Avaa päävalikko
Vuoden 1937 Maailmannäyttelyn alue kuvattuna Palais de Chaillotista käsin. Vasemmalla Saksan palviljonki, keskellä Eiffel-torni ja oikealla Neuvostoliiton paviljonki.
Näyttelyalueen kartta

Pariisin vuoden 1937 maailmannäyttely (ransk. Exposition Internationale des Arts et Techniques dans la Vie Moderne ) oli Pariisissa 25. toukokuuta – 25. marraskuuta 1937 järjestetty maailmannäyttely. Näyttelyn motto oli "taide ja tekniikka nykyajan elämässä". Näyttely sijaitsi lähes 101 hehtaarin suuruisella Seinen ranta-alueelle molemmin puolin jokea Palais du Trocadérosta joen yli Marskentän alueelle. Näytteilleasettajia oli 1 500 ja maita 52. Maailmannäyttelyn kävijämäärä oli puolen vuoden aikana yli 31 miljoonaa.

NäyttelyosastoistaMuokkaa

Näyttelyn keskeisiä esilläolijoita olivat kansallissosialistinen Saksa ja Neuvostoliitto. Saksan osaston pääsuunnittelija oli Albert Speer ja Neuvostoliiton osaston Boris Iofan. Osastot olivat vastapäätä toisiaan. Saksan osaston tunnusmerkkinä oli 54-metrinen marmoripylväs, jonka huipulla Saksan silloinen tunnus kotka kynsissään hakaristi. Neuvostoliiton osaston tunnusmerkkinä oli Vera Muhinan patsas "Työläinen ja kolhoosinainen". Neuvostoliitosta tuli ensimmäistä kertaa ulkomaille Pariisin maailmannäyttelyyn myös Puna-armeijan laulu- ja tanssiryhmä.[1]lähde tarkemmin?

Muita tunnettuja Pariisin maailmannäyttelyn tunnusmerkkejä oli Espanjan näyttelyosasto, jonka oli suunnittelut Josep Lluís Sert. Osasto edusti tasavaltaista Espanjaa, joka oli juuri näyttelyhetkellä osapuolena Espanjassa käynnissä olleessa sisällissodassa. Osaston kuuluisin nähtävyys oli Pablo Picasson maalaus Guernica.[2]

Suomalaisen säveltäjä ja orkesterinjohtaja Robert Kajanuksen lapsenlapsi, norjalainen kuvanveistäjä Johanne de Ribert Kajanus palkittiin maailmannäyttelyn pronssimitalilla teoksestaan "Äiti ja lapsi".

Suomen osallistuminen ja näyttelyosastoMuokkaa

 
Vuoden 1937 maailmannäyttelyn Suomen paviljongin sisääntulo.
 
Vuoden 1937 maailmannäyttelyn Suomen paviljongin sisätiloista keramiikkaa, lasitaidetta ja ryijyjä sisältävä alue.

Suomen hallitus oli saanut tammikuussa 1935 kutsun Pariisin vuonna 1937 pidettävään maailmannäyttelyyn. Sitä varten valtioneuvosto asetti näyttelykomitean puheenjohtajanaan vuorineuvos Yrjö Pulkkinen. Suomi halusi tuoda näyttelyssä esiin kulttuuria, kauppaa ja teollisuutta esittelemällä maan yhteiskunnallisen edistyksen. Suomen näyttelyn suunnitteli ja toteutti arkkitehti Alvar Aalto yhdessä vaimonsa Ainon Aallon kanssa.[3] Työhön osallistui myös nuori arkkitehti Viljo Rewell.[4] Tavoite oli esitellä visio Suomesta hyvinvointivaltiona 30 vuoden kuluttua.[5] Näyttelyssä taideosasta vastasi taiteilija Eero Snellman ja taideteollisesta osasta Arttu Brummer. Snellman toimi myös maailmannäyttelyn Suomen pääkomissaarina.[6]

Suomen näyttelypaviljongin edustalle oli tuotu Paavo Nurmen patsas. Paviljonki oli hevosenkengän muotoinen. Esillä oli suomalaisia teollisuus- ja maataloustuotteita. Teollisuudesta on esillä muun muassa Outokumpu, puunjalostusyrityksiä ja Valion tuotteita. Yhteiskunnallisella osastolla esiteltiin suomalainen talonpoikaispirtti, naisen roolista suomalaisessa yhteiskunnassa niin kotona kuin työpaikoilla, terveydenhoidosta lääkärin vastaanottohuone ja kuvia sairaaloista sekä kansakoulua kuvaava nurkkaus. Arkkitehtuuriosastolla oli kuvattu keskeisiä suomalaisrakennuksia ja teollisuuskaupunkeja. Suomalaisista huonekaluista oli esillä Bomanin, Stockmannin, Keravan Puusepäntehtaan ja Artekin valmistamia huonekaluja.[7] Arkkitehtuuriosaston yhteydessä oli myös esillä keramiikkaa, lasitaidetta ja ryijyjä. Myöhemmin hyvin tunnetuksi tulleista tuotteista esillä oli Aallon Karhula-Iittalalle suunnittelema Aalto-maljakko. [8], [9]

Suomalaiset saivat Pariisin maailmannäyttelyssä useita palkintoja. Suomalaisista sen hetken tuotteista oli sai Kultaisen mitalin Yrjö Rosola lasimaljallaan ”Kullervo kyntää kyisen pellon”. Esillä oli myös Gunnel Nymanin Riihimäen Lasille suunnittelemia tuotteita. Arvostetuimpana Nymanin tuotannosta maailmannäyttelyssä oli kaiverretusta ja hiekkapuhalletusta lasista tehty “Neitsyet”, josta Nyman sai kultamitalin. Lisäksi hänen huonekalumuotoilunsa palkittiin näyttelyssä hopeamitalilla.[10] Kultamitalilla palkittiin keramiikkatuotannostaan myös Taideteollisen oppilaitoksen keramiikkaosaston esimies Elsa Elenius. [11] Hopeamitalilla palkittiin myös Göran Hongell lasiteoksistaan.

Tässä näyttelyssä oli esillä myös Arabian taideosaston tuotanto, ja se oli edistämässä yrityksen keramiikkatuotteiden maailmanmnenestystä. Michael Schilkin sai Arabialle tekemistään töistä maailmannäyttelyssä kultamitalin.[12] Toinenkin alan silloinen suomalaisyritys Kupittaan Savi palkittiin.[13]

Suomalaisen muoviteollisuuden uranuurtaja Sarvis sai valmistamistaan tekstiilituotteiden kaseiininapeista näyttelyssä kultamitalin.[14] Eva Anttilan kuvakudokset palkittiin jälleen maailmannäyttelyssä.[15]

Maailmannäyttelyssä palkittiin arkkitehti Yrjö Lindegren tuotannostaan grand prix -palkinnolla.[16] Kuvanveistäjä Jussi Mäntynen sai veistoksellaan "Joutsenia" grand prix -palkinnon.[17] Toinen kuvanveistäjä Aukusti Veuro sai Paavo Nurmen patsaan valutöistä grand prix -palkinnon.[18] Kelloseppä Lauri Helske sai tarkkuuskellojen valmistuksesta kunniamaininnan Diplome d`Honneur ja kultamitalin. [19] Teollisista tuotteista Vaisalan sääennusteiden tekemistä parantanut kaupallinen radiosondi voitti kultamitalin.[20]Valokuvaaja Fred Runeberg otti valokuvat, joita käytettiin Pariisin maailmannäyttelyn Suomen-paviljongissa. Paviljonki sai näyttelyssä kultamitalin.[21]

Maailmannäyttelyalue myöhemminMuokkaa

Suurin osa vuoden 1937 näyttelyalueesta purettiin. Paikalle jääneitä rakennuksia olivat Palais de Chaillot ja Palais de Tokyo, jotka ovat myöhemmin olleet erilaisten museoiden käytössä.

KuviaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Antero Holmila ja Simo Mikkonen: Suomi sodan jälkeen: Pelon, katkeruuden ja toivon vuodet 1944–49. Helsinki: Atena Kustannus, 2015. ISBN 978-952-300-113-8.
  2. Picasso tunnettiin Suomessa uran alussa Etelä-Suomen Sanomat Viitattu 28.10.2018.
  3. Valtion näyttelykomitea-Pariisin maailmannäyttely Viitattu 28.10.2018.
  4. Toronto juhlistaa arkkitehti Viljo Revellin mestariteosta: Toronton kaupungintalo Suomen Suurlähetystö, Viitattu 28.10.2018.
  5. Melgin, Elina: Propagandaa vai julkisuusdiplomatiaa? Taide ja kulttuuri Suomen maakuvan viestinnässä 1937—52, s. 46–47. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto, 2014. ISBN 978-952-10-9779-9.
  6. Kuka kukin oli 1961. Wikiaineisto. Viitattu 28.10.2018.
  7. Suomen kuuluisa paviljonki Heinäkuu (#29) 1937. suomenkuvalehti.fi. Viitattu 28.10.2018.
  8. Aallon maljakko sai muotonsa luonnosta. Viitattu 28.10.2018.
  9. "Pariisin lasit". Aalto-maljakko 75 vuotta, Alvar Aalto -museo Viitattu 28.10.2018.
  10. Kolbe, Laura (päätoim.): Suomen kulttuurihistoria: 5. Viisisataa pienoiselämäkertaa, s. 202–203. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-1846-0.
  11. Korkein taideteollinen koulutus 125 Vuotta (1871–1996): Elenius, Elsa Ismene (1897-1967) keramiikkataiteilija Viitattu 28.10.2018.
  12. Patsaat – Vapahtaja kutsumassa kaikkia ihmisiä luokseen, Kulttuurireitit. Viitattu 28.10.2018.
  13. Kupittaan Savi vei keräilijän mennessään, kupittaansavi.fi. Viitattu 28.10.2018.
  14. Maidosta tehty nappi oli hitti. Kemianteollisuus. Viitattu 28.10.2018.
  15. Turun Sanomat: Antiikin lumoissa: Modernia tekstiilitaidetta Viitattu 28.10.2018.
  16. Yrjö Lindegren 13.8.1900, Tampere – 12.11.1952, Helsinki. Arkkitehtuurimuseo. Viitattu 28.10.2018.
  17. Tampereen julkiset veistokset ja monumentit: Jussi Mäntynen (1886–1978) Joutsenet Viitattu 28.10.2018.
  18. Aukusti Veuro, Hitsaaja Helsingin kaupungin taidemuseo. Viitattu 28.10.2018.
  19. Kellosepät käsityöläisinä Suomessa: Lauri Helske – kelloseppä ja keksijä Viitattu 28.10.2018.
  20. Vaisala juhlistaa Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä Tekniikan maa -näyttelyssä, Vaisala.com. Viitattu 28.10.2018.
  21. Come to Finland: Julisteita & matkoja – Affischer & resor 1851–1965, s. 241. Viitattu 28.10.2018.