Mosambikin katolinen yliopisto

Mosambikin katolinen yliopisto (port. Universidade Católica de Moçambique, UCM) on yksityinen yliopisto Mosambikissa. Sen pääpaikka on Beiran kaupungissa.

Mosambikin katolinen yliopisto
Universidade Católica de Moçambique
Perustettu 1996
Tyyppi yksityinen
Rehtori Padre Alberto Ferreira[1]
Henkilökunta 453 (2007)[2]
Opiskelijoita 3 270 (2007)[2]
Sijainti Beira, Mosambik
Osoite http://www.ucm.ac.mz

UCM oli yksi ensimmäisiä yksityisiä yliopistoja Mosambikissa ja ensimmäinen, jonka päämaja sijaitsi maan pääkaupungin Maputon ulkopuolella. Se avattiin vuonna 1996. UCM:n perustaminen oli seurausta Frelimo ja Renamon välisestä sisällissodan rauhanneuvotteluista. Yliopiston tarkoituksena oli edistää Mosambikin pohjois- ja keskiosien korkeakouluopetusta.[3]

UCM on jaettu kuuteen tiedekuntaan. Ensimmäiset kaksi tiedekuntaa, joiden toiminta käynnistyi 1996, olivat kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta Beirassa ja oikeustieteiden tiedekunta Nampulassa. Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunnalla on toimintaa nykyään myös Chimoion ja Teten kaupungeissa. Nampulassa aloitettiin 1998 kasvatus- ja viestintätieteiden tiedekunta ja seuraavana vuonna Cuamba sai maataloustieteiden tiedekunnan. Beiraan perustettiin vuonna 2000 lääketieteiden tiedekunta ja vuonna 2003 Pembaan matkailun ja informaatiotieteiden tiedekunta.[2] Lisäksi Quelimanessa on kasvatus- ja informaatiotieteiden opetusta vuodesta 2009 alkaen.

Lähteet

muokkaa
  1. Palavras do Reitor Universidade Católica de Moçambique. Arkistoitu 6.12.2008. Viitattu 10.12. 2009. (portugaliksi)
  2. a b c Dados e estatistica da UCM Universidade Católica de Moçambique. Arkistoitu 6.12.2008. Viitattu 10.12. 2009. (portugaliksi)
  3. Universidade Católica de de Mozambique SpainExchange.com. Viitattu 10.12. 2009. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä koulutukseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.