Urjalan kirkko

kirkko Urjalassa

Urjalan kirkko Urjalan Laukeelan kylässä on valmistunut vuonna 1806 ”ikihongasta”. Kirkko on tyypiltään erivartinen länsitornillinen ristikirkko. Sen alkuperäiset suunnitelmat teki vihtiläinen kirkonrakentaja Martti Tolpo. Nykyinen ulkoasu on peräisin 1860-luvulla tehdystä uudistuksesta, kirkko edustaa varhaista uusgotiikkaa puurakentamiseen sovellettuna. Uudistuksen suunnitteli Hämeenlinnan lääninarkkitehti Carl Albert Edelfelt.[1]

Urjalan kirkko
Kirkko kaakosta.
Kirkko kaakosta.
Sijainti Urjalantie 12, Laukeela, Urjala
Koordinaatit 61°04′51.2″N, 023°32′41.7″E
Seurakunta Urjalan seurakunta
Rakentamisvuosi 1806
Suunnittelija Martti Tolpo, alkuperäinen suunnitelma
Carl Albert Edelfelt, muutos goottilaiseksi
Materiaali hirsi
Istumapaikkoja runsas 1000 (enimmillään oli 1500)
Tyylisuunta uusgotiikka
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Urjalan kirkonmäki kuuluu museoviraston määrittelemiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.[1]

Suunnitelmien kohtuullistus ja kirkon rakentaminenMuokkaa

 
Kuori ja alttari. Alttaritaulu on lahjoitus vuodelta 1813. Sisätiloissa uusgoottilainen tyyli näkyy alttaripäädyssä.

Ruotsin 1800-luvun alussa voimassa olleiden rakennusmääräysten mukaan julkiset rakennukset kuten esimerkiksi kirkot oli rakennettava kivestä. Suomalaiset talonpojat pitivät yleensä kivirakentamista kalliina ja vastustivat määräystä monin keinoin. Rakennusmääräyksiin sisältyi kohtuullistamispykälä, perustellusta syystä sai luvan rakentaa puusta. Martti Tolpo teki suunnitelmat Urjalan puukirkoksi ja ne lähetettiin Tukholmaan yli-intendentinvirastoon. Viraston arkkitehti Fredrik Blom teki Tolpon suunnitelman pohjalta uudet suunnitelmat vuonna 1803. Blomin muutokset olivat pieniä: kirkkoon ei tehty viistettyjä nurkkia ja sipulitorni ”kohtuullistettiin” – valtakunnassa ei sallittu liian korkeiden ja suippojen tornien rakentamista ja tornien päätteidenkin tuli olla ”kohtuullisia”. Kirkon perusmuoto pysyi Tolpon suunnitelmien mukaisena.[2] Alkuperäisasussaan kirkko edusti lähinnä uusklassistista tyyliä.[3]

Rakentaminen alkoi maaliskuussa 1806 ja kirkko tuli käyttökuntoon vielä samana vuonna. Rakennusmestarina oli Salomon Köhlström Ilmajoelta. Sakariston alle tehtiin luonnonkivinen holvikellari ja sakariston päälle pitäjäntupa. Kirkkosaliin tehtiin vain takalehteri. Sisäpuolelta kirkko jätettiin hirsipinnalle ja sisäkattoon laudoitettiin tynnyriholvi. Kirkkosalin ikkunat muodostuvat kahdesta päällekkäin olevasta ikkunasta, joista ylin on pienempi ja yläosastaan viistetty.[2]

Sisustuksen täydentäminen ja ulkolaudoitusMuokkaa

Kirkon viimeistelyä jatkettiin seuraavina vuosikymmeninä. Ulkopuoli verhoiltiin pystylaudoituksella, joka maalattiin punamullalla 1820-luvulla. Listoitusten ja vuorilautojen, ikkunanpuitteiden ja pilastereiden päälle tuli valkoinen maali. Seinien maalaus ja katon tervaus uusittiin määräajoin.[2]

Osa kirkon sisustuksesta kuten saarnastuoli, kynttiläkruunuja ja alttaritaulu oli peräisin edellisestä kirkosta. Uusi saarnastuoli tehtiin 1820-luvulla, se ja takalehterin kaide koristeltiin apostolinkuvamaalauksin. Maalaustöistä vastasi taiteilija Carl Fredrik Blom. Kirkon penkkien päät ootrattiin, ikkunat ja ovet maalattiin. Urjalan kartanoiden, Honkolan ja Nuutajärven omistajasuvut lahjoittivat kirkkoon monenlaista esineistöä, muun muassa kynttiläkruunuja ja messuissa tarvittavaa välineistöä. Kirkon nykyisen alttaritaulun lahjoittivat Furuhjelmit[1] vuonna 1813, taulu on tukholmalaisen Johan Gustaf Sandbergin maalaus. Se esittää Kristuksen haudasta nousemista.[2]

Ensimmäiset urut olivat 8-äänikertaiset, ne rakensi 1830-luvulla hämeenlinnalainen Herman Råman. Urut ovat nykyään kirkon pitäjäntuvassa.[2]

Muutos uusgoottilaiseen tyyliinMuokkaa

 
Kello on näyttänyt aikaa kaikkiin ilmansuuntiin vuodesta 1931. Uusgoottilaista tyyliä olevan tornin terävä huippu ja pikkutornit ovat vuoden 1869 korjauksesta.

Kun 1800-luvun puoliväli oli ohitettu, vei kirkon ulkolaudoituksen kunnossapito seurakunnan mielestä jo liikaa työtä ja rahaa ja ränsistyi hoidosta huolimatta. Ulkoverhouksen korjausta suunniteltiin pitkään. Konkreettisiin toimiin päästiin, kun Carl Albert Edelfelt pyydettiin vuonna 1862 tutkimaan kirkko ja keskustelemaan vaihtoehdoista. Seurakuntalaiset olisivat halunneet rapata rakennuksen ulkopuolelta, mutta siihen ei tullut lupaa. Edelfelt alkoi tehdä korjaussuunnitelmia, jotka valmistuivat loppukesästä 1865. Ulkonäköön vaikuttavat muutokset olisivat huomattavia. Kirkosta tuli sekä ulkoa että sisältä tyyliltään uusigoottilainen. Edelfelt suunnitteli kaikkien koristeiden yksityiskohdat äärimmäisen tarkasti ja teki runsaasti piirustuksia.[2]

Korjaustyöt tehtiin Erkki Kuorikosken pojan Karl Fredrik Erkinpoika Kuorikosken johdolla, apuna oli Erkki Kuorikosken toinen poika Gustaf Kuorikoski. Korjaustöiden alku viivästyi parilla vuodella katovuosien takia, työt aloitettiin keväällä 1869 ja saatiin valmiiksi saman vuoden syksyllä.[2]

Tärkeimmät muutokset ulkopuolella olivat[2] matalan ja tanakan tornin korottaminen 35 metrin korkuiseksi[3] ja pikkutornien lisääminen sen kulmiin, uusi vaakalautaverhous paksusta laudasta, eteiset kummankin lyhyen ristisakaran päihin ja uudet kiviportaat pääoven eteen. Kirkkosalin ylä- ja alaikkunat kehystettiin koristeellisin vuorilaudoin yhdeksi kokonaisuudeksi sekä sisä- että ulkopuolelta ja niiden päälle tehtiin kolmionmuotoinen koristeellinen pääte. Sama koristelu tapahtui oville, myös sisäoville. Räystäiden alle lisättiin koristeveistetyt konsolit ja yleensä kaikkia nurkkien laudoituksia, pilastereita ja muita julkisivun tehostelaudoituksia muutettiin entistä koristeellisemmiksi. Julkisivun koristeosat maalattiin valkoisiksi ja vaakalaudoitus luultavimmin keltaiseksi, julkisivuväri muuttui okraan vivahtavaksi vuonna 1882. Kirkon nykyinen ulkoasu on Edelfeltin suunnitelman mukainen lähes viimeistä piirtoa myöten.[2]

Sisätilojen muutokset käsittivät uuden alttarilaitteen ja saarnastuolin, joka on Edelfeltin suunnittelema. Nämä molemmat ovat nykyäänkin käytössä. Kirkkoon tuli lahjoituksena edelleen kuorissa olevat neljä seinäkynttelikköä, alttarin kaksi kymmenhaaraista Kandelaaberia ja lähinnä alttaria riippuva 26-haarainen kullattu iso pronssinen kattokruunu.[2] Kattokruunu on lahjoitus Honkolan kartanon omistajilta ja barokkityyliset kandelaaberit Nuutajärven kartanosta, jonka aikaisempi omistaja Carl Bäck toi ne kolmikymmenvuotisesta sodasta.[4] Seurakunta hankki alttarin kummallekin puolelle Saksasta enkelipatsaat, jotka sijoitettiin jalustoille.[2] Patsaat on tehty papier machésta ja ne ovat ”luonnollista kokoa”.[1]

Korjaus 100-vuotisjuhliinMuokkaa

 
Kirkon takaosa ja urkuparvi. Keskikäytävän penkkien väliä on harvennettu alkuperäisestä ja uusien urkujen tilantarpeen takia urkuparvi tehtiin uudestaan alkuperäistä matalammalle.

Aivan 1800-luvun lopulla kirkkoon tehtiin mittava korjaus. Paanukatto korvattiin peltikatolla ja kirkko maalattiin ulkoa kellertäväksi.[2]

Kirkkosaliin tehtiin sivusakaroihin parvet, kirkkoon hankittiin kamiinalämmitys ja uusittiin penkit. Kirkkosalin seinät rapattiin sisäpuolelta seiniin naulatun rimaristikon tukemalla niin sanotulla tikkurappauksella. Kirkko maalattiin sisältä.[2]

Tässä vaiheessa istumapaikkaluku oli suurimmillaan, koska kirkkosalin penkit olivat nykyistä tiheämmässä, niin että kirkkoon mahtui noin 1500 henkeä.[2]

Hieman myöhemmin, vuonna 1916 uusittiin urut Kangasalan urkutehtaan rakentamiin 31-äänikertaisiin urkuihin. Sodan takia kolmea äänikertaa ei saatu.[2]

Sisällissodan jälkeenMuokkaa

Kirkko oli kärsinyt sisällissodassa vaurioita. Niiden korjauksen suunnitteli arkkitehti Usko Nyström, jonka esityksestä taiteilija Bruno Tuukkanen teki kirkkoon runsaat ja värikkäät koristemaalaukset muun muassa eri kattopintoihin. Kynttiläkruunut sähköistettiin. Korjaus valmistui 1924.[2]

Kirkon tornissa oleva neljään suuntaan aikaa näyttävä kello on lahjoitus Nuutajärven kartanon omistajasuvulta, se on vuodelta 1931 ja toimii edelleen.[2]

Arkkitehti Toivo Paatela teki vuonna 1940 korjaussuunnitelman, joka jäi sodan jalkoihin eli sitä ei toteutettu. Suunnitelmassa ajatuksena oli säilyttää Tuukkasen kattomaalaukset.[2]

Sisätilojen pelkistäminen 1950-luvullaMuokkaa

 
Vain tornin huippu näkyy tuuheiden puiden takaa.

Sisustusarkkitehti ja kuvataiteilija Antti Salmenlinna suunnitteli 1950-luvun alussa toteutetun korjauksen, joka pelkisti kirkon sisätilojen koristuksia ja rauhoitti aiemmin koristellun sisätilan tunnelmaa. Alttaritaulun kehykset, saarnastuoli ja lehtereitä kannattavien pilareiden päät säilyivät entisellään kultauksineen. Penkkien päädyissä olleet koristeveistokset muutettiin yksinkertaisimmiksi. Sakariston ovien päällä olleet kolmiomalliset koristeet poistettiin – sopivassa valossa niiden muodosta näkyy vielä häivähdys rappauspinnassa. Lehterien alla olleet koristemaalaukset peitettiin yksinkertaisella levytyksellä, koristemaalattu katto valkaistiin ja sen keskelle ristikeskustaan tehtiin uusi koristemaalaus. Valaistusta parannettiin lisäämällä uusia valaisimia. Kamiinat väistyivät sähkölämmityksen tieltä.[2]

Ulkopuolella tehtiin näkyviä muutoksia, kirkko maalattiin uudella vihertävällä sävyllä ja katettiin kuparilla. Luonnonkivisokkeli verhoiltiin rappauksella, samalla tukittiin alapohjan tuuletusaukot, joka myöhemmin osoittautui huonoksi ratkaisuksi.[2]

Myöhemmin 1970-luvun alkupuolella sakastiin tehtiin aputiloja ja tornin huippu sai valaistun ristin. Kirkon urut uusittiin vuonna 1989, uudet urut ovat Urkurakentamo Martti Porthanin valmistamat 30-äänikertaiset. Urkuparvi jouduttiin rakentamaan uudestaan aikaisempaa alemmalle tasolle uusien urkujen tilantarpeen takia.[2]

Kirkon ulkomaalaus on tehty 1990.[4]

Korjaukset ja muutokset 200-vuotisjuhlaanMuokkaa

Arkkitehtitoimisto Matti Klemola Ky suunnitteli 200-vuotisjuhliinsa valmistautuvan kirkon korjauksen. Suurimpia töitä oli muuttaa kirkon sähkölämmitys vesikiertoiseksi patterilämmitykseksi ja liittää kirkko kaukolämpöverkkoon. Tärkeä korjaus oli myös aikaisemmassa korjauksessa tukittujen alapohjan tuuletusaukkojen avaus, alapohjan hirsien lahovauriokorjaukset ja alapohjan eristäminen. Pääeteiseen tehtiin WC ja siivoustilat. Sähköasennukset uusittiin, kellojen soitto automatisoitiin ja tornin luukut saivat avauskoneiston.[2]

Pääoven portaat tehtiin loivemmiksi. Eteläsakaran sisäänkäynti, josta oli aikaisemmin muodostunut helppokäyttöisyyden eli pienen korkeuseron takia epävirallinen pääkulkuväylä, varustettiin kiinteällä luiskalla.[2]

Kirkon sisällä alttaripöytä otettiin irti seinästä ja alttarikaiteen muotoilua parannettiin. Kirkon pääkäytävän penkit asennettiin entistä harvempaan. Istumamukavuus lisääntyi, kun istuinpenkit muotoiltiin syvemmiksi. Kirkon katosta otettiin esiin Tuukkasen maalauksia. Sisäväritys korostaa alttaritaulun värejä. Ruskean värin idea löytyi kirkon rossipohjasta löydetyistä kirkon penkkien ovista. Ovet oli poistettu 1800-luvun lopulla tehdyssä korjauksessa ja kätketty lattian alle.

Aikaisemmat kirkotMuokkaa

Urjalan kivisakasti Urjalankylässä on rakennettu todennäköisesti 1520–1540 -luvulla. Kivisen sakariston vieressä on ilmeisesti ollut puukirkko ehkä jo 1300-luvulla. Sakastin viereen rakennettiin uusi puukirkko 1660-luvulla. Tämä kirkko jäi seurakunnan kasvaessa pieneksi ja ympärillä oleva hautausmaakin osoittautui riittämättömäksi. Uusi tilavampi kirkko eli nykyinen kirkko rakennettiin 1806 Laukeelan kylään ja sen ympärille muodostettiin uusi hautausmaa.[5]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Urjalan kirkko Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w Uotila, Mikko: Urjalan 200-vuotiaan kirkon vaiheita (Arkkitehti Uotilan esitys kirkon historiasta kirkon 200-vuotisjuhlassa) 15.10.2006. Urjalan seurakunta. Viitattu 31.7.2014.
  3. a b Väinö Linnan reitti: Kirkko Urjalan kunta. Viitattu 31.7.2014.
  4. a b Kirkko Urjalan seurakunta. Viitattu 31.7.2014.
  5. Tilat Urjalan seurakunta. Viitattu 1.8.2014.

Aiheesta muuallaMuokkaa