Turkin kansanäänestys perustuslaista 2017

kansanäänestys

Turkin kansanäänestys perustuslaista pidettiin 16. huhtikuuta 2017. Kansanäänestyksessä päätettiin 18 uuden lakimuutoksen hyväksymisestä Turkin perustuslakiin. Kun lakimuutokset hyväksyttiin, pääministerin virka lakkautetaan ja vallitseva parlamentaarinen järjestelmä vaihdetaan presidenttijohtoiseksi.[1]

Turkin kansanäänestys perustuslaista
Sijainti Turkki
Ajankohta 16. huhtikuuta 2017
Tulokset vaalipiireittäin
  Kyllä
  Ei

Äänestystä ja itse perustuslainmuutossuunnitelmaa vastustettiin Turkissa ennakkoon voimakkaasti. Myös vaalien järjestelyistä kannettiin huolta Turkissa ja myös esimerkiksi EU:ssa, sillä oppisition mahdollisuuksia tehdä vaalityötä oli rajoitettu eri tavoilla. Tulosten selvittyä vaalitarkkailijat esittivät huomioita, että kansanäänestys ei täyttänyt kansainvälisiä vaatimuksia, sillä esimerkiksi Turkin vaalilautakunta päätti hyväksyä leimaamattomat äänestyslipukkeet vaalitulokseen.[2] Oppositio on vaatinut sekä äänten uudelleenlaskentaa että tuloksen mitätöimistä.[3][4]

Presidentti Recep Tayyip Erdoğan on tyytyväinen tulokseen ja toivoo, että uudistettu perustuslaki astuu voimaan marraskuussa 2019. Muutoksilla presidentin valtaoikeudet kasvavat huomattavasti.[5]

Tulokset

muokkaa
Turkin kansanäänestys perustuslaista 2017
Vaihtoehto Ääniä Osuus (%)
  Kyllä 25 157 025 51,41
Ei 23 777 091 48,59
Hyväksytyt äänet 48 934 116 98,26
Mitätöidyt tai tyhjät äänet 865 047 1,74
Ääniä yhteensä 49 799 163 100,00
Äänioikeutettuja ja äänestysprosentti 58 520 222 85,10
Lähde: Anadolu Ajansı

Lähteet

muokkaa
  1. Turkish parliament nears approval of presidential system sought by Erdogan Reuters. 19.1.2017. Viitattu 16.4.2017. (englanniksi)
  2. Tapiola, Paula: Vaalitarkkailijat Turkin äänestyksestä: Ei täyttänyt kansainvälisiä mittoja Yle Uutiset. 18.4.2017. Viitattu 18.4.2017.
  3. Tapiola, Paula: Turkkilaiset oppositiopuolueet vaativat äänten osittaista uudelleenlaskentaa 16.4.2017. Yle Uutiset. Viitattu 18.4.2017.
  4. Zidan, Aishi: Turkin oppositio vaatii jo kansanäänestyksen tuloksen mitätöimistä 17.4.2017. Yle Uutiset. Viitattu 18.4.2017.
  5. Tapiola, Paula: Turkin presidentti ei välitä Euroopan arvostelusta: Tietäkää paikkanne! Yle Uutiset. 17.4.2017. Viitattu 18.4.2017.

Aiheesta muualla

muokkaa