä Etelä-Afrikkaan. Eteläisessä Afrikassa vahanokka on yleisin Zimbabwessa, Mosambikissa ja Pohjois-Botswanassa. Namibiassa se on paikoittaisempi.[4] Vahanokkia on istutettu myös Amerikan mantereelle, Oseaniaan ja Välimeren alueelle.[2] Euroopassa sitä istutettu Pyreneiden niemimaalle, jossa se pesii paikoitellen, etenkin Portugalissa.[3] Nopea lisääntyminen ja hyvä kyky omaksua uusia ravinnonlähteitä ovat auttaneet vahanokkakantojen kotiutumisessa uuteen ympäristöön. Useimmat vierasperäiset kannat ovat peräisin karanneista lemmikkilinnuista, mutta joillain alueilla niitä on istutettu myös tarkoituksella.[2]
Vahanokka elää kosteilla ruohostomailla, savanneilla ja fynbosilla ja suosii veden läheisyyttä. Sitä esiintyy myös viljelyksiä reunustavan kostean kasvillisuuden joukossa ja suhteellisen kosteissa puistoissa.[2][4] Lajia tavataan merenpinnan tasolta aina 3 000 metrin korkeuteen saakka.[5] Vahanokat pesivät ruovikoissa, osmankäämiköissä ja muun jokivarsikasvillisuuden joukossa sekä pitkässä ruohikossa ja tiheässä pensaikossa.[3][2]
Elintavat muokkaa
Vahanokat ovat hyvin sosiaalisia lintuja. Päivisin ne ruokailevat ja liikkuvat 20–40 yksilön parvissa. Illalla ne kerääntyvät jopa isommiksi parviksi lepäämään. Pesintäaikana vahanokat elävät pareittain. Vahanokat sukivat usein toistensa höyheniä. Kommunikoinnissa ne käyttävät ruumiinkieltä ja ääntelyään.[2] Vahanokan laulu on pehmeä, kolmitavuinen, yksinkertainen säe, jossa kahta karkeaa ääntä seuraa nouseva, vähän rullaava ääni ”tsre-tsre-srri”.[3][2]
Vahanokilla on myös niin sanottu niiausliike, jolloin ne pitävät ruumistaan köyryssä, päätään hieman käännettynä ja laulavat samalla. Tämän esityksen aikana naaraat laulavat tasaisemmin kuin koiraat, jotka laulavat lyhyempinä virsinä. Tehdäkseen vaikutuksen naaraaseen koiras pöyhii myös höyheniään, osoittaa nokallaan ylös ja menee asentoon, jossa sen punainen alavatsa tulee selvästi näkyville. Kaikenlaisissa sosiaalisissa kohtaamisissaan vahanokat tekevät pyrstöllään myös voimakkaita sivuttaisliikkeitä. Vahanokat vahvistavat parisidettään sukimalla kumppanin höyhenpukua.[2] Laji on yksiavioinen. Laulu- ja soidinesitykset ovat tärkeässä roolissa paria muodostettaessa. Usein vahanokat aloittavat esityksen niiausliikkeillä ja laululla. Parin rakentaessa pesäänsä ne esittävät näytöksen, jossa ne pitävät kasvinvartta nokassaan. Esityksen aikana koiras laulaa epätasaisesti, naaraan pysyessä hiljaa. Parinmuodostuksen jälkeen vahanokkapari eroaa parvesta ja pesii erossa lajitovereistaan. Reviirien ollessa pieniä vahanokkaparit saattavat kuitenkin pesiä lähellä toisiaan.[2]
Koiraat saattavat kosiskella myös vieraita naaraita. Ne kosiskelevat niitä eri tavalla kuin omaa kumppaniaan. Tällöin koiras esittelee ruumistaan ja punaista vatsalaikkuaan naaraalle asettamalla toisen kyljen naarasta kohti, ojentamalla kaulansa ja pitämällä pään ylhäällä. Se myös pöyhii vatsan kylkien höyheniä pystyyn, kääntelee pyrstöään naarasta kohti ja laulaa kovalla äänellä. Useimmat naaraat torjuvat vieraan koiraan kosioyritykset ja lähtevät pois, mutta koiras yrittää paritella niiden naaraiden kanssa jotka jäävät paikalle.[2]
Vahanokat lisääntyvät keskikesällä muilla alueilla paitsi Eteläisessä Afrikassa ja muilla talvisadealueilla, joilla pesintäaika on syys-tammikuussa. Vahanokat voivat kasvattaa useita poikueita vuodessa. Heinästä kudottu pesä on pallomainen, pyöreä ja siinä on kapea sisäänkäynti. Pesä sijaitsee tavallisesti maassa tai sen lähellä, piilossa samanlaisen heinikon joukossa, josta itse pesäkin on rakennettu.[2] Pesänrakennuksesta vastaa koiras. Naaras munii 3–9, tavallisesti 4–6 munaa, joita sekä koiras että naaras hautovat noin 11–12 päivää.[4] Poikaset tulevat lentokykyisiksi 17–21 päivän ikäisinä, emolintujen yhä ruokkiessa niitä. Sukukypsyyden vahanokka saavuttaa 6–12 kuukauden ikäisenä. Se elää luonnossa keskimäärin nelivuotiaaksi.[2]
Ravinto muokkaa
Vahanokka syö enimmäkseen laidunmaiden ruohojen ja hirssin siemeniä. Ehkä tärkein yksittäinen ravintokasvi on Panicum maximum-heinä, josta vahanokat saavat ravintoa vuoden ympäri. Muita tärkeitä ravintosiemeniä tuottavia kasveja ovat Digitaria horizontalis-heinä ja Echinochloa-suvun hirssi.[2] Ne täydentävät ravintoaan myös hedelmillä ja hyönteisillä.[4] Ruokailuaika on yleensä varhaisaamulla tai myöhäisillalla. Ruokakasvin rakenteesta riippuen vahanokat joko istuvat röyhyllä poimiessaan siemeniä tai vetävät röyhyn maahan, jolloin ne pitävät toisella jalalla kasvin röyhyä ja toisella vakauttavat itseään maassa. Ruokaillessaan ne liikkuvat 2–20 linnun parvissa.[2]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b BirdLife International: Estrilda astrild IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 25.1.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r Lauren Tarr: ADW: Ceryle rudis: Information 2011. University of Michigan Museum of Zoology. Viitattu 27.1.2012. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Killian Mullarney, Dan Zetterström, Lars Svensson: Lintuopas – Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 220. Otava, 1999. ISBN 951-1-15727-2.
- ↑ a b c d Estrilda astrild (Common vaxbill) Biodiversity explorer. Arkistoitu 12.10.2015. Viitattu 27.1.2012. (englanniksi)
- ↑ Terry Stevenson, John Fanshawe: Birds of East Africa, s. 552. A&C Black, 2004. ISBN 9780713673470. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 28.1.2012). (englanniksi)