Kiirunankello

putkilokasvilaji

Kiirunankello (Campanula uniflora) on arktisen alueen kellokasvi.

Kiirunankello
Uhanalaisuusluokitus
Suomessa: Äärimmäisen uhanalainen [1]
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Asterales
Heimo: Kellokasvit Campanulaceae
Suku: Kellot Campanula
Laji: uniflora
Kaksiosainen nimi

Campanula uniflora
L.

Katso myös

  Kiirunankello Wikispeciesissä
  Kiirunankello Commonsissa

Ulkonäkö ja koko muokkaa

 
Kiirunankello kuvattuna Grönlannissa.

Yksivartinen kiirunankello on pienikokoinen, 5–20 senttimetriä pitkä maitiaisnesteinen kalju ruoho. Kasvin lehdet sijaitsevat varressa kierteisesti ja ovat ehyt- tai matalaan nyhälaitaisia. Lyhytruotiset aluslehdet ovat puikean soikeita tai pitkulaisia ja pituudeltaan 1–2 cm. Varsilehdet ovat suikeita tai tasasoukkia, lähes ruodittomia ja pituudeltaan 2–5 cm. Vaaleansiniset, nuokkuvat kukat ovat yksittäin. Kukan teriö on kapean kellomainen, 7–10 mm pitkä, noin sikiäimen pituinen. Verhiönliuskat ovat teriönmyötäisiä. Kiirunankello kukkii Suomessa heinäkuussa.[2]

Levinneisyys muokkaa

Kiirunankelloa esiintyy paikoittain Yhdysvalloissa, Kanadassa, Grönlannissa, Islannissa ja Venäjällä.[3] Skandinaviasta kiirunankelloa löytyy Norjan ja Ruotsin tuntureilta sekä Suomen Enontekiöltä. Ensimmäisen kerran laji löydettiin Suomesta vuonna 1914 Pikku-Mallalta. Merkittävä osa Suomen tunnetuista kiirunankellon esiintymistä sijaitsee suojelualueilla.[4] Suomessa laji on rauhoitettu[5] ja luokiteltu vuodesta 2019 lähtien äärimmäisen uhanalaiseksi[6]. Vuonna 2000 se luokiteltiin silmälläpidettäväksi ja vuonna 2010 vaarantuneeksi.[7]

Elinympäristö muokkaa

Suomessa kiirunankellon esiintymät ovat lähinnä keskipaljakalla, korkeimmillaan tuhannessa metrissä. Tavallisesti lajia löytää puolivarjoisilta, pohjoiseen viettäviltä avoimilta kalliohyllyiltä. Kiirunankello on kalkinsuosija.[4]

Lähteet muokkaa

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Väre, Henry: Kiirunankello. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 90.

Viitteet muokkaa

  1. Kiirunankello – Campanula uniflora Arviointi 2019 punainenkirja.laji.fi. 2019. Viitattu 16.4.2024.
  2. Retkeilykasvio 1998, s. 400.
  3. Den virtuella floran: Fjällklocka (ruotsiksi) Viitattu 15.2.2011.
  4. a b Väre 1997, s. 90.
  5. Rauhoitetut lajit luonnonsuojeluasetuksessa(160/1997) (PDF) (Liite 2) ymparisto.fi. Viitattu 31.3.2021.
  6. Hyvärinen, Esko & Juslén, Aino & Kemppainen, Eija & Uddström, Annika & Liukko, Ulla-Maija: Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019, s. 189. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4974-0. Teoksen verkkoversio.
  7. Kiirunankello – Campanula uniflora Laji.fi. Viitattu 31.3.2021.

Aiheesta muualla muokkaa