Avaa päävalikko

Tuuli Takala (s. 1987 Helsinki) on suomalainen laulajatar, äänialaltaan sopraano.

Tuuli Takala
Tuuli Takala 2016
Tuuli Takala 2016
Henkilötiedot
Syntynyt
Helsinki
Ammatti laulaja (sopraano)
Muusikko
Aktiivisena 2007
Tyylilajit ooppera, nykymusiikki
Aiheesta muualla
Kotisivut

NuoruusMuokkaa

Takala syntyi musikaaliseen perheeseen Helsingissä vuonna 1987. Hän aloitti musiikillisen koulutuksensa 5-vuotiaana instrumenttinaan viulu, joka säilyi hänen pääinstrumenttinaan liki 15 vuotta. 6-vuotiaasta lähtien Tuuli lauloi myös lukuisissa kuoroissa, kuten maineikkaissa Tapiolan kuorossa ja EMO Ensemblessä.

Tuuli Takala opiskeli Sibelius-Akatemian Musiikkikasvatuksen osastolla Aulikki Eerolan johdolla vuodesta 2007 ja jatkoi lauluopintojaan vuodesta 2011 lähtien Ritva-Liisa Korhosen johdolla ensin Helsingin Metropolia Ammattikorkeakoulussa sekä vuodesta 2013 lähtien Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksessa, josta Takala on sittemmin valmistunut musiikin maisteriksi.

UraMuokkaa

Takala tuli tunnetuksi Suomessa voitettuaan sekä Timo Mustakallio -laulukilpailun että Kangasniemen laulukilpailun 2013 sekä tekemällä saman vuoden syksyllä ammatillisen debyyttinsa Suomen Kansallisoopperassa Yön kuningattareden (Taikahuilu) roolissa. Kansainvälisen läpimurtonsa Tuuli Takala teki kaksi vuotta myöhemmin 2015 hyppäämällä menestyksekkäästi[1] lyhyellä varoitusajalla Dresdenin Semperoperin uuteen tuotantoon Figaron häät -oopperasta sekä voittamalla kyseisenä kesänä 2 erikoispalkintoa ja tulemalla valituksi finaaliin yli 1300 laulajan joukosta yhdessä maailman suurimmista kansainvälisistä laulukilpailuista (Hans Gabor Belvedere -laulukilpailut[2]).

Takala on kiinnitetty Dresdenin maineikkaan Semperoperin solistikuntaan, mutta hän vierailee aktiivisesti myös eri ooppera- ja konserttiproduktioissa Suomessa ja ulkomailla[3]. Suomen ja Saksan lisäksi Tuuli Takala on konsertoinut muun muassa Lontoossa, Wienissä ja Tokiossa.[4]

Palkinnot ja tunnustuksetMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Reviews | Tuuli Takala | soprano tuulitakala.com. Viitattu 20.6.2016.
  2. Belvedere-Competition: Press www.belvedere-competition.com. Viitattu 20.6.2016.
  3. Tuuli Takala :: Kalenteri operabase.com. Viitattu 20.6.2016.
  4. Biografia suomeksi - Tuuli Takala | soprano Tuuli Takala | soprano. Viitattu 24.11.2018. (englanniksi)
  5. Sopraano Tuuli Takala voitti Timo Mustakallio -laulukilvan Helsingin Sanomat. 07.07.2013. Viitattu 2.10.2013.
  6. Kangasniemen laulukilpailun ykköspalkinto jaettiin Länsi-Savo. 20.07.2013. Viitattu 2.10.2013.
  7. Oopperalaulajat Waltteri Torikka ja Tuuli Takala valittiin vuoden nuoriksi muusikoiksi YLE Uutiset. 02.06.2014. Viitattu 3.6.2014.
  8. Sopraano Tuuli Takalalle kaksi kiinnitystä Belvedere-kilpailusta hs.fi. Viitattu 5.7.2015.
  9. Tampere oli vahvoilla oopperan Aino-palkinnoissa: Veljeni vartijan päätähdet valittiin vuoden oopperasolisteiksi - Aamulehti Aamulehti. 15.1.2018. Viitattu 16.1.2018.
  10. Preis der Stiftung Semperoper geht an zwei Sänger Klassik-Heute.com. 19.10.2018. Klassik-Heute.com. Viitattu 19.10.2018. De

Aiheesta muuallaMuokkaa