Tanzimat

Tanzimat (”uudelleenjärjestäminen”) on nimitys sarjalle uudistuksia, jotka toteutettiin Osmanien valtakunnassa Abdul Mejid I:n ja Abd-ul-Azizin sulttaanikausilla vuosina 1839–1876. Uudistusten tarkoituksena oli modernisoida valtakuntaa eurooppalaisten esikuvien pohjalta.

Tanzimat-uudistusten lähtölaukauksena toimi 3. marraskuuta 1839 annettu niin sanottu Gülhanen edikti (myös ”Ruusukamarin jalo edikti”). Julistuksessa luvattiin perustaa uusia instituutioita, jotka suojelisivat valtakunnan jokaisen kansalaisen turvallisuutta, omaisuutta ja kunniaa näiden uskonnosta tai etnisestä ryhmästä riippumatta. Siinä määrättiin myös luotavaksi yhtenäinen verotusjärjestelmä sekä oikeudenmukaisempi kutsunta- ja sotilaskoulutusjärjestelmä. Jokaisen tuli olla lain edessä tasa-arvoinen uskonnostaan riippumatta.

Julistus annettiin hetkellä, jolloin Osmanivaltakunta tarvitsi kipeästi Euroopan maiden tukea Egyptin käskynhaltijaa Muhammad Alia vastaan, joten jotkut ovat myöhemmin tulkinneet sen vain propagandatempuksi, jolla yritettiin vedota eurooppalaisiin. Erityisesti tasa-arvoisuus uskonnosta riippumatta saattoi olla propagandaa Venäjän lisääntyvän paineen alla. Myös kaksi muuta tanzimatin kannalta keskeistä asiakirjaa julkistettiin vastaavanlaisissa tilanteissa: helmikuun 1856 julistus Krimin sodan ja vuoden 1876 perustuslaki Balkanin kriisin aikana. Eurooppalaisia kiinnostaneet lupaukset tasavertaisesta kohtelusta ei-muslimeille – erityisesti kristityille – eivät aina toteutuneetkaan. Esimerkiksi ei-muslimeille määrätty henkivero lakkautettiin vuonna 1855 mutta korvattiin samalla toisella vastaavalla maksulla. Monia valtakunnan kannalta tärkeitä uudistuksia vietiin joka tapauksessa eteenpäin. Gülhanen ediktin ja useiden muiden reformien toteutuksesta vastasi pääasiassa Mustafa Reşid pašša, joka toimi kuusi kautta suurvisiirinä.

Tanzimat-uudistuksiin kuuluivat muun muassa ei-uskonnollisen koulujärjestelmän kehittäminen, armeijan uudelleenjärjestäminen Preussin kutsuntalaitoksen mallin mukaisesti, maakunnallisten edustuslaitosten perustaminen sekä kauppa- ja rikoslakien uudistaminen pääasiassa Ranskan esikuvan mukaan. Lisäksi perustettiin uusia oikeusistuimia, jotka olivat riippumattomia islamilaisesta ulamasta. Lainsäädännön ja oikeuslaitoksen reformien tavoitteena oli Osmanien valtakunnassa asuneita eurooppalaisia koskeneen kapitulaatiojärjestelmän poistaminen. Kaikkien uudistusten toteuttamista hankaloitti ja hidasti varojen ja pätevien virkamiesten puute sekä vanhoillisten tahojen vastahanka.

Tanzimat-uudistusten toteuttaminen seisahtui Abd-ul-Azizin viimeisinä hallitsijavuosina 1870-luvun puolivälissä. Pyrkimykset hallinnon keskittämiseen olivat johtaneet vallan kasautumiseen sulttaanille, mikä mahdollisti aiempaa suuremman vallan väärinkäyttämisen. Kun Abd-ul-Azizin politiikka oli ajanut valtakunnan kriisiin, hänet syrjäytettiin toukokuussa 1876. Hänen seuraajakseen tullut Abdul Hamid II joutui 23. joulukuuta 1876 antamaan Osmanien valtakunnalle sen ensimmäisen varsinaisen perustuslain. Sitä seurannut Abdul Hamid II:n itsevaltainen valtakausi on usein nähty vastareaktiona Tanzimat-vaiheelle, vaikkakin armeijan ja hallinnon kehittämistä jatkettiin edelleen.

Uudistuksen tärkeimmät kohdat

• Osmanikansalaisten turvallisuuden, elämisen, kunnian ja omaisuuden turvaaminen (1839)
• Ensimmäisten paperiseteleiden käyttöön otto (1840)
• Ensimmäisen postitoimiston avaaminen (1840)
• Finanssijärjestelmän perustaminen (1840)
• Siviili- ja rikoslain ottaminen käyttöön (1840)
• Meclis-i Maarif-i Umumiye, ensimmäinen prototyyppi Osmanivaltakunnan parlamentille (1876)
• Armeijan uudelleenorganisointi ja säännöllinen rekrytointi, asevelvollisuuden toteutus ja sotilaspalvelun muuttaminen määräaikaiseksi (1843–1844)
• Osmanien kansallislaulun ja kansallislipun käyttöönotto (1844)
• Ensimmäisen valtakunnallisen väestönlaskennan suorittaminen (vain miehille, 1844)
• Ensimmäisten kansallisten henkilölisyystodistusten käyttöön ottaminen (1844)
• Opetusneuvoston (1845) ja opetusministeriön perustaminen (1857)
• Orjakaupan ja orjuuden lopettaminen valtakunnassa (1847)
• Ensimmäisen modernin yliopiston (1848), akatemian (1848) ja opettajakoulun perustaminen (1848)
• Terveysministeriön perustaminen (1850)
• Kaupallisen säännöskokoelman luominen,(1850)
• Tiedeakatemian perustaminen (1851)
• Şirket-i Hayriyen, ensimmäisen höyrylauttaliikenneyhtiön perustaminen (1851)
• Konstantinopolin kunnallishallinnon (1854) ja kaupunginvaltuuston perustaminen (1855)
• Hatt-ı Hümayun, joka takasi kaikkien uskontokuntien täydet oikeudet (1856)
• Devşirme-järjestelmän kumoaminen asevelvollisuudesta, sallien aikuisten ei-muslimien tulla sotilaiksi (1856)
• Erilaiset säännökset julkisen palvelun parantamisessa hallinnossa ja kaupankäynnin edistämisessä
• Lennätin- (1847-1855) ja rautatieverkoston perustaminen (1856)
• Kiltojen korvaaminen tehtailla
• Keskuspankin perustaminen (1856 ja 1863)
• Maalaki (1857)
• Yksityisten julkaisujen ja painotalojen salliminen (1857)
• Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen -oikeuksien dekriminalisointi (1858)
• Korkeakouluopetuksen perustaminen (1859)
• Talous- ja valtiotieteiden korkeakoulun perustaminen (1859)
• Lehdistöasetus (1864) .
• Keisarillisen Ottomaanisen lyseon perustaminen Galatasarayssa, joka oli toinen korkeakoulu siviileille (1868)
• Kansalaisuuslaki, joka loi yhden uskonnosta ja etnisyydest riippumattoman kansalaisuuden (1869).