Tor Harald Selim Westman (2. helmikuuta 1897 Kirkkonummi19. toukokuuta 1953 Helsinki) toimi vuosina 1932–1953 Suomen eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtajana.

Westman kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1918. Toimittuaan jonkin aikaa liikealalla hän siirtyi opiskelemaan teologiaa ja ansaitsi elantonsa kappalaisena. Vuonna 1921 hän avioitui eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtajan ja puuhamiehen T. K. Forsténin tyttären Sylvian kanssa ja tuli näin vedetyksi mukaan yhdistyksen toimintaan. Westman valittiin varapuheenjohtajaksi appensa kuoltua 1927 ja puheenjohtajaksi 1932, kun Vilho Selinheimo luopui tehtävästä.

Westman työskenteli aktiivisesti kansainvälisessä eläinsuojelutyössä. Hän oli vahvasti mukana perustamassa Eläinsuojelun Maailmanliittoa 1950 Hollannissa ja hänet valittiin myös järjestön liittohallitukseen. Hän sai Tanskan eläinsuojelun kultaisen ansiomerkin vuonna 1950.

Westmanin kuoltua 1953 äkilliseen tautiin Suomen eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtajuus siirtyi Eero Corellille.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Nieminen, Hannu: Sata vuotta eläinten puolesta: kertomus Suomen eläinsuojeluyhdistyksen toiminnasta 1901–2001. Helsinki: Suomen eläinsuojeluyhdistys, 2001. ISBN 952-91-3354-5.