Longqing
Keisari Longqing (kiin. 隆慶, 4. maaliskuuta 1537 – 5. heinäkuuta 1572), alkuperäiseltä nimeltään Zhu Zaihou (kiin. 朱載垕), oli Kiinan Ming-dynastian kahdestoista keisari, joka hallitsi vuosina 1567–1572.[1] Vuodesta 1539 lähtien hän oli Yun prinssi (裕王). Hänen aikakausinimensä Longqing merkitsee suurta ylistystä.
| Longqing 隆慶 | |
|---|---|
 | |
| Kiinan keisari | |
| Valtakausi | 4. helmikuuta 1567 – 5. heinäkuuta 1572 |
| Edeltäjä | Jiajing |
| Seuraaja | Wanli |
| Syntynyt |
4. maaliskuuta 1537 Peking, Kiina |
| Kuollut |
5. heinäkuuta 1572 (35 vuotta) Peking, Kiina |
| Puoliso |
Xiaoyizhuang Chen Xiaoding |
| Lapset |
Zhu Yi Zhu Yixun Zhu Yiling Zhu Yiliu |
| Suku | Zhu |
| Isä | Jiajing |
| Äiti | Xiaoke |
Hallitsijakausi muokkaa
Keisari Jiajingin kuoltua Longqing sai perinnöksi valtakunnan, joka oli pitkään jatkuneen huonon hallinnon ja korruption jäljiltä sekasortoisessa tilassa. Todettuaan, kuinka suuren sekasorron hänen isänsä oli pitkänä hallitsijakautenaan saanut aikaan, Longqing päätti uudistaa hallituksen ottamalla uudestaan palvelukseensa hänen isänsä viralta panemia lahjakkaita virkamiehiä, joista tunnetuimpia oli Hai Rui. Hän myös erotti hallituksesta korruptoituneet virkamiehet, varsinkin taolaiset papit, joita Jiajing oli suosinut siinä toivossa, että saisi sillä tavoin keisarikunnan oloja parannetuiksi. Longqing myös aloitti uudestaan ulkomaankaupan Euroopan ja Afrikan sekä muiden Aasian maiden kanssa. Kiinan alueen turvaamiseksi nimitettiin useita kenraaleja, joiden oli vartioitava sekä maa- että merirajoja. Samalla linnoitettiin Zhejiangin ja Fujianin rannikoiden satamat, jotta Jiajingin aikana jatkuvaksi vitsaukseksi käyneet merirosvot saatiin pidetyksi loitolla. Longqing karkotti myös Altan Khanin johtaman mongoliarmeijan, joka oli tunkeutunut Kiinan muurin eteläpuolelle ja saavuttanut Pekinginkin. Pian sen jälkeen mongolien kanssa tehtiin rauhansopimus, joka teki myös mahdolliseksi Kiinan ja mongolien välisen hevos- ja silkkikaupan.
Longqingin hallituskausi ei muutoin suuresti poikennut edellisten Ming-keisarien hallituskausista. Ominaista hänelle oli suuri luottamus eunukkeihin. Yksi heistä, Meng Cong, jonka oli esitellyt Longqingin pääministeri Gao Gong, pääsi johtamaan hovia Longqingin valtakauden lopulla. Meng muun muassa välitti hoviin turkkilaissyntyisen tanssijattaren Nu Er Huahuan, jonka kauneuden sanotaan vieneen hallitsijalta kaiken huomion osakseen. Hallitsijakauden lupaavasta alusta huolimatta Longqing pian hylkäsi hallitsijan toimensa ja keskittyi henkilökohtaiseen huvitteluun. Hallitsijakautensa lopulla hän myös palautti virkoihinsa taolaisia pappeja, jotka hän itse oli aikaisemmin erottanut.
Kuolema ja perintö muokkaa
Longqing kuoli vuonna 1572, vain 35 vuoden ikäisenä. Onnettomuudeksi maa oli yhä rappiotilassa hallitsevan luokan korruption vuoksi. Ennen kuolemaansa hän oli antanut ministeri Zhang Juzhengille tehtäväksi valvoa valtion asioita. Zhangista tuli myös Longqingin seuraajan, vasta 10-vuotiaan keisari Wanlin tärkein neuvonantaja.
Longqing hallitsi vain kuusi vuotta, ja häntä seurasi hänen poikansa Wanli. Longqingin kerrotaan myös kärsineen puheviasta, jonka vuoksi hän änkytti puhuessaan julkisesti.[2] Häntä pidetään yleensä yhtenä Ming-dynastian vapaa- ja avaramielisimmistä hallitsijoista, mutta häneltä puuttuivat hallitsijan kipeästi tarvitsemat kyvyt, ja vähitellen hänen omat henkilökohtaiset huvinsa alkoivat kiinnostaa häntä yhä enemmän valtakunnan hallitsemisen sijasta.
Longqing haudattiin Zhaolingiin Ming-dynastian hauta-alueelle.
Lapset muokkaa
- Zhu Yi (15. lokakuuta 1555 – 11. toukokuuta 1559), keisarinna Li Zhuangon poika.
- Zhu Yixun (1563–1620), keisari Wanli.
- Zhu Yiling (1565–1566).
- Zhu Yiliu (1568–1614), prinssi Lu.
Lähteet muokkaa
- ↑ Edward L. Shaughnessy: Kiehtova Kiina, s. 38. Suomentanut Riitta Bergroth. Gummerus, 2006. ISBN 951-20-7160-6.
- ↑ Frederick W. Mote: Imperial China 900–1800, s. 725. Cambridge: Harvard University Press. ISBN 0-674-01212-7.
| Edeltäjä: Jiajing |
Kiinan keisari 1567–1572 |
Seuraaja: Wanli |
