Lasitaide
Lasitaide on taidelasin eli designlasin suunnittelua ja valmistamista. Varsinaisina taidelaseina pidetään uniikkeja tai signeerattuja lasitaide-esineitä[1], joita ei ole valmistettu sarjatuotantona, mutta käytännössä myös hyvälaatuista sarjatuotantolasia (käyttölasia) kerätään ja pidetään taiteena.
Lasitaiteen kehitys muokkaa
Vanhimmat lasiesineet olivat muodoltaan keramiikan tyylisiä, paksuja käyttöesineitä. Niitä valmistettiin muotoilemalla sulaa lasimassaa. Lasinpuhalluksen keksiminen ilmeisesti 100-luvulla eaa. Syyriassa lisäsi lasisten käyttöesineiden valmistamista ja johti hienostuneiden lasiesineiden kehittelemiseen. Niitä voitiin muotoilla vapaasti ja koristelella hiomalla, kultaamalla ja emaloimalla. Tunnetuin tämän aikakauden esine on niin sanottu Portland-maljakko, joka ilmeisesti on tehty Aleksandriassa ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla. Samaan aikaan toimi lasitehdas myös nykyisen Kölnin alueella sijainneessa roomalaiskaupungissa. Keskiajalla korkealaatuisen lasin valmistus oli huipussaan islamin alueella. [2]
Venetsiasta (Muranon saaresta) tuli 1200-luvulla lasinvalmistuksen keskus, ja venetsialaiset oppivat noin vuonna 1400 käyttämään mangaania värin poistamiseen lasista, jolloin kirkkaan lasin valmistaminen tuli mahdolliseksi. Koska se muistutti luonnosta löytyvää vuorikristallia, se sai nimen cristallo. Venetsialaiset kehittivät 1500-luvulla myös filigraanilasin, jossa oli nauhamainen pintakoristelu. Venetsian johtoasema alalla säilyi 1600-luvun lopulle saakka. Lasin kaivertamistekniikka kehitettiin vuoden 1600 tienoilla Prahassa. Tämä niin sanottu böömiläinen kristalli innosti hiotun ja kaiverretun lasin valmistukseen muuallakin. Näin valmistettiin esimerkiksi pokaaleja. Englannista ja Irlannista tuli huomattavia kristallinvalmistajia. Lasinvalmistukseen tuli 1800-luvulla uusi menetelmä, kun Yhdysvalloissa alettiin tehdä lasia puristamalla, mikä merkitsi lasin suurteollisuuden alkua.[2] 2000-luvun uusia tekniikoita ovat lasin kolmiulotteinen kaivertaminen ja 3D-tulostus.
Suomalainen taidelasi muokkaa
Lasia valmistettiin Suomessa jo vuosisatoja sitten, muun muassa Åvikin lasitehtaassa Somerolla. Itsenäisen Suomen korkeatasoisen lasiteollisuuden taustalla oli funktionalismin tulo maan taide-elämään 1930-luvulla. Se pohjusti sotien jälkeisen ajan lasimuotoilun nousua, sillä kuluttajien makumieltymysten muuttuminen taidelasille myönteiseksi vei aikaa. Funktionalismi siirtyi siis pienin askelin käytännön kodintavaratuotantoon. [3] Tällöin rivikuluttajillekin tulivat tutuiksi muun muassa Nuutajärven lasitehdas, joka on toiminut jo vuodesta 1793, Iittalan lasitehdas (1881), Karhulan lasitehdas (1888) ja Riihimäen Lasi (1910). [2]
Taiteilijat tulivat lasitehtaiden palvelukseen 1920-luvulta alkaen. Rihimäen Lasi järjesti vuonna 1928 kilpailun lasiastiastojen suunnittelusta. Sen voitti taiteilija Henry Ericsson. Sisustusarkkitehti Arttu Brummer suunnitteli Jean Sibeliuksen 80-vuotispäivän kunniaksi Finlandia-maljan, joka palkittiin Pariisin maailmannäyttelyssä 1937 Grand Prix'llä.[2]
Ensimmäinen lasiteollisuuteen päätoimisesti palkattu muotoilija oli Göran Hongell, joka tuli Karhula-Iittalan palvelukseen vuonna 1932. Hänen 1940-luvun lopussa suunnittelemansa Aarne-lasisarja pysyi tuotannossa vuosikymmenien ajan. Alvar Aalto toi vuonna 1937 Savoy-maljakossaan lasitaiteeseen tunnusomaisen muotokielensä. Aino Aalto suunnitteli vuonna 1932 puristelasisarjan, joka sai kultamitalin Milanon triennaalissa 1936. Sarjaa valmistetaan nykyisinkin. Sotienjälkeisen lasitaiteen edelläkävijä oli Nuutajärvellä työskennellyt Gunnel Nyman. Hän työsti lasia vapaasti puhaltamalla. Vuonna 1946 järjestetyssä Iittalan tehtaan koristelasin suunnittelukilpailussa nousivat esille Kaj Franck ja Tapio Wirkkala. Heillä oli suuri vaikutus lasitaiteen suunnannäyttäjinä. Myös Timo Sarpaneva, Helena Tynell ja Aimo Okkolin olivat saman aikakauden menestyksekkäitä taiteilijoita. Myöhempää lasitaiteilijoiden sukupolvea oli Oiva Toikka, joka valmisti käyttölasien ohella muun muassa uniikkeja lasiveistoksia, joissa on lasikimpaleen sisällä kiinnostavia pienoisasetelmia. [2]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ Designlasi on nyt statussymboli, jolla voi lyödä rahoiksi. Iltalehti 7.7.2020. Viitattu 11.7.2020.
- ↑ a b c d e ”Lasitaide”, Otavan suuri ensyklopedia, 5. osa (kriminologia-makuaisti), s. 3559–3561. Otava, 1978. ISBN 951-1-04827-9.
- ↑ Arjen muotoilua. PDF, tiivistelmäsivu. Viivi Alajuuma. Pro gradu, Jyväskylön yliopisto. Viitattu 11.7.2020.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lasitaide Wikimedia Commonsissa
