Wikipedia

Ida Vihuri

suomalainen poliitikko

Ida Johanna Vihuri (synt. Hildén, 18. elokuuta 1882 Lempäälä – 7. syyskuuta 1929 Tampere) oli suomalainen poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1922–1929.[1] Hän kuoli kesken kansanedustajakautensa höyrylaiva Kurun onnettomuudessa.

Ida Vihuri
Ida Vihuri vuonna 1929.
Ida Vihuri vuonna 1929.
Kansanedustaja
5.9.1922–7.9.1929
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Hämeen läänin pohjoinen
Henkilötiedot
Syntynyt18. elokuuta 1882
Lempäälä
Kuollut7. syyskuuta 1929 (47 vuotta)
Tampere
Ammatti tehdastyöläinen, taloudenhoitaja

Elämä muokkaa

Varhaiset vuodet muokkaa

Lempäälän Lastusen kylässä syntynyt Vihuri kävi kaksi luokkaa kansakoulua ja muutti 13-vuotiaana Tampereelle saatuaan työpaikan Finlaysonin puuvillatehtaalta.[2] Vuonna 1905 hän liittyi Tampereen Työväenyhdistykseen ja oli mukana suurlakon tapahtumissa.[3] Seuraavana vuonna Vihuri osallistui Suomen Kutomatyöväen Liiton perustavaan kokoukseen, ja 1907 hänet valittiin Finlaysonin ammattiosaston sihteeriksi. Vihuri kävi työnsä ohella iltakoulua Tampereen työväenopistossa ja kirjoitti ammattiosaston Tehtaalainen-lehteen. Vuonna 1908 Vihuri oli ensimmäistä kertaa SDP:n ehdokkaana eduskuntavaaleissa. Vuosina 1915–1918 Vihuri toimi ensimmäisenä naisena Tampereen Työväenyhdistyksen sihteerinä.[4][5][6]

Itseoppineesta Vihurista tuli pian Alfred Vuolteen ohella toinen Finlaysonin ammattiosaston näkyvimmistä toimijoista.[5] Hän oli voimakas mielipidevaikuttaja, jonka mielestä työläisillä oli yhtäläinen oikeus sivistykseen kuin varakkaillakin.[7] Iltakoulussa Vihuri hankki laajat tiedot sosialismin teorioista, joita hän pyrki soveltamaan tehdastyöläisten käytännön elämään.[8] Vihurin ajatusten julkaisukanavana toimi Tehtaalainen-lehti, jonka kirjoituksissa hän yhdisti työväenasian ja naiskysymyksen, nostaen myös esille naisen heikomman aseman työväenluokan sisällä. Vihuri paheksui porvarillista naisliikettä, koska ei tuntenut minkäänlaista yhteyttä yläluokkaisten naisten kanssa. Hänen ajattelussaan luokka meni sukupuolen edelle.[9] Lisäksi Vihuri arvosteli usein pappeja ja kirkkoa sekä kyseenalaisti fennomaanien perintönä tulleen tehtaalaisten isänmaallisuuden, koska hänen mukaansa isänmaa oli vain porvaristolla.[10] Vihuri pysyi koko ikänsä naimattomana pystyäkseen keskittymään politiikkaan.[9]

Sisällissota muokkaa

Syksyn 1917 levottomuuksien aikana Vihuri ja Vuolle sanoutuivat irti väkivallasta ja yrittivät rauhoitella osaston mielialoja.[11] Sisällissodan aikana Vihuri toimi punaisten siviilihallinnosta vastanneen Tampereen työväenjärjestöjen johtavan komitean sihteerinä.[9] Hän kuului myös Tampereen naiskaartin perustajiin mutta ei itse osallistunut aseelliseen toimintaan.[12] Tampereen valtauksen yhteydessä Vihuri jäi valkoisten vangiksi, ja heinäkuussa 1918 hänelle langettettiin elinkautinen vankeusrangaistus valtiopetoksesta.[3] Kuulustelupöytäkirjan mukaan Vihuri nauroi mielenosoituksellisesti tuomiota luettaessa. Vankeusaikana ammattiosasto teki Vihurista ja niin ikään elinkautiseen tuomitusta Alfred Vuolteesta kunniajäseniä ja tuki heitä taloudellisesti.[13] Valtiorikosylioikeudelle laatimassaan armonanomuksessa Vihuri piti elinkautisensa syynä sukupuolirajoja rikkonutta toimintaansa ja luonnehti miehiä surkimuksiksi.[9]

Kansanedustajana muokkaa

Vihuri vapautui yleisen armahduksen myötä vuonna 1920. Tultuaan erotetuksi Finlaysonilta hän työskenteli sosialidemokraattien piiritoimistossa taloudenhoitajana.[3] Tampereen kunnallispolitiikkaan Vihuri lähti vuonna 1921, jolloin hänet nimettiin koululautakuntaan.[14] Vihuri valittiin eduskuntaan vuonna 1922, ja hän uusi paikkansa vuosien 1924, 1927 ja 1929 vaaleissa. Presidentin valitsijamiehenä Vihuri oli vuonna 1925.[1]

Vihuri hukkui 7. syyskuuta 1929 höyrylaiva Kurun upotessa syysmyrskyssä Näsijärvellä. Turmassa kuoli 136 ihmistä.[15] Vihuri ja sosialidemokraattisen piirijärjestön luennoitsija K. I. Suotaala olivat matkalla Kuruun, jossa heidän oli tarkoitus puhua raittiuskokouksessa.[2] Vihuri lähti matkaan, kun alun perin puhujaksi ilmoitetulle Martta Salmelalle tuli este.[16] Vihurin ruumis löydettiin runsaan viikon kuluttua läheltä Tammerkosken niskaa.[17] Hänet haudattiin Kalevankankaan hautausmaalle, jonne tuhansien ihmisten saattue marssi läpi kaupungin Tampereen työväentalolta. Tyrväällä vuonna 1901 syntynyt luennoitsija Kaarlo Ignatius Suotaala laskettiin samassa tilaisuudessa viereiseen hautaan.[18][2] Vihurin tilalle eduskuntaan nousi Hugo Aattela.[19]

Perhe muokkaa

Vihurin vanhemmat olivat muonarenki Johan Kustaa Hildén (1853–1932) ja Johanna Paunu (1859–1938). Heille syntyi kaikkiaan yhdeksän lasta.lähde? Perhe oli uskonnollinen, mutta Vihurin mukaan sisaruksista vain yksi säilytti saamansa kristillisen kasvatuksen muiden omaksuessa työväenaatteen.[20] Sisarusparveen kuuluivat kansanedustaja Kaisa Hiilelä sekä 1950–1960-luvuilla ministerinä toimineen Reino Oittisen äiti Hulda Gustava Apilisto.[21][22] Vihuri oli Oittisen suuri innoittaja, joka ohjasi tämän sosialistisen ajattelun pariin ja tuki häntä henkisesti sekä aineellisesti.[3]

Lähteet muokkaa

  • Turunen, Risto: Pumpulivallankumous: Finlaysonin tehtaalaisten maailmankuvan muutos 1800-luvulta vuoteen 1918. Pro gradu -tutkielma. Tampere: Tampereen yliopisto, 2012. Teoksen verkkoversio (PDF).

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b Ida Vihuri Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 20.12.2007.
  2. ↑ a b c Kaksi sosialidemokraattista toimitsijaa. Uusi Aika, 10.9.1929, nro 108, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 31.7.2020.
  3. ↑ a b c d Ripatti, Viljo: R. H. Oittinen : työväen sivistäjästä koulun uudistajaksi, s. 8–11. Helsinki: Tammi, 1992. ISBN 951-31003-4-0.
  4. ↑ † Ida Vihuri. Kutomatyöläinen, 1929, nro 3, s. 41–42. Kansalliskirjasto. Viitattu 31.7.2020.
  5. ↑ a b Turunen 2012, s. 68.
  6. ↑ Turunen, Risto J.: ”Sivistyksen käsitehistoriaa Finlaysonin tehtaalla 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa”, Työväki ja sivistys, s. 38–39. Väki Voimakas 29. Helsinki: Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2016. ISBN 978-952-59764-7-2. Teoksen verkkoversio (PDF).
  7. ↑ Ahola, Liisa: Keillä on oikeus oppiin ja sivistykseen? 12.9.2015. Vasen Kaista. Viitattu 31.7.2020.
  8. ↑ Turunen 2012, s. 74, 88.
  9. ↑ a b c d Turunen 2012, s. 87.
  10. ↑ Turunen 2012, s. 77–78, 83.
  11. ↑ Turunen 2012, s. 122.
  12. ↑ Lepola, Lauri: Rohkeat punatytöt Tampereella 1918, s. 161. Nokia: Maaseudun maisema- ja kulttuuriperinne, 2013. ISBN 978-952-93264-4-0.
  13. ↑ Turunen 2012, s. 119.
  14. ↑ Ahonen, Kirsi: ”Työväenopisto ja yhteiskunnallinen osallistuminen 1900-luvun alkupuolen Tampereella”, Työväki ja sivistys, s. 93. Väki Voimakas 29. Helsinki: Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2016. ISBN 978-952-59764-7-2. Teoksen verkkoversio (PDF).
  15. ↑ Keskinen, Jouni: Kuru-laivan onnettomuus 7.9.1929 Koskesta voimaa. 2002. Tampereen yliopisto. Viitattu 31.7.2020.
  16. ↑ Nurmio, Kirsi: Sosialidemokraatit ja eduskuntavaalit Koskesta voimaa. 2002. Tampereen yliopisto. Viitattu 31.7.2020.
  17. ↑ Kansanedustaja, tov. Ida Vihurin ruumis löytyi eilen illalla. Kansan Lehti, 17.9.1929, nro 215, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 31.7.2020.
  18. ↑ Ida Vihurin ja K. I. Suotaalan hautajaistilaisuus Tampereella eilen mieliinpainuva surujuhla. Kansan Lehti, 23.9.1929, nro 220, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 31.7.2020.
  19. ↑ Keravuori, Kirsi: Aattela, Hugo (1897–1959) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 6.9.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 31.7.2020.
  20. ↑ Turunen 2012, s. 85.
  21. ↑ Kaisa Hiilelä ajoi naisten ja lasten asiaa. Lempäälän-Vesilahden Sanomat, 23.1.2019, s. 24. Viitattu 21.3.2019.
  22. ↑ Reino Oittinen (Arkistoitu sivu) Helsingin työväenopisto. 12.3.2015. Helsingin kaupunki. Arkistoitu 21.3.2019. Viitattu 21.3.2019.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ida_Vihuri&oldid=20851150”