Uudenkirkon ryhmä
Uudenkirkon ryhmä oli yksi talvisodan suojajoukkoihin kuuluneista joukkoyksiköistä, joiden tehtävänä oli suojata muiden joukkojen perustaminen ja ryhmittyminen pääpuolustuslinjalle.
| Uudenkirkon ryhmä | |
|---|---|
 Kannaksen armeijan ryhmitys talvisodan alkaessa |
|
| Toiminnassa | 1939 |
| Valtio |
 Suomi |
| Puolustushaarat | Maavoimat |
| Rooli | Viivytystaistelu |
| Sodat ja taistelut | Karjalan kannaksen suojajoukkotaistelut |
Organisaatio muokkaa
Uudenkirkon ryhmä oli alistettu II armeijakunnan esikunnan alaisuuteen. Ryhmään kuuluivat taistelujoukkoina mm. [1]:
- Ratsuväkiprikaati, Lappeenranta
- Erillinen Panssarieskadroona, Lappeenranta
- Jääkäripataljoona 1, Terijoki
- Erillinen pataljoona 3, Uusikirkko
- Erillinen pataljoona 7, Kuolemanjärvi
- 1. Rajakomppania, Kellomäki
- 2. Rajakomppania, Terijoki
- Ratsastava Patteri, Mikkeli
- 1.Raskas patteristo
- 1. Erillinen Pioneerikomppania, Kellomäki
- Viestieskadroona, Lappeenranta
- 4. Ampumatarvikevarastojoukkue
- 4.TalJ
- 4. Lääkintäjoukkue
- 4. Kenttäsairaalaosasto
- Eläinlääkintäkomppania
- 4. Kuormastokomppania
- Autojoukkue
Vahvuus yhteensä 221 upseeria, 1043 aliupseeria ja 4657 sotilasta. Yhteensä 5911 miestä.[2]
Osasto Karhun vastuualueella oli varustettu viivytyslinja Vammelsuun ja Suulajärven välisellä alueella. Ryhmään kuulunut osasto Karhu tulisi vastaamaan pääasiassa viivytystaistelusta Viipurin ja Leningradin välisen maantien suunnassa ja osasto Alfthanin vastuulla oli mainittujen kaupunkien välisen rautatien suunta. Lähimmäksi rajaa olivat ryhmittyneenä 1.RajaK, 2.RajaK ja JP 1.[1]
Taistelun kulku muokkaa
Sodan syttyessä varhain aamulla 30. marraskuuta joutui Uudenkirkon ryhmän etummainen yksikkö JP 1 taisteluun jo aamupäivällä. Puolen päivän aikaan neuvostojoukot pääsivät jo murtautumaan ensimmäisen viivytysaseman läpi ja pataljoonan joukkojen oli aloitettava vetäytymisensä muutamaa kilometriä taempana olevaan uuteen asemaan. Ylempien esikuntien arvelut siitä, että ryhmän alueeseen tulisi kohdistumaan neuvostojoukkojen suurin paine niiden pyrkiessä suorinta mahdollista reittiä kohti Viipuria osoittautui todelliseksi jo ensimmäisen taistelupäivän aikana. Uudenkirkon ryhmän alueeseen kuului myös yli 50 kilometriä Suomenlahden rannikkoa ja maihinnousu-uhan vuoksi ryhmälle alistettiin päivän aikana 4. divisioonaan kuulunut Kevyt Osasto 4, jonka tehtävänä oli toimia tarvittaessa maihinnousseita neuvostojoukkoja vastaan.[3]
1. joulukuuta JP 1 aloitti taistelunsa uudessa viivytysasemassa Terijoen ja Puhtulan alueilla. Jo aamulla onnistui neuvostojoukkojen murtaa hyökkäysvaunujen tukemana pataljoonan puolustus sen vasemmalla siivellä. Murtoalueella ei ollut käytettävissä minkäänlaisia panssarintorjunta-aseita. Läpimurron seurauksena oli koko pataljoonan vetäydyttävä varsinaiselle viivytyslinjalle mainitun päivän iltaan mennessä. Noin 15 kilometriä taempana olevassa viivytyslinjassa oli asemissa muutkin ryhmään kuuluneet joukot.[4]
2. joulukuuta ryhmän joukot aloittivat sangen menestyksellisesti taistelut kenttälinnoitetulla viivytyslinjallaan. Ryhmä oli muun muassa menestyksekkäällä vastahyökkäyksellä heittänyt sen asemiin tunkeutuneen parin komppanian vahvuisen neuvosto-osaston Er.P 3:n alueella. Onnettoman yhteensattumuksen vuoksi ryhmän alueelta tehtiin sittemmin perättömäksi osoittautunut ilmoitus neuvostojoukkojen maihinnoususta noin 20 kilometriä etulinjan takana. Tästä seurasi Kannaksen armeijan esikunnan antama käsky viivytysasemasta luopumiseksi.[5]
3. joulukuuta Uudenkirkon ryhmä luovutti osan vastuualueestaan 4. divisioonalle. Ryhmän alueella ei päivän aikana käyty merkittävämpiä taisteluita, vaan neuvostojoukkojen edetessä kosketukseen pääsivät lähinnä pienehköt viivyttävät suomalaisjoukot. Ryhmän ollessa hitaassa vetäytymisliikkeessä noin kymmenen kilometriä lähempänä valtakuntien rajaa kuin itäinen naapurinsa (Muolaan ryhmä) siirtyi Suulajärven ja Muolaanjärven väliselle kannakselle 5. divisioonan joukkoja. Osasto Karhu vetäytyi noin 10 kilometriä Vammeljärven alueelle.[6]
4. joulukuuta Uudenkirkon ryhmän joukot jatkoivat hidasta vetäytymistään kohti pääasemaa. Neuvostojoukkojen etenemistä leimasi varovaisuus ja suomalaisjoukoilla ei ollut vaikeuksia pitää joukkojaan koossa. Osasto Karhu vetäytyi Vammeljärveltä noin 15 kilometriä lähemmäksi pääasemaa. Osasto Alfthan vetäytyi hitaasti kohti Perkjärven aluetta.[7]
Seuraavan yön aikana vasempana naapurina taistellut Muolaan ryhmä vetäytyi hieman yllättäen asemistaan. Ilman Uudenkirkon ryhmän alueelle keskitettyjä 5. divisioonan joukkoja olisi ryhmän tilanne saattanut muodostua hankalaksi. 5. joulukuuta ryhmän viimeiset merkittävät taistelut käytiinkin Suulajärven ja Perkjärven alueilla. Ryhmä viivytti neuvostojoukkojen etenemistä edelleen lähestyen pääasemaa. Molemmat ryhmään kuuluneet osastot saivat päivän lopuksi käskyn vetäytyä pääasemaan. Neuvostojoukot pyrkivät etenemisessään saarrostamaan suomalaisjoukkoja, mutta etenemisen hitaudesta johtuen suomalaisjoukot pääsivät irtautumaan ajoissa asemistaan.[8]
Katso myös muokkaa
Karjalan kannaksen suojajoukkotaistelut talvisodassa
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s. 34
- ↑ Pertti Kilkki. Talvisodan suojajoukkotaistelut Karjalan kannaksella. s. 113. Saatavilla: https://journal.fi/ta/article/view/47486/13361
- ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s. 35
- ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s. 36
- ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s. 40
- ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s. 43
- ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s. 44
- ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s. 45