Korjausmuunnin

(Ohjattu sivulta Unto Petäjä)
Korjausmuunnin Suomenlinnassa

Korjausmuunnin (nykyiseltä nimeltään korjausympyrä) on vanerista ja läpinäkyvästä muovista rakennettu tykistön ja kranaatinheittimistön ampuma-arvojen laskemiseen käytettävä apuväline. Korjausympyrää käytettäessä tulenjohtaja voi ilmoittaa tulen korjaamiseen tarvittavat korjaukset ampuvalle tuliyksikölle tietämättä, mistä suunnasta tuliyksikkö ampuu.

Epäsuoran tulen johtaminenMuokkaa

Ennen tykistölaskimia ja tietokoneita epäsuoraa tulta ampuvien tykkien ampuma-arvot (sivusuunta eli sivuluku ja korkeuskulma eli koro) määritettiin tuliasematasolla, joka on kovalle levylle kiinnitetty suuri millimetripahvi. Tuliasematasolle kiinnitettiin yleensä metallista valmistettu viivain, jossa oli piiruasteikko eli 6000 jako-osaan jaetun ympyrän osa ja etäisyysviivain. Tasolle merkittiin toiminta-alueen koordinaatisto, jolloin tulenjohtajan ilmoittaessa maalin koordinaatit tuliasemassa kyettiin määrittämään suunta ja etäisyys tuliasemasta maaliin. Kun tasolta määritettyihin suuntaan ja etäisyyteen lisättiin erikseen ampumatarvikkeista, säästä ja tykkikalustosta johtuvat korjaukset, saatiin ampuma-arvot (sivu- ja koroluvut), jotka komennettiin tykeille. Näillä ampuma-arvoilla ammuttiin yleensä ensimmäinen kerta eli jokainen tuliyksikön (talvi- ja jatkosodassa yleisimmin patteri) tykki ampui yhden laukauksen.

Maalia tähystävä tulenjohtaja oli yleensä muualla kuin tykistön tuliaseman ja maalin välisellä suoralla, joten voidakseen määrittää tarvittavat korjaukset tuliyksikölle tulen saamiseksi maaliin tulenjohtajalla oli oltava menetelmä joko määrittää korjaukset ampumasuuntaan nähden tai tuliasemalla oli oltava menetelmä muuntaa tulenjohtajan korjauskomennot korjauksiksi ampumasuunnassa. Ennen tietokoneita molemmat menetelmät olivat hankalia ja Vilho Nenosen ensimmäinen merkittävä tykistöllinen keksintö eli tulenjohtokortti helpottikin merkittävästi tulenjohtajan tehtäviä, kun hyvää päässälaskutaitoa vaatinutta venäläistä ns. sinimenetelmää saatiin yksinkertaistettua.

KorjausmuunninmenetelmäMuokkaa

Tulenjohtokorttia huomattavasti merkittävämpi keksintö oli kuitenkin korjausmuunnin, jota käytettäessä tulenjohtajan ei tarvinnut tehdä päässälaskuja, vaan hän pystyi antamaan korjauskomennot tuliasemalle suoraan omasta tähystyssuunnastaan katsoen.

Korjausmuuntimen käyttö edellytti, että tulenjohtaja tulikomentoa antaessaan ilmoitti tuliasemalle tähystyssuuntansa. Etäisyyttään maaliin hänen ei tarvinnut ilmoittaa - viestiliikennettä mahdollisesti kuunteleva vihollinenhan olisi voinut suunnasta ja etäisyydestä laskea tulenjohtopaikan sijainnin ja tuhota sen.

Sekä pituus- että sivukorjaukset tulenjohtaja ilmoitti metreinä. Piiruina havaittu sivusuuntapoikkeama on helppo muuntaa metreiksi: piiruluku kerrottuna maalin etäisyydellä kilometreinä antaa suoraan sivukorjauksen metreinä.

Tuliportaalla on korjausmuunnin, jonka pyörivälle, läpinäkyvälle levylle on asetettu tulenjohtajan tähystyssuunta suhteessa tuliyksikön ampumasuuntaan. Korjausmuuntimen pohjan ja läpinäkyvän levyn ristikot muodostavat yhdessä graafisen esityksen, josta voidaan hyvin nopeasti lukea muunnokset tulenjohtajan komennosta tuliportaan korjauksiksi. [1]

Samaan maaliin voi näin ampua teoriassa rajoittamaton määrä tuliyksiköitä, yhden tulenjohtajan antamin korjauksin. Tuliyksiköiden tarvitsee tietää vain maalin koordinaatit ja tulenjohtajan tähystyssuunta, tulenjohtajan ei tarvitse tietää tuliyksiköiden sijainnista yhtään mitään.

Eräänlaisena ennätyksenä pidetään Talin-Ihantalan suurtaistelun aikana syntynyttä tilannetta, jossa samoihin maaleihin voitiin keskittää 21:n patteriston ja yhden raskaan patterin tuli, noin 250 putkea. Tällaiseen ei minkään muun maan tykistö tuolloin pystynyt.

Korjausmuunninmenetelmä mahdollisti myös sen, että ammutettuaan yhteen maaliin tulenjohtaja kykeni siirtämään tulta hyvin nopeasti näkökentässään toiseen maaliin antamalla riittävän suuria korjauksia.

HistoriaMuokkaa

Laite ja menetelmä on kehitetty Suomessa keväällä 1943, joskaan ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että vastaavia menetelmiä on voitu keksiä muuallakin. Kyseessähän oli mitä suurimmassa määrin salassa pidettävä asia; myös Suomessa korjausmuunninmenetelmä ja sen keksijän henkilöllisyys oli erittäin salainen vuoteen -45 saakka. Huomattakoon, että erityisesti saksalaisille liittolaisille laitteesta ei saanut antaa mitään tietoja.

Keksijänä on pidettävä majuri Unto Petäjää, joka tuolloin toimi opettajana Tykistön Ampumakoulussa (Tyk.Amp.K.), Maaselän Suvi-Kumsan kylässä. Hän opetti menetelmää oppilailleen ja tarkistutti sen toimivuuden kovapanosammunnoissa. Hänen esimiehensä, Maaselän Ryhmän tykistökomentaja eversti Eino Honko kävi huhtikuun lopulla Päämajassa esittelemässä menetelmää tykistön tarkastajalle kenraali Nenoselle. Tämä kutsui Petäjän itsensä Päämajaan esittelemään keksintöään. Käyttöönotto tapahtui tykistön tarkastajan käskyllä n:o 11 heinäkuussa 1943 [2] [3]

Merkittävää on, ettei tulenjohtajan työskentely ole juurikaan muuttunut enää korjausmuuntimen keksimisen jälkeen tähän päivään mennessä. Tuliasemassa tykkien ja kranaatinheittimien ampuma-arvot määritetään nykyisin tykistölaskimella, joka nopeuttaa ampuma-arvojen laskentaa, mutta tulenjohtaja antaa edelleen korjauksensa tuliyksikölle omasta tähystyssuunnastaan katsoen.

Korjausmuunnin on Suomessa nähtävissä ainakin kolmessa museossa: Suomen Tykistömuseossa Hämeenlinnassa (2 kappaletta), Sotamuseon Maneesissa Suomenlinnassa (hieman viallinen) ja SA-INT Maanpuolustusmuseossa.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Suomen Tykistömuseo, esite
  2. Jyri Paulaharju - Martti Sinerma - Matti Koskimaa: Suomen kenttätykistön historia II osa ISBN 952-90-5511-0
  3. Matti Koskimaa: Karhumäestä Ilomantsiin, II Armeijakunnan vetäytyminen Maaselän kannakselta Tolvajärvelle ja Ilomantsiin kesällä 1944