Wikipedia

Hidatsat

Hidatsat ovat Yhdysvalloissa asuva intiaaniheimo, jonka arvellaan asuneen noin 400 vuotta Pohjois-Dakotan alueella. Hidatsat olivat sekä maanviljelijöitä että metsästäjiä ja puhuivat siouxien murteita. Ranskalaiset ja englantilaiset kutsuivat hidatsoja gros ventreiksi (isomahat) ja sekoittivat heidät Montanassa asuvaan Algonkin-kieliryhmän atsina-heimoon, josta käytettiin samaa nimeä. Sekaannuksen aiheutti tasankojen merkkikieli, jossa kummankin heimon nimi ilmaistiin lähes samanlaisella käsimerkillä.[1] Läpi 1700-luvun ja osin seuraavallakin vuosisadalla hidatsat tunnettiin myös minnetaree-intiaaneina. Nimi oli Pohjois-Dakotan ensimmäisten asukkaiden mandanien antama ja tarkoitti "joen yli tulleita".[2] Hidatsojen määrän on uskottu 1600-luvulla olleen noin 3 000 henkeä, mutta esihistoriallisen kauden aikana heitä on ollut paljon enemmän.[3]

Hidatsat
Hidatsojen koirasoturin tanssi
Väkiluku 1200 (1996)
Merkittävät asuinalueet
Pohjois-Dakota
Kielet englanti, hidatsa
Uskonnot kristinusko ja intiaaniuskonnot

Eurooppalaisten siirtolaisten mukana tullut isorokko hävitti enimmän osan kolmen hidatsa-kylän asukkaista Knife-joen rannoilla 1837. Eloonjääneet yhdistivät voimansa saman kulkutaudin kokeneiden mandanien kanssa. Myöhemmin myös sotien ja sairauksien heikentämät arikarat liittyivät heihin. Yhdessä tämä kolmen heimon muodostama vähälukuinen joukko taisteli siouxeja vastaan vuosikymmenien ajan kunnes joutui turvautumaan Yhdysvaltain tarjoamaan apuun.[4]

1800-luvun puolivälistä alkaen hidatsat, mandanit ja arikarat ovat asuneet Fort Bertholdin reservaatiossa Pohjois-Dakotassa, ja heidät tunnetaan MHA-kansakuntana.[5]

Historia muokkaa

Varhaishistoria muokkaa

On arveltu,että joskus kauan sitten hidatsat asustivat Wisconsinissa hyvin lähellä Minnesotan rajoja. Tuntemattomasta syystä he jättivät maansa ja ylittivät idästä Mississippijoen. Jäätyään asumaan Devil's Laken rantamille Pohjois-Dakotassa hidatsojen keskuudessa syntyi riita omien heimojen metsästysmaista.[6] Absarokeiksi itseään kutsuva kansanosa jätti Devil's Laken ja suunnisti kulkunsa länteen. Heidät tunnetaan historiassa crow-intiaaneina. Eurooppalaiset käänsivät heidän nimensä "variksiksi", vaikka nimi tarkoitti varpushaukkaa.[7] Devil's Laken seuduille jääneet hidatsat joutuivat jättämään alueen siouxien painostamina. He pakenivat yli Missourin ja asettuivat asumaan sen lännenpuoleisille rantamille mandanien naapureiksi. Vaikka molemmat kansat kuuluivat samaan kieliryhmään, heidän murteensa erosivat toisistaan huomattavasti.[2]

Dakotan kauppakeskukset muokkaa

 
Hidatsat ja valkoiset kauppiaat

Eurooppalaiset kauppiaat liikkuivat vesiteitse 1700-luvun alkupuolella Suurten järvien lännenpuoleisille alueille laajentaakseen kauppaverkostoaan. Ranskalainen tutkimusmatkaaja Pierre La Vérendrye saapui Kanadasta Missourijokea pitkin retkikuntineen nykyiseen Pohjois-Dakotaan ensi kerran vuonna 1738. Täällä hän vieraili hidatsojen ja mandanien kylissä, joissa ostettiin ja myytiin kaikkea, jota siihen aikaan pidettiin tärkeänä. Vuoteen 1750 mennessä moni eri intiaanikansa oli asuttanut Pohjois-Dakotan. Sen keskiosaa hallitsivat hidatsa- ja mandankylät. Pohjoisilla alueilla asustivat creet ja assiniboinet. Itärajalla majailivat yanktonai-siouxit ja cheyennet. Läntisillä rajoilla pitivät kyliään crowt. Etelässä olivat arikarat vallanneet laajoja alueita.[8]

Hidatsa-, mandan- ja arikarakylistä muotoutui oman aikakautensa kauppakeskuksia. Metsästäjien tuomat biisoninnahkaiset viitat ja parkittu nahka vaihtuivat maanviljelijöiden tuotteisiin, joista eräs oli hidatsojen itseviljelemä tupakka. Kaukaisiakin heimoja vaelsi kaupantekoon. 1750-luvulla hevoset nousivat suureksi myyntivaltiksi. Niitä välittyi paljon lounaasta ja lännestä, sillä varsinkin kiowat ja shoshonit olivat erikoistuneet hevosten myyntiin. Kysyttyä tavaraa olivat myös eurooppalaiset tehdastuotteet, kuten musketit, myöhemmin kiväärit ja veitset. Eurooppalaisilta kauppiailta vaihdossa saadut vaatteet ja intiaaninaisia kiinnostavat halvat helyt olivat osa monipuolista tarjontaa.

Nopeasti laajeneva kauppaverkosto toi mukanaan myös kulttuurivaikutteita eri suunnilta. Pohjoisten tasankojen seremonioihin yhdistyi osia alempaa Mississippiltä kulkeutuneesta taiteesta, kosmologiasta ja rituaaleista. Erikielisten kansojen kaupankäynnin helpottamiseksi kehitettiin erityinen tasankojen merkkikieli. Yhdysvaltalainen kauppias Charles McKenzie oli vuonna 1805 nähnyt, miten lähes 2 000 crow-intiaania oli tullut kaupantekoon hidatsakylään ja pystyttänyt viikoiksi lähialueelle satoja tiipii-telttoja.[9]

1800-luku muokkaa

Kaupankäynnin ohella hidatsat joutuivat mukaan ympäristön moniin sotiin. Siouxien lisäksi pohjoisesta tulevat assiniboinet muodostivat selvästi erottuvan uhan. Sotien taustalta löytyi vanhojen riitojen ohella erimielisyydet metsästysmaista, jotka kärjistyivät välienselvittelyiksi silloin, kun eri heimojen ratsumiesten linjat leikkasivat toisiaan. Lukuisat kahakat sävyttivät metsästysretkiä vastustajien vaihtuessa. Hidatsat tunnettiin sotaisina ja joskus he lähettivät sotapartioitaan kauas länteen shoshoneita ja jopa mustajalkoja vastaan.[10] Heidän on kerrottu vetäneen myös rauhalliset naapurinsa mandanit mukaan sotatoimiin.[11]

Kun tutkimusmatkailijat Lewis ja Clark vierailivat talvella 1804–1805 hidatsojen luona, he tapasivat näitä kolmesta eri kylästä muutaman kilometrin päässä toisistaan.[12] Suurin kylistä oli nimeltään Big hidatsa, jossa majaili yli tuhat asukasta. Hidatsojen ylimpänä johtajana toimi Lewisin ja Clarkin vierailujen aikana nimeä LaBorgne (One Eye) kantanut päällikkö, jonka alaisena oli 450 soturia.[13] Yhdysvaltalaisiin vieraisiinsa hidatsat suhtautuivat ystävällisesti ja antoivat näiden tutustua kyliinsä. Vihamielisyydet monien tasankojen heimojen kanssa sen sijaan jatkuivat. Paikallaan pysyvä elämäntyyli, joka perustui kaupantekoon, toi hidatsoille runsaasti taloudellista vaurautta, mutta se altisti heidät myös vihollisten toistuville hyökkäyksille. Vuonna 1834 siouxit polttivat hidatsojen kaksi pienintä kylää.[10]. Nämä tapahtumat saivat aikaan hidatsojen väestön hupenemisen, jota vauhditti vuoden 1837 isorokkoepidemia. Lyötyinä ja tautien runtelemina he vetäytyivät suojaan pääkyläänsä Big hidatsaan peläten isorokon leviämistä ja siouxien uusia hyökkäyksiä.

Vuonna 1845 hidatsat ja heihin liittyneet mandanien rippeet perustivat uuden kylän, joka sai nimekseen Like-a-fishhook.[14] He yrittivät vaalia vanhaa elämäntapaansa, mutta euro-amerikkalaisten elämäntyyli ja monet tuotteet syrjäyttivät nopeasti vanhat hidatsojen perinteet. 1860-luvun alussa siouxien toistuvien hyökkäysten kohteina olleet arikarat muuttivat Like-a-Fishhookiin ja solmivat hidatsojen ja mandanien kanssa kestävän liiton siouxeja vastaan. Myöhemmin paikasta tuli Fort Bertholdin reservaatio.[14]

Nykyaika muokkaa

Hidatsat, arikarat ja mandanit asuvat edelleen vanhoilla alueillaan keskisessä Pohjois-Dakotassa Fort Bertholdissa. Heidät tunnetaan MHA-nationin nimellä, joka on lyhenne heidän heimonimiensä alkukirjaimista. Reservaatin koko maa-alue käsittää 4 000 neliökilometriä, joista puolet on yksityisessä intiaaniomistuksessa. Missouri-joki virtaa alueen poikki ja jakaa sen kolmeen erilliseen osaan. Pohjoiset ja itäiset alueet ovat hedelmällistä viljelysmaata, lännestä ja etelästä taas löytyy enimmäkseen ruohoaavikkoa. Kaikkiaan näitä kolmen heimon jälkeläisiä asuu seudulla yli 8 000 henkeä. Sääolosuhteet ovat talvisin kylmät ja kesäisin kuumat. Tornadot, ukkosmyrskyt, raesateet ja monet muut ilmaston ilmiöt ovat tulleet tutuiksi reservaatin asukkaille. Vaikka hidatsan kielen puhujien määrä putosi tasaisesti 1900-luvulla, niin löytyy nykyisellä vuosituhannella yhä hidatsa-sukuja, jotka käyttävät omaa kieltään kaikissa kommuuninsa sosiaalisissa tapahtumissa ja uskonnollisissa tilaisuuksissa.[15] Vuoden 2000 väestönlaskennan yhteydessä saatiin hidatsan kieltä puhuvien määräksi 508.[16]

Kulttuuri muokkaa

Kylät ja elinkeinot muokkaa

 
Big Hidatsa tarjosi hyvät puitteet monenmoisille asioille. Se toimi kauppakeskuksena, suojapaikkana siouxeja vastaan ja sen rantamilla harrastettiin uimista.

Hidatsat asuivat maamajoissa, jotka he olivat omineet mandanien kulttuurista.[17] Paaluvarustetut kylät olivat suuria, ja niiden määrä oli varhaisten eurooppalaisten mukaan 9. Vuonna 1782 pohjoisia tasankoja koetelleen isorokon jälkeen kylien määrä väheni ja seuraavan vuosisadan alussa on mainittu vain kolme hidatsojen kylää. Näistä suurin ja pohjoisin, Big Hidatsa, oli perustettu noin 1740 ja käsitti 100 maamajaa ja yli tuhat asukasta. Pienemmät kylät olivat amatiha ja amahami.[12][18] Kylistä löytyi myös eräänlainen telttasauna, jossa saunomisen jälkeen vilvoiteltiin menemällä uimaan.[11]

Hidatsojen talous perustui runsaan maissintuotannon lisäksi moniin puutarhatuotteisiin ja kausiluonteiseen biisoninmetsästykseen. Naiset pitivät huolta maataloudesta työkaluinaan puusta ja biisoninluista tehdyt kuokat ja haravat.[10] lukuun ottamatta tupakanviljelyä, josta huolehtivat vanhat miehet.[19] Naiset eivät yksinomaan pitäneet hengissä heimoaan, vaan tuottivat viljelyksillään myös suuret ylijäämät, jotka hyödynnettiin kaupankäynnissä. Metsästys oli miehinen tapahtuma, jonka jälkivalmistelut kuitenkin suoritettiin naisten voimin. He käsittelivät ja leikkasivat lihat ja huolehtivat siitä, että kaikki osat saaliista käytettiin tarkkaan.[10]

Seremoniat muokkaa

 
Hidatsain suuri skalppitanssijuhla Karl Bodmerin näkemyksenä.

Mandanien naapuriksi muuttaminen sai aikaan hidatsojen oman alkuperäisen kulttuurin asteittaisen katoamisen.[17] Tärkein mandaneilta omittu seremonia oli aurinkotanssi, joka hidatsojen versiona tunnettiin nimellä Naxpike.[20] Osa seremoniasta koostui kärsimysten eri muodoista. Tapahtuma sisälsi myös Suuren linnun sadetanssin sekä naisten esittämän biisonien kutsuksi nimetyn tanssi, jonka tarkoituksena oli houkutella biisonin kylän läheisyyteen.[21][12]

Seurat ja sosiaalinen arvostus muokkaa

Hidatsojen sosiaaliset seurat jakaantuivat ikäluokkien mukaan. Kun poika tuli tiettyyn ikään, hänelle ostettiin junioreiden seuran jäsenyys, joka takasi oikeuden laulaa seuran lauluja ja ottaa osaa seremonioihin. Jäsenyytensä myyneet ostivat itselleen paikan seuraavan ikäluokan seuraan.[22] Arvoasteikossa korkeimmalla olivat vanhat miehet, jotka olivat yltäneet ylimpään seuraan ja täyttäneet kaikki heimonsa sosiaaliset ja seremonialliset odotukset.[23]

Naisten puolella käytäntö oli sama. Nuorilla tytöillä oli oma "skunkkiseuransa". 30–40-vuotiaat naiset liittyivät "hanhien seuraan" ja vaihdevuosien tullen naiset siirtyivät "valkoisen biisinilehmän seuran" jäseniksi. Naiset ottivat osaa kaikkiin soturien voitonparaateihin ja tanssivat myös mukana "skalppitanssissa".[24] Hidatsojen klaanijärjestely oli sekä matrilineaalinen että patrilineaalinen. Äidiltä tyttärelle saattoi periytyä paljon valtaa. Naisilla oli seremonioissa tärkeitä rooleja ja heidän merkityksensä oli suuri myös sosiaalisessa elämässä. Paljon arvovaltaa ansaitsivat myös ne iäkkäät naiset, jotka olivat kunnostautuneet ruukuntekijöinä, parantajina tai arkkitehteina.[23]

 
Hidatsat pelaamassa hoop-and-polea talvisessa maisemassa. Karl Bodmerin maalaus.

Taiteilijoiden mallina muokkaa

Taidemaalarit George Catlin ja Karl Bodmer tekivät useita maalauksia intiaanien katoavasta kulttuurista ja elintavoista. Kumpikin kierteli 1830-luvun aikana useiden heimojen parissa. Hidatsain ja mandanien kulttuuriin molemmat ehtivät tutustua tavallista paremmin ja heidän jäljiltään on säilynyt paljon taidetta Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoista[25][26]

Lähteet muokkaa

  • Bergman Peters, Virginia: Women of the Earth Lodges: Tribal Life on the Plains. University of Oklahoma Press, 2000. ISBN 9780806132433. (englanniksi)
  • Bowers, Alfred W: Hidatsa Social and Ceremonial Organization. University of Nebraska, 1992. ISBN 9780803260986. (englanniksi)
  • Henriksson, Markku: Alkuperäiset amerikkalaiset, s. 120–121. Gaudeamus, 1985. ISBN 951-662-385-9.
  • Hook, Jason: The American Plains Indians. Ospray Pub Co, 1985. ISBN 9780850456080. (englanniksi)
  • Taylor, Colin F.: The American Indian. Salamander Books, 2002. ISBN 1-84065-540-2. (englanniksi)
  • Santoro, Nicholas J.: Atlas of the Indian Tribes of North America. iUniverse, 2009. ISBN 978-1-4401-0795-5. (englanniksi)
  • Sturtevant, William: Handbook of North American Indians: Plains. Osa 1. Bernan Assoc, 2001. ISBN 9780160504006. (englanniksi)
  • Virrankoski, Pentti: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit, s. 276–278. Gummerus, 1994. ISBN 951-717-788-7.
  • Waldman, Carl: Atlas of the North American Indian, s. 138. Fact on File Publications, 1985. ISBN 0-87196-850-9. (englanniksi)
  • Yenne, Bill: Encyclopedia North American Indian Tribes. Bison Book, 1986. ISBN 0-600-50266-X. (englanniksi)

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Henriksson s. 100.
  2. ↑ a b Bowers s. 15.
  3. ↑ Hidatsa (Minnetares, Gros Ventre) Fourdir.com. Arkistoitu 5.1.2011. Viitattu 13.5.2011. (englanniksi)
  4. ↑ Virrankoski s. 177.
  5. ↑ History of MHA-Nation Mhanation.com. Arkistoitu 28.10.2011. Viitattu 16.5.2011. (englanniksi)
  6. ↑ The History and Culture of The Mandans, Hidatsa and Sahnish Ndstudies.org. Arkistoitu 5.2.2013. Viitattu 14.5.2011. (englanniksi)
  7. ↑ The Absaroke Indians of America Buzzle.com. Viitattu 15.3.2008. (englanniksi)
  8. ↑ Indian History 1700–1999 telusplanet.net. Arkistoitu 16.4.2008. Viitattu 10.4.2008. (englanniksi)
  9. ↑ Taylor s. 70.
  10. ↑ a b c d The Hidatsa Indians Artsci.wustl.edu. Arkistoitu 10.2.2008. Viitattu 15.3.2008. (englanniksi)
  11. ↑ a b Virrankoski s. 179.
  12. ↑ a b c Hidatsa Indian Tribe History Accessgenealogy.com. Viitattu 15.3.2008. (englanniksi)
  13. ↑ Big Hidatsa Nationalgeographic.com. Viitattu 12.3.2008. (englanniksi)
  14. ↑ a b Like-a-Fishhook Fishhook.ndsu.edu. Arkistoitu 9.5.2008. Viitattu 13.3.2008. (englanniksi)
  15. ↑ Sturtevant s. 113.
  16. ↑ Hidatsa Language Mla.org. Viitattu 16.5.2011. (englanniksi)
  17. ↑ a b Santoro s. 157.
  18. ↑ Big Hidatsa Site Nps.gov. Viitattu 14.5.2011. (englanniksi)
  19. ↑ Lowie s. 26.
  20. ↑ Sturtevant s. 136.
  21. ↑ Hidatsa Religion and Expressive Culture everyculture.com. Viitattu 14.5.2011. (englanniksi)
  22. ↑ Hook s. 21.
  23. ↑ a b Hidatsa Encyclopedia.com. Viitattu 14.5.2011. (englanniksi)
  24. ↑ Bergman s. 56.
  25. ↑ National Museum of Wildlife Art Wildlifearg.org. Viitattu 16.5.2011. (englanniksi)
  26. ↑ Catlin Virtual Exhibition Americanart.si.edu. Arkistoitu 25.9.2014. Viitattu 16.5.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Hidatsat&oldid=21978630”