Tiibetin lippu oli itsenäisen Tiibetin valtio- ja sotalippu. Nykyisin lippu on käytössä tiibetiläisten kansallislippuna. Sitä käyttää myös Intiassa toimiva Tiibetin pakolaishallitus.

Tiibetin lippu
Tiibetin lippuja sotilasparaatissa Lhasassa vuonna 1938
Tiibetissä 1920-luvun alussa kuvattu lippuversio
Tiibetin Chushi Gangdruk -vapautusarmeijan lippu 1957-1974
Tiibetin lippuja Zürichissä huhtikuussa 2010 järjestetyssä mielenosoituksessa

Kiinassa Tiibetin lipun hallussapito ja julkinen liputtaminen on kielletty, koska sen katsotaan olevan separatismin symboli. Lippu myös sensuroidaan pois kiinalaisessa mediassa, ja lippua esittävä kuva esimerkiksi kännykässä johtaa pidätykseen.[1][2]

Historia muokkaa

Nykymuotoinen Tiibetin lippu on ollut käytössä Tiibetin de facto itsenäisyyden ajasta vuosista 1912–1951 alkaen. Sen keskeinen symboliikka, muun muassa lumileijona, peräytyy kuitenkin 600-luvulle kuningas Songtsen Gambon hallituskauteen. Itsenäisessä Tiibetissä lippua käytettiin alun perin sotilaslippuna.[3] Valtiolippuna se tuli käyttöön mahdollisesti 1920-luvun kuluessa. Toisaalta eräiden tietojen mukaan lippua olisi käytetty pelkästään sotalippuna 13. dalai-laman hallintokauden loppuun, 1930-luvun puoliväliin saakka.[3]

Lippua ja sen käyttöä koskevat tiedot ovat itsenäisyyden ajalta hajanaisia ja epävarmoja, sillä Tiibet harjoitti eristäytymispolitiikkaa, ei hakenut itsenäisyydelleen kansainvälistä tunnustusta eikä liittynyt Kansainliittoon tai muihin kansainvälisiin järjestöihin. Lisäksi Kiinan kansantasavallan ja aiemmin myös kansallisen Kiinan johdonmukaisena pyrkimyksenä on myöhemmin ollut ja on edelleenkin Tiibetin itsenäisyyden ja sen symbolien kyseenalaistaminen. Molemmat tekijät on syytä huomioida Tiibetin lipun itsenäisyyden aikaista historiaa koskevia tietoja tulkittaessa.[4] Nykymuotoinen (tai ainakin sitä muistuttava) lippu mainitaan kuitenkin Ranskan ulkoministeriön raportissa vuodelta 1920 Tiibetin valtiolipuksi, Tiibetin valtuuskunta käytti lippua niin ikään vuonna 1947 osallistuessaan New Delhissä pidettyyn kansainväliseen Aasia-kokoukseen.[5][6] Suomessa vuonna 1949 julkaistussa Otavan koulukartastossa (samoin kuin kartaston uusintapainoksissa aina vuoteen 1966 saakka) lippu esiintyy itsenäisten valtioiden lippuluettelossa Tiibetin kansallislippuna.[7][8] Vuonna 1957 julkaistussa Mitä missä milloin 1958 Kansalaisen vuosikirjassa lippu puolestaan esitetään Tiibetin kauppalippuna.[9]

Lipun mittasuhteita, värejä tai kuvioita ei itsenäisessä Tiibetissä koskaan vahvistettu.[5] Kommunistisen Kiinan joukot valtasivat Tiibetin vuosien 1950–1951 sodassa ja vuonna 1951 Tiibetin ja Kiinan kansantasavallan edustajat solmivat 17-kohtaisen sopimuksen, jolla Tiibetin hallitus tunnusti Kiinan suvereniteetin Tiibetissä.[6] Käytännössä kommunistinen Kiina ei puuttunut aluksi radikaalisti Länsi-Tiibetin sisäiseen hallintojärjestelmään. Dalai-laman hallinto jatkoi toimintaansa ja myös Tiibetin lipun käyttö sallittiin vuoden 1959 Tiibetin kansannousuun saakka. Kansannousun kukistuttua dalai-lama seuraajineen pakeni Intiaan.[6]

Symboliikka muokkaa

Lipun alareunan valkoinen kolmio kuvaa lumipeitteistä Himalajan vuoristoa, jossa Tiibet sijaitsee. Kaksi tyyliteltyä lumileijonaa taas viittaavat hengellisen ja maallisen vallan keskinäiseen harmoniaan. Leijonat kannattelevat jalokiveä, joka kuvaa buddhalaista filosofiaa. Kiven yläpuolella on kolme loistavaa jalokiveä jotka kuvaavat Buddhaa, dharmaa ja sanghaa. Huipun takaa loistaa aurinko, joka on onnen, vapauden ja hyvinvoinnin symboli. Auringosta lähtevät 12 sädettä puolestaan kuvaavat Tiibetin alkuperäisiä heimoja. Lipun värit taas viestivät lippua suojelevista nais- ja miespuolisista jumalolennoista. Buddhan aatteiden leviämistä lipussa edustaa kolme kultaista reunustaa.[10]

Lipun värejä, kuvioita tai mittasuhteita ei ole koskaan virallisesti vahvistettu, yleensä käytössä olevat liput ovat mittasuhteiltaan 2:3 tai 5:8, mutta muunkinlaisia käytetään.

Lähteet muokkaa

  1. The Tibetan flag Free Tibet. Viitattu 15.6.2023. (englanniksi)
  2. Banned Tibetan Flag Openly Displayed in Restive Pema County Radio Free Asia. Viitattu 15.6.2023. (englanniksi)
  3. a b Flags of the World – Tibet
  4. Tahattoman tai tietoisen disinformaation levittämisen piiriin kuuluvat esimerkiksi väitteet siitä, että lippu olisi ollut Qing-dynastian käyttöön ottama ja vahvistama tai että se olisi otettu käyttöön vasta toisen maailmansodan jälkeen tai peräti Tiibetin pakolaisjärjestöjen luomus. Toisaalta nykymuotoisen lipun esittäminen Tiibetin kansallislippuna, joka olisi ollut käytössä nimenomaan kansallis- ja valtiolippuna koko itsenäisyyden ajan, ei sekään saa olemassa olevista lähteistä tukea.
  5. a b Flags of the World – Tibet 1920-c. 1925
  6. a b c Goldstein, Melvyn C.: A History of Modern Tibet, 1913-1951. The Demise of the Lamaist State. University of California Press, 1989. ISBN 0-520-06140-3.
  7. Poijärvi, Arvi P. & Renkonen, Olavi: Otavan koulukartasto. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1966 [1949].
  8. Sama luettelo on julkaistu vuonna 1950 Mitä-Missä-Milloin 1951 Kansalaisen vuosikirjassa (Helsinki 1950, s. 256).
  9. Mitä-Missä-Milloin 1958 Kansalaisen vuosikirja, s. 136. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1957.
  10. Johnson Barker, Brian: Maailman liput, s. 85. (World atlas of flags, 2004.) Suomennos: Veikko Ahola, Timo Hautala ja Irmeli Kuhlman. Gummerus, 2006. ISBN 951-20-7135-5.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tiibetin lippu.