Wikipedia

Pääuoma

on virtaveden alajuoksulla sen levein osuus, johon sivu-uomat yhtyvät

Pääuoma on hydrologiassa nimitys valuma-alueen uomaverkostossa sijaitsevasta virtaveden siitä uomasta, joka laskee alajuoksullaan ulos valuma-alueelta joko järveen tai mereen. Pääuoma on suurempi kuin siihen yhtyvät sivu-uomat [1]. Joen tapauksessa siitä voidaan käyttää nimitystä pääjoki, puron tapauksessa pääpuro ja ojan tapauksessa pääoja eli valtaoja [2]. Siitä, kuinka korkealle yläjuoksulle päin pääuoman katsotaan yltävän, on kuitenkin erilaisia käytäntöjä.[3][4][5]

Suomessa vesistöalueet muodostuvat, etenkin Järvi-Suomen tasaisilla alueilla, suurista järvistä ja niiden välisistä lyhyistä joista. Niissä vesien virtausreitit on perinteisesti tunnettu hyvin ja niistä käytetään poikkeavaa nimityksiä ”reitti”. Pääuoman rinnalla voidaan käyttää nimitystä ”reitti” tai ”pääreitti”. Artikkelissa pitäydytään kuitenkin pääuoma-nimityksessä.

Määritelmä muokkaa

Uomaverkoston rakenne muokkaa

 
Mississippin valuma-alue käsittää suuren osan Pohjois-Amerikan mannerta. Hydrologit ovat valinneet joen pääuomaksi pohjoisesta tulevan uoman (paksun uoman).

Valuma-alueen uomaverkoston pääuomaa voidaan seurata joensuulta alkaen kohti yläjuoksua tiettyyn pisteeseen asti. Pääuomaan yhtyy matkalla sivu-uomia ja jokaisen yhtymiskohdan yläpuolella on pääuoma aina vain kapeampi ja sen virtaama aina vain pienempi. Yhtymiskohdassa sivu-uomaksi valitaan pienempi ja pääuomaksi suurempi uoma.[1][3][4][5]

Pääuoman kriteereitä muokkaa

 
Kuvitteellisen uomaverkoston Strahler-numerointi:
1. latvauomat
2. uomat, johon latvauomat yhtyvät
3. uomat, johon 2. luokan uomat yhtyvät
4. uoma, johon 3. luokan uomat yhtyvät
Uomaverkoston 4. luokan uoma on valuma-alueensa pääuoma, joka laskee esimerkiksi mereen.

Kun pääuomaa seurataan yläjuoksulle päin, voidaan saavuttaa sellainen yhtymiskohta, jossa uomaverkoston molemmat haarat vaikuttavat yhtä suurilta joko leveytensä tai virtaaman puolesta. Erään kriteerin mukaan kumpikaan haaran uomista ei ole pääuoma, vaan molemmat ovat sivu-uomia. Toisin sanoen pääuoma alkaa tästä pisteestä ja päättyy joensuuhun.[5]

Pääuoman hahmottaminen on erityisen helppoa, kun virtavesi alkaa leveänä uomana suoraan järvestä ja päättyy lopussa järveen tai mereen. Jos pääuoma on alussa virtaamaltaan suuri, eivät sivu-uomat uhkaa pääuoman asemaa pienemmällä virtaamallaan. Tällainen on esimerkiksi Vantaanjoki, joka alkaa Erkylänjärvestä [6] ja laskee Itämeren Suomenlahteen Vanhankaupunginselällä [7]. Tässä tapauksessa pääuomalla on sama nimi koko matkalla mereen asti. On kuitenkin myös jokia, joiden pääuomalla on eri osuuksilla eri nimiä. Tällainen on esimerkiksi Kiikoisjärvestä Sääksjärveen virtaava joki, jonka yläjuoksua kutsutaan Jaaranjoeksi ja alajuoksua Piilijoeksi.[8]

Eräs pääuoman kriteeri on hydrologinen. Siinä luodaan uomaverkostolle ensin Strahler-luokittelu, jossa latvapurot saavat Strahler-numeron 1, ja kun numeroltaan samanarvoiset latvapurot yhtyvät toisinsa, saa yhdistynyt uoma Strahler-numeron 2. Erinumeroiset uomat eivät kasvata pääuoman eli suurempinumeroisen uoman Strahler-numeroa. Kun tällä tavalla jatketaan, voi uomien Strahler-numero kasvaa suuremmaksi aina vain yhdellä numerolla. Suurilla joilla voi niiden Strahler-numero saavuttaa tai jopa ylittää arvon 10. Kun aloitetaan joensuusta ja noustaan yläjuoksulle päin, valitaan pääuomaksi se uoma, jonka Stahler-numero on suurin. Tällä tavalla määriteltynä on pääuoma joskus verrattain lyhyt.[9][10][11]

Joen pituus muokkaa

Kun vertaillaan maailman pisimpien jokien pituuksia, olisi hyvä huomioida jokien pituuden mittausperusteet. Joensuulta matkataan pääuomaa pitkin yläjuoksulle, jossa valitaan sellainen sivu-uoma, jonka pituus yhdessä pääuoman pituuden kanssa antaa joelle suurimman pituuden. Esimerkiksi Vantaanjoen pituus Erkylänjärvestä Helsingin Vanhakaupunginselälle on noin 100 kilometriä. Jos kuitenkin poiketaan joen pääuomasta ennen Erkylänjärveä kaakkoon päin Selänojaa [12] myöten Brusilansuolle [13], tulee siitä yli 100 kilometriä pitkä.[8]

Tästä säännöstä on hyvin tunnettuja poikkeuksia. Esimerkiksi Mississippi, joka sijaitsee Pohjois-Amerikassa, on 3 779 kilometriä pitkä. Sillä on kuitenkin sivujoki Missouri, joka jo itsessään on 3 969 kilometriä pitkä. Niistä voi muodostaa 6 019 kilometriä pitkän joen nousemalla Mississipin pääuomaa ylös ja jatkamalla Missourin sivu-uomaa pitkin sen latvoille. Jokia kohdellaan kuitenkin eri jokina ja siksi ne on yleensä tilastoitu erikseen.[14]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b Benke, Arthur C. & Cushing, Colbert E.: Rivers of North America, s. 4. Burlington, Massachusetts: Elsevier Academic Press, 2005. ISBN 0-12-088253-1. archive.org (viitattu 27.1.2020). (englanniksi)
  2. ↑ Juusela, Taneli: Pelto-ojituksen nimistön kehittyminen vv. 1742–1962, Helsingin yliopisto, 1965, Viitattu 26.1.2020
  3. ↑ a b Eklund, Anna: Sveriges vattendrag (PDF), Faktablad nr 44, 2010, SMHI, viitattu 26.1.2020 (ruotsiksi)
  4. ↑ a b Ritter, Michael E.: The Physical Environment: an Introduction to Physical Geography (HTML) (-> Luku 18: Fluvial Systems) earthonlinemedia.com. 2006. Arkistoitu 2.9.2017. Viitattu 26.1.2020. (englanniksi)
  5. ↑ a b c Kärnä, Olli-Matti: Spatiaalisen sijainnin, ympäristötekijöiden ja lajien levittäytymiskyvyn vaikutukset pohjaeläinyhteisöjen rakenteeseen subarktisissa virtavesissä, s. 9–10. Pro Gardu- tutkielma. Oulu: Oulun yliopisto, 2014. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 26.1.2020).
  6. ↑ Erkylänjärvi, luusua (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 26.1.2020.
  7. ↑ Vantaanjoki, suisto (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 26.1.2020.
  8. ↑ a b Vantaanjoen vesistö Yhdistyksen verkkosivut. virtavesi.com: Virtavesien hoitoyhdistys ry. Viitattu 26.1.2020.
  9. ↑ Kanninen, Antti & Hammer, Taina: Virtavesien ekologinen tila Vuoksen vesistöalueella. Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 31, 2001, s. 10–13. Kuopio: Pohjois-Savon ympäristökeskus. ISSN 1457-1803. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 26.1.2020.
  10. ↑ Järvenpää, Lasse: Tavoitetilan määrittäminen virtavesikunnostuksissa – esimerkkinä Nuuksion Myllypuro, s. 12–15. Helsinki: Suomen ympäristökeskus, 2004. Suomen ympäristö 737. ISBN 952-11-1892-X. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 26.1.2020).
  11. ↑ Briney, Amanda: Stream Order – A Classification of the Rank of Streams and Rivers ThoughtCo. 23.1.2020. Viitattu 27.1.2020. (englanniksi)
  12. ↑ Vantaanjoki, Selänoja (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 26.1.2020.
  13. ↑ Vantaanjoki, Brusilansuo (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 26.1.2020.
  14. ↑ Mountjoy, Alan B. (toim.), Pöyhönen, Otto (toim.) & al.: Suuri Maailmantieto, s. 443. Missouri ja Mississippi. Helsinki: Valitut Palat, 1993. ISBN 951-584-002-3.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pääuoma&oldid=21646385”