Turoen kivi on kaiverrettu kivi Irlannin Galwayn kreivikunnan Bullaunin kylässä. Kivi on kaiverrettu vuosien 250–150 eaa. välillä, ja se liitetään kelttiläiseen La Tènen kulttuuriin. Kiveä pidetään yhtenä parhaista Irlannin esihistoriallisen taiteen esimerkeistä[1].

Turoen kivi
Sijainti

Turoen kivi
Koordinaatit 53°15′9.74″N, 8°33′42.12″W
Valtio  Irlanti
Historia
Tyyppi kaiverrettu kivi
Ajanjakso 250–150 eaa
Alue Galway

Kivi ja kaiverrukset muokkaa

Turoen kivi sijaitsee Irlannissa Bullaunin kylässä lähellä Loughrean pikkukaupunkia Galwayn kreivikunnan alueella. Nykyiselle paikalleen se on siirretty 1850-luvulla. Kiveä käytettiin tuolloin Turoen tilan pihakoristeena. Kiven tarkkaa alkuperäistä sijaintia ei tunneta. Se oli Rath of Feerworen muinaislinnallan tuntumassa[2] Kiltullaghissa lähellä kiven nykyistä paikkaa[1]. Alkuperäisellä paikalla on myös muita pystyyn asetettuja kiviä, joissa ei tosin ollut samanlaisia kaiverruksia.[2]

Kivi on graniittia. Muodoltaan se on lieriömäinen, ja sen pää on kupolimainen. Joskus muotoa on kuvailtu fallokseksi, joskin alueella on samantapaisia kiviä myös luonnostaan. Kivellä on maanpinnasta mitattuna korkeutta 1,2 metriä. Maanpinnan alapuolella kiveä on noin 48 cm. Kiven yläosassa on 68 cm kokoinen alue, joka on koristeltu La Tènen tyyppisin kaiverruksin. Kuviointi on sommiteltu neljään osaan, kaksi kolmiomaisesti ja kaksi D-muotoisesti. Kaiverruksissa ympyräkuvioita, lehtikuvioita, triskelejä, torvia ja linnun pää. Kaiverrukset rajautuvat niiden alla olevaan porraskuvioon.[2]

Historia muokkaa

Turoen kiven on yleensä arvioitu olevan peräisin vuosien 250–150 eaa. väliltä, ja tyyliltään se edustaa La Tènen kulttuuria.[1] Irlannista ennen kristinuskon saapumisen aikaa tehtyjä kiviä tunnetaan kaikkiaan viisi. Turoen kiveä pidetään niistä vaikuttavimpana. Kaiverrusten tyylisiä kuviointeja tunnetaan ensimmäiseltä vuosisadalta eaa Englannista ja Walesista myös metalliesineistä. Sen sijaan samantapaisia kaiverrettuja kiviä niistä ei ole löytynyt. Kiviä on kuitenkin muualla Euroopassa. Erityisen yleisiä ne ovat Luoteis-Ranskassa. Kivet Ranskassa eivät ole kuitenkaan täysin samankaltaisia. Turoen kivi lieneekin esimerkki La Tènen saarilla kehittyneestä taiteen tyylistä.[2]

Asiantuntijat ovat joskus kaavailleet kiven siirtämistä paikaltaan suojaan säältä. Paikalliset ovat kuitenkin vastustaneet aikeita.[3]

Lähteet muokkaa

  1. a b c replica; standing stone The British Museum. Viitattu 20.12.2020. (englanniksi)
  2. a b c d John T. Koch: Celtic Culture - A Historical Encyclopedia, s. 1698. ABC-CLIO, 2006. ISBN 1-85109-445-8. (englanniksi)
  3. John Fallon: Anger over plans to move ancient stone The Irish Times. Viitattu 20.12.2020. (englanniksi)