Avaa päävalikko

Uno Harva

suomalainen uskontotieteilijä

Uno Nils Oskar Harva (vuoteen 1927 Holmberg, myös Holmberg-Harva; 31. elokuuta 1882 Ypäjä13. elokuuta 1949 Turku) oli kansainvälisesti tunnettu suomalainen uskontotieteilijä,[1] joka loi Rafael Karstenin ohella ensimmäisenä pohjaa tieteenalan vakiintumiselle. Hän luopui papinvirastaan laajentaakseen opintojaan ja teki kenttätyömatkoja Etelä-Venäjälle ja Siperiaan suomensukuisten kansojen pariin. E. N. Setälän ohella hän esitti näkemyksen, jonka mukaan Sampo tarkoittaa kansainvälisesti tunnettua maailmanpylvästä. Hän toimi muun muassa sosiologian professorina Turun yliopistossa, Porthan-Seuran esimiehenä (19361949) ja Kalevalaseuran sihteerinä (19201922).

Uno Nils Oskar Harva
Uno Harva.jpg
Henkilötiedot
Koko nimi Uno Holmberg
Syntynyt 31. elokuuta 1882
Ypäjä
Kuollut 13. elokuuta 1949 (66 vuotta)
Turku
Kansalaisuus suomalainen
Koulutus ja ura
Tutkinnot Helsingin yliopisto
Oppilaat Martti Haavio
Tutkimusalue Uskontotiede, Teologia, Sosiologia
Tunnetut työt Suomalaisten muinaisusko (1948)
Palkinnot Filosofian kunniatohtori (Upsala 1927)

Sisällysluettelo

Lapsuus ja nuoruusMuokkaa

Uno Harva syntyi 31. elokuuta 1882 Ypäjällä. Hänen isänsä Gustaf Oskar Holmberg toimi pojan syntyessä Ypäjän seurakunnan kappalaisena. Hänen äitinsä oli Mathilda Wilhelmina Holmberg, o.s. Gylling. Perheessä oli kolme poikaa (Uno, Ossian ja Johannes), sekä neljä tyttöä (Leni, Magdi, Evi ja Liisi). Mathilda Wilhelmina oli ruotsinkielinen, eikä koskaan oppinut suomen kieltä täysin. Ajan muodin mukaisesti perheen isä halusi kasvattaa lapset suomenkielisiksi ja huolehti siitä, että lapset laitettiin suomenkielisiin kouluihin.[2]

Uno Harva suoritti ylioppilastutkinnon Turun suomalaisesta lyseosta vuonna 1902 ja kirjoittautui tutkinnon suullisen kuulustelun yhteydessä Keisarillisen Aleksanterin-yliopiston (nyk. Helsingin yliopisto) teologiseen tiedekuntaan.[3]

Teologian opinnotMuokkaa

Harva suoritti opintonsa erinomaisin arvosanoin. Puolitoista vuotta opintojen aloittamisesta hänellä oli cum laude -arvosana Raamatun alkukielissä ja laudatur teologisissa esikäsitteissä. Teologiset opinnot päättyivät v. 1906 kiitettävin arvosanoin. Harva ei liene osallistunut sen aikaiseen osakuntien kielipoliittisin kiistoihin. Kannaltaan hän on kuitenkin ollut suomenmielinen, vaikka suorittikin opintojaan myös ruotsiksi.[3]

Papin virassa Kuorevedellä 1906–1907Muokkaa

Harva vihittiin papiksi 4. tammikuuta 1907. Hänet nimitettiin Kuoreveden papin apulaiseksi. Harva ei kuitenkaan tuntenut papin virkaa omakseen ja kärsi vakaumuksellisen kriisin. Kerran Ypäjällä hänen muistetaan tokaisseen: "Kyllä se nyt on niin, etten minä voi toimia pappina, sillä minun täytyy monta kertaa viran puolesta puhua semmosta, jota minä en itsekään usko." Lopulta hän päätyi jättämään papin viran noin vuoden jälkeen ja palasi jatkamaan opintojaan.[4]

Harvan uranvaihdon motiiveista on esitetty useita arvioita. Aikakauden tuore naturalistinen uskontokritiikki, kristillisen vakaumuksen kriisi tai yksinkertaisesti laajempi kiinnostus uskontoelämän monimuotoisuuteen ovat kaikki varteenotettavia arvauksia. Tutkijanuransa varhaisvaiheessa Harva oli kuitenkin kiinteästi kosketuksissa teologisen tiedekunnan toimintaan ja toimi muun muassa Teologisen lauantaiseuran jäsenenä 1915–1926. Myöhemmissä tutkimusmatkoillaan kirjoittamissaan kirjeissä kuvastuu myös Harvan kristillinen vakaumus.[4]

Tieteellinen uraMuokkaa

Palattuaan takaisin yliopistoon vuonna 1908 Harva aloitti ensimmäisenä Suomessa opinnot, joiden tavoitteena oli puhtaasti uskontotieteellinen koulutus. Koska tällaista tieteenalaa ei ollut olemassa itsenäisenä oppiaineena, Harva yhdisteli olemassa olevien tieteenalojen tutkimusperinteitä ja hakeutui alan parhaimmin tuntevien opettajien koulutukseen. Turun suomalaisen lyseon vuonna 1909 julkaistun 30-vuotisjuhlakirjan oppilasmatrikkeliin Harva ilmoitti elämäkertatiedoikseen "tutkii vertailevaa uskontotiedettä"[5] — termi jota Harva johdonmukaisesti käytti omasta tutkimustyöstään.

Harva opiskeli muun muassa Edvard Westermarckin, Kaarle Krohnin, E. N. Setälän ja muiden sen aikaisten opettajien johdolla muun muassa vertailevaa kansanrunoutta sekä perehtyi suomalaiseen ja suomensukuisten kansojen mytologiaan ja kieleen.[5]

Suomalais-ugrilaisen uskonnontutkimuksen dosenttina 1915–1926Muokkaa

Sinnikkäiden ja toistuvien yritysten ansiosta Harva nimitettiin suomalais-ugrilaisen uskonnontutkimuksen dosentiksi Helsingin yliopiston historiallis-kielitieteelliseen tiedekuntaan 31.3.1915. Teologiseen tiedekuntaan dosentuurin ei katsottu syystä tai toisesta sopivan koska uskonnontutkimuksen oli tiedekunnassa katsottu sisältyvän uskontohistorian oppiaineeseen. Nimityksen myötä Harva jatkoi M. A. Castrénin työtä, jonka oli katsottu Castrénin kuoleman jälkeen jääneen pysähdyksiin.[6]

Yksi Harvan oppilaista oli tuolloin Martti Haavio, joka ihaili Harvaa suuresti.

”Kun dosentti Holmberg – – aloitti luentonsa kello viisi illalla suomalais-ugrilaisesta mytologiasta, hän toi mukanaan kynttilän, sytytti sen ja sammutti sähkön. Oli esillä vainajainpalvelus. – – Uno Holmbergin "iltahartaudet" (kuten sanoimme) olivat minulle juhlaa ja samoin meille jokaiselle. Hän oli, se on käsitykseni, senaikaisista yliopiston opettajista loistokkain luennoitsija.[7]

Kysymys uskontotieteen professuuristaMuokkaa

Harvan dosentuurin lisäksi uskontotieteellä ei ollut mitään edustusta suomalaisessa yliopistossa. Teologisen tiedekunnan uskontotieteellinen dosentuuri ei ollut saanut jatkajaa Rafael Karstenin (dosenttina vuodesta 1905) saatua nimityksen käytännöllisen filosofian professoriksi 1922. Syynä oli luultavasti Karstenin poleeminen ja uskontokriittinen tutkimustyö. Samana vuonna Karstenin voimakkaasti ajama uskonnonvapauslaki hyväksyttiin, minkä perusteella muun muassa itämaisen kirjallisuuden professori Knut Tallqvist esitti uskontotieteen professuurin perustamista historiallis-kielitieteelliseen tiedekuntaan ja viran myöntämistä Harvalle.[8]

Nimitystä puolsi voimakkaasti myös tuleva professori ja pääministeri Edwin Flinck (myöhemmin Linkomies). Nimitys kaatui kuitenkin yliopistollisen byrokratian rattaisiin. Oli nimittäin tehty jo aiemmin periaatepäätös Johan Edvin Reinin nimittämiseksi sinä vuonna kreikkalaisen ja bysanttilaisen filologian professuurinkaan, minkä myötä professorinvirasta kilpailleet Harva ja Gunnar Landtman eivät kumpikaan saaneet virkaa.[9]

Suomen hallituskin otti vuonna 1925 kantaa professuurin perustamisen puolesta, mutta silloinen yliopiston rehtori Hugo Suolahti syystä tai toisesta jarrutti vastaan kaikin voimin ja onnistui kilpistämään Harvan pyrkimykset professuurin perustamisesta. Opetusministeriö (jonka ministerinvirkaa toimitti tuolloin E.N. Setälä) järjesteli yliopiston byrokratiaa joustavammaksi useiden professorinvirkojen perustamisen mahdollistamiseksi helpommin, mutta seuraavana vuonna eduskunta epäsi yliopiston sitä varten hakemat varat ja professuuri jäi taas toteutumatta.[10]

Tämän sinnikkään taistelun jälkeen Turun yliopisto tarjosi Harvalle sinne perusteilla olevaa sosiologian professorin virkaa. Harva hylkäsi tarjouksen aluksi ajatuksenaan pyrkiä edelleen uskontotieteen professorin virkaan. Turun yliopiston nopeutettua Harvan pyynnöstä professuurin perustamisprosessia, Harva harkitsi asiaa uudelleen ja otti tarjouksen sittenkin vastaan. Harva muutti perheineen Turkuun vuonna 1926.[10]

Sosiologian professorina 1926–1949Muokkaa

Koska uskontotiede ei saanut jalansijaa Helsingin yliopistossa, Turkuun perustettava sosiologian professorin virka räätälöitiin todellisuudessa juuri Harvan intressejä koskevaksi. Viran luonteen määrittelivät nimittäin teoreettisen filosofian professori Eino Kaila sekä Rafael Karsten. Kirjeessään Harvalle Kaila kirjoittaa:

”Mitä erityisesti sosiologia-nimeen tulee, näyttää siltä kuin professuuri olisi nimitettävä niin, jotta se saataisiin onnellisesti ajetuksi läpi hoitokunnassa – hoitokunnan hyväksyminen näet tarvitaan siihen nähden, millä aineella vaihtuva professuuri kulloinkin täytetään.”

Sosiologian alaisuuteen katsottiin kuuluvan myös vertailevan uskontotieteen ja kansantietouden, joten tuoreen professorin ei tarvinnut vaihtaa painopistettään. Professorin ominaisuudessa Harva palasi oman tutkimustyönsä tulosten esittelyyn ja hänen luentojensa aiheet käsittelivät laajasti tapakulttuuria, maailmanuskontoja, ja myyttiperinteitä.[11]

Uno Harva tutkijanaMuokkaa

Uno Harva painotti työssään uskontotieteen tieteellisen tutkimuksen luonnetta ja työskenteli lujasti osoittaakseen perustamansa tutkimusalan kriittisen näkökulman, joka oli suomalaisittain jokseenkin uusi tapa suhtautua uskontoihin.[12] Hän suhtautui uskontoihin etupäässä perinnetutkimuksen kannalta ja oli erityisen kiinnostunut myyttien näkyvyydestä yhteisön käytännön elämässä kuten laissa, tapakulttuurissa ja seremonioissa.

Harva keräsi elämänsä aikana paljon aineistoa erityisesti suomensukuisten kansojen tavoista ja uskomusperinteestä, mutta ei kehittänyt aineistonsa pohjalta mitään tiettyä teoriaa. Tutkimustyössään hän keskittyi myytin merkityksen ja funktion tutkimiseen. Hän tutki erityisesti uskonnon syntyä ja alkuperää, myytin vaikutusta käytännön elämään, suomensukuisten kansojen maailmanselitysmalleja ja šamanismia.[13]

Harvalla on laaja merkitys suomalaisen ja suomensukuisten kansojen kulttuurin perinteen dokumentoijana. Hänen työnsä kattaa laajan maantieteellisen alueen ja sisältää tietoa muun muassa haltiauskosta, Sammosta, perhetavoista, ajanlaskusta ja shamanismista.

Eräs Harvan tunnetuimpia yksittäisiä teorioita on E. N. Setälän kanssa kehitetty teoria Sammosta maailmanpylväänä tai maailmanpuuna. Harva julkaisi aiheesta useita artikkeleita ja kaksi teosta.

TutkimusmatkatMuokkaa

Uno Harvan tutkimustyön mielenkiinto kohdistui aiemmista tutkijoista (Heikki Paasonen, K. F. Karjalainen, Kai Donner, M. A. Castren) poiketen yksinomaan tapakulttuurin ja uskomusjärjestelmien tutkimiseen. Aiemmat tutkijat olivat olleet kielitieteellisesti painottuneita. Harvan tutkimusmatkat kohdistuivat enimmäkseen suomensukuisten kansojen asuma-alueille Siperiaan ja Etelä-Venäjälle.[14]

Luettelo tutkimusmatkoistaMuokkaa

  • 1911: Permi, Ufa – Udmurtit l. votjakit)
  • 1913: Siperia – Marit l. tšeremissit
  • 1917: Siperia – Evenkit l. tunguusit, ketit l. ostjakit
  • 1926: Petsamo – Kolttasaamelaiset
  • 1927: Petsamo – Kolttasaamelaiset

Uno Harva yhteiskunnallisena vaikuttajanaMuokkaa

Yliopistotyönsä ohessa Harva osallistui aktiivisesti myös yhteiskunnallisiin ja paikallisiin asioihin. Hänellä oli voimakas sosiaalinen omatunto joka sai hänet toimimaan aktiivisesti kansansivistyksellisissä ja yhteiskunnallisissa rooleissa.[15]

Harva toimi muun muassa seuraavissa yhdistyksissä ja seuroissa:

  • Suomen Itämainen Seura
  • Kalevalaseura (sihteerinä 1920–1922)
  • Helsingin yliopiston Ylioppilaskunta
  • Porthan-Seura
  • Varsinais-Suomen Maakuntaliitto
  • Turun Työväenopisto
  • Turun Teatteri
  • Folklore Fellows Communications -julkaisusarjan päätoimittaja 1933–1949

PerheMuokkaa

Harvan puoliso oli lastenkirjailija Elin Munsterhjelm. Heillä oli kolme lasta, Anna-Margareta (1915–1931) Kirsti-Inkeri (1918–1931), ja Martti (1920–2010). Tyttäret kuolivat vuonna 1931 johonkin sairauteen Turussa.[16]

KuolemaMuokkaa

Uno Harva kuoli 13. elokuuta 1949 Turussa[1] 66-vuotiaana pitkään potemiinsa sydänvaivoihin.[17]

Uno Harvan tuotantoaMuokkaa

Valikoitu luettelo Harvan tutkimustyöstä.[18]

TeoksiaMuokkaa

  • Permalaisten uskonto. Suomen suvun uskonnot IV. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. (1914)
  • Tsheremissien uskonto. Suomen suvun uskonnot V. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. (1914)
  • Lappalaisten uskonto. Suomen suvun uskonnot II. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. (1915)
  • Elämänpuu (1920)
  • Jumalauskon alkuperä. Otava. (1916)
  • Elämänpuun laajennettu saksankielinen laitos Der Baum des Lebens. Annales Academiae Scientiarum Fennicae. (1922)
  • Über die Jagdriten der Nördlichen Völker Asiens und Europas (Pohjoisen Euroopan ja Aasian pyyntiriiteistä). (1922)
  • Die religion der Tscheremissen (Tseremissien uskonto). Folklore Fellow´s Communications. (1926)
  • Altain suvun uskonto (1933)
  • Die religiösen Vorstellungen der altaischen Völker. Folklore Fellow´s Communications. (1938)
  • Mordvalaisten muinaisusko (1942)
  • Sammon ryöstö (1943)
  • Suomalaisten muinaisusko (1948)

Tutkielmia, artikkeleitaMuokkaa

  • Agricolan mainitsemat maanviljelyksen jumalat. Aika. (1909)
  • Muinaissuomalaisten sielunpalveluksesta. Valvoja. (1910).
  • Votjakkien taivaanjumala. Virittäjä. (1912)
  • Die Wassergottheiten der Finnischen-ugrischen Völker (Suomalais-ugrilaisten kansojen vesijumaluudet). Suomalais-ugrilaisen seuran toimituksia 32. (1913)
  • Kildisin oder kiltsin in der wotjakischen mythologie (Kildisin tai kiltsin votjakkien mytologiassa). Finnische-ugrische Forschungen 13. (1913)
  • Mitrauskonto kristinuskon kilpailijana. Valvoja. (1914)
  • De fornnordiska nornorna i lapparnas religion. (1915)
  • Volgan suomalaiskansain yhteiskuntajärjestyksestä. Historiallinen aikakauskirja. (1915)
  • Väki, luonto ja synty. Aika. (1917)
  • Gudstrons uppkomst med särskild hänsyn till de finsk-ugriska folkens religiosa föreställingnar. (Jumaluskon kehitys erityisesti suomalais-ugrilaisten kansojen uskonnossa.) Populära etnologiska skrifter. (1917)
  • Nykyaikainen tutkimus ja kansamme vanhat runot. Aika. (1918)
  • Lisiä Sammon selityksiin. Virittäjä. (1918)
  • Kansallisia tieteitämme tukemaan. Aika. (1920)
  • Valhall och Världsträdet (Valhalla ja elämänpuu) Finsk Tidskrift. (1921)
  • Suomalaisten haltioista. Kalevalaseuran vuosikirja 1. (1921)
  • Noidanpuku ja sen aate. Kalevalaseuran vuosikirja 2. (1922)
  • Metsän peitossa. Kalevalaseuran vuosikirja 3. (1923)
  • Sielu ja sairaus.Työväen kalenteri XVII. (1924)
  • Suomalaisten karsikoista. Kalevalaseuran vuosikirja 4. (1924)
  • Vepsäläisten häämenot. Suomen museo XXXI. (1924)
  • Vasen käsi ja vastapäivään. Valvoja-aika. (1925)
  • Jenisei-ostjakit – häviävä kansa. Turun Sanomat. (1926)
  • Kolttain omistusoikeuksista ja merkeistä. Kalevalaseuran vuosikirja 7.(1927)
  • Finno-Ugric, Siberian. The Mythology of All Races IV. (1927)
  • Petsamonmaan kolttain pyhät paikat. Suomalais-ugrilaisen seuran toimituksia. (1928)
  • Skoltelapparnas "följeslagare". (Kolttasaamelaisten "seuralaisista") Tromsø Museums Skrifter. (1928)
  • Para. Vertaileva tutkimus. Annales Universitatis Aboensis. (1928)
  • Taivaan sarana. Virittäjä. (1932)
  • Varsinais-Suomen henkistä kansankulttuuria. Varsinais-Suomen historia 3. (1935)
  • Metsänhaltijan koira. Virittäjä. (1937)
  • Suomalaisten ja sukukansojemme ajanlasku. Kalevalaseuran vuosikirja 18. (1938)
  • Sukumme kansain kansanomainen moraali. Länsi. (1938)
  • Suomensukuisten kansain sukulaisnimistön rakenne. Virittäjä. (1938)
  • Uskomusten vaikutus yhteiskunnan alkukehitykseen. Historian aitta. (1939)
  • Naimatapojemme historiaa. Kalevalaseuran vuosikirja 20–21. (1941)
  • Sosiologia, sen tutkimusala ja tehtävät. Suomalainen Suomi. (1943)
  • Der Adoptivohn und die Hausschwiegersohn bei den finnisch-ugrische Völken (Ottopoika- ja kotivävyinstituutiosta). Finnish-ugrische Forschungen. (1944)
  • The Finno-Ugric system of Relationship. Transactions of the Westermark Society. (1947)
  • Ihminen ja Jumala. Helsingin Sanomat. (1947)

LähteetMuokkaa

KirjallisuusMuokkaa

  • Anttonen, Veikko: Uno Harva ja suomalainen uskontotiede. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1987. ISBN 951-717-466-7.

ViitteetMuokkaa

  1. a b Anttonen, Veikko: ”Harva, Uno (1882–1949)”, Suomen kansallisbiografia, osa 3, s. 591–592. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-444-4. Teoksen verkkoversio.
  2. Anttonen 1987, s. 47.
  3. a b Anttonen 1987, s. 48.
  4. a b Anttonen 1987, s. 48–50.
  5. a b Anttonen 1987, s. 50.
  6. Anttonen 1987, s. 78–81.
  7. Anttonen 1987, s. 82.
  8. Anttonen 1987, s. 88.
  9. Anttonen 1987, s. 91–92.
  10. a b Anttonen 1987, s. 93.
  11. Anttonen 1987, s. 100–102.
  12. Anttonen 1987, s. 154.
  13. Anttonen 1987, s. 149.
  14. Anttonen 1987, s. 53–77.
  15. Anttonen 1987, s. 156–157.
  16. Anttonen 1987, s. 99.
  17. Anttonen 1987, s. 158.
  18. Anttonen 1987, s. 188–190.

Aiheesta muuallaMuokkaa