Etelä-Afrikan varhaishistoria
Etelä-Afrikan varhaishistoria käsittää ajanjakson ennen eurooppalaisten siirtolaisten asettumista maahan vuonna 1652. Vanhin tunnettu merkki alueen asutuksesta on 9. joulukuuta 1998 löydetty Australopithecus africanuksen luuranko, joka on 3,22–3,58 miljoonaa vuotta vanha. Tämän löydön lisäksi myös vuonna 1947 löytyneiden noin 2 miljoonaa vuotta vanhojen "Mrs. Pleas" ja "Sts 14" Australopithecus africanus -luurankojen katsotaan tukevan näkemystä, että moderni ihminen kehittyi Afrikassa.[1]
Sanit muokkaa
Nykyihminen, Homo sapiens, ilmaantui noin 100 000 vuotta sitten ja runsaat 10 000 vuotta sitten laajoilla alueilla eteläisessä Afrikassa vallitsi nykyisten sanien esi-isien kulttuuri. Sanien elämänmuoto perustui metsästykseen, kalastukseen ja keräilyyn.[2] Keräilyä harjoittivat pääasiassa naiset, jotka tuottivat arviolta 80 % heimon ravinnosta. Miehet keskittyivät metsästämiseen sekä työkalujen, soittimien, vaatteiden ja aseiden valmistamiseen. Sanit tuottivat myös suuren määrän kalliomaalauksia ja Etelä-Afrikassa siksi onkin valtaosa maailman säilyneestä esihistoriallisesta taiteesta.[3]
San-kulttuurin keskeisin sosiaalinen yksikkö oli ydinperhe. Joukko perheitä muodosti noin 20–50 ihmisen kiertelevän metsästäjäryhmän, jossa miehet ja naiset olivat tasa-arvoisia. Ryhmiin ei muodostunut periytyvää johtajuutta. Sanit kuormittivat hyvin vähän ympäröivää luontoa ja pystyivät siksi asumaan samoilla alueilla tuhansia vuosia. Heidän lukumääränsä ja asumistiheytensä pysyi kuitenkin verrattain matalana.[3]
1600-luvulle tultaessa suurin osa saneista asui maan kuivemmissa sisäosissa nykyisen Northern Cape-provinssin ja Botswanan, Namibian ja eteläisen Angolan alueella.[3]
Khoikhoit muokkaa
Noin 2 200 vuotta sitten eräät san-ryhmät nykyisen Botswanan pohjoisosissa ryhtyivät pitämään lampaita ja lehmiä kotieläiminä ja alkavat liikkua kohti etelää. Heidän luomaansa uutta sosioekonomista järjestelmää on antropologien piirissä kutsuttu khoikhoi-metsästäjä-paimentolaisuudeksi.[1] Vaikka eurooppalaiset myöhemmin pitivät khoikhoita ja saneja omina erillisinä kulttuureinaan ja etnisinä ryhminään, nykyisin katsotaan että kyseessä on sama kansa. Khoikhoit ovat keskimääräisesti pidempiä kuin sanit, mutta tämä selittyy paimentolaisten runsaimmalla proteiininsaanilla. Ero sanien ja khoikhoiden välillä oli myös häilyvä: metsästäjä-keräilijäryhmät saattoivat ryhtyä paimentolaisiksi ja paimentolaiset metsästäjä-keräilijöiksi mikäli ympäristön muutokset sitä edellyttivät.[3]
Khoikhoit asuttivat pääosin vehreää rannikkoaluetta Oranjejoen ja Great Fish Riverin välissä.[3] Vaikka paimentolaiset liikkuivat etsien uusia laidunmaita oli heidän hallinnollinen järjestelmänsä jo monimutkaisempi. Paimentolaiset muodostivat ryhmiä, joiden koko vaihteli sadoista tuhansiin. Ryhmät muodostuivat useista leireistä, jotka puolestaan jakautuivat pienempiin klaaneihin.[4] Khoikhoi ryhmää johti tavallisesti khoequeksi nimitetty johtaja, joka ei ollut yksinvaltias ja saattoi tehdä päätöksiä vain muiden kylänvanhimpien tuella. Kiistojen ratkaiseminen tapahtui ryhmän ja klaanien johtajien avulla.[4]
1600-luvulla khoikhoita oli noin 50 000.[3]
Bantut muokkaa
2 = noin 1500 eaa. ensimmäiset kansainvaellukset
3 = 1000–500 eaa. Itäisten bantujen ydinryhmä
4–7 = leviäminen etelään
9 = 500 eaa. –0 Kongo
10 = 0–1000 jaa vaelluksen viime vaihe[5][6][7]
Bantukieliä puhuvaa väestöä alkoi saapua nykyisen Transvaalin alueelle jo 300-luvulla. Nguni-tsongat, asuttivat 1500-luvulla jo Natalin rannikkoalueita ja sotho-tswanat Oranje- ja Vaaljoen yhtymäkohdan pohjoispuolta. 1700-luvulle tultaessa nguni-tsongat olivat jakautuneet lukuisiin pienempiin etnisiin ryhmiin kuten zuluihin, xhosiin ja swazeihin.[8] Bantumaanviljelijät eivät kuitenkaan levittäytyneet Etelä-Afrikan länsiosien autiomaahan eivätkä lounaisosien talvisateiden alueelle. Näillä alueilla sanien ja khoikhoiden kulttuurit säilyivät kunnes eurooppalaiset siirtolaiset asettuivat Kapmaahan. Tämän vuoksi bantut joutuivat aluksi myös vain vähäiseen tekemiseen eurooppalaisten siirtolaisten kanssa.[9]
Karjanhoitoa ja kaskiviljelyä yhdistänyt bantukulttuuri saapui läntisestä Keski-Afrikasta Kongojoen pohjoispuolelta. Nykykäsityksen mukaan bantuekspansio ei tapahtunut yhtenä suurena joukkoliikkeenä vaan hitaana ihmisten virtana Saharan eteläpuolisen Afrikan läpi.[10] Bantujen karjanhoitoon ja maanviljelyyn perustunut talous mahdollisti alkuperäisväestöä nopeamman väestönkasvun. Koska bantut lisäksi olivat perehtyneet raudan valmistukseen, saattoivat he valloittaa tarvitsemansa uudet maa-alueet rauta-aseilla jousin ja nuolin aseistautuneita keräilijä-metsästäjiltä ja paimentolaisilta. Ryhmien välillä tapahtui kuitenkin myös rauhanomaista kulttuurivaihtoa, josta merkkinä on muun muassa xhosan kieleen khoikhoiden kielestä tulleet naksausäänteet.[8]
Eri banturyhmien välillä oli kielellisten erovaisuuksien lisäksi myös kulttuurillisia eroja. Ngunit elivät suhteellisen pienissä sukulaisryhmissä, kun taas sothot muodostivat suurempia yhteisöjä. Molempien ryhmien hallinnolliset järjestelmät olivat epästabiileita ja kilpailevat sukuryhmät kamppailivat jatkuvasti vallasta keskenään. 1700-luvun lopulla eteläisten bantujen yhteiskunnissa alkoi kuitenkin ilmetä merkkejä valtiollisesta järjestäytymisestä kun sukulaisuussiteiden merkitys alkoi pienentyä ja lojaalisuus päällikköä kohtaan tunnustettiin.[11] 1500-luvulle tultaessa sotho-tswanojen Rolong-kulttuuria hallitsivat Taungin kaupungista käsin perinnölliset johtajat. Pääkaupungin lisäksi useissa muissakin kaupungeissa oli 15 000–20 000 asukasta.[10]
Bantumaanviljelijöillä oli suuria karjalaumoja ja karjalla oli heidän kulttuurissaan suuri symbolinen ja välineellinen arvo. Karjaa poliittisiin ja sosiaalisiin tarkoituksiin esimerkiksi myötäjäisinä ja suojelurahana. Bantut viljelivät lukuisia paikallisia kasveja mukaan lukien hirssiä, durraa, papuja ja meloneja.[10]
Ensimmäiset eurooppalaiset muokkaa
Vuonna 1488 portugalilainen Bartolomeu Dias kiersi Hyväntoivonniemen ja eteni noin 600 km lounaisrannikkoa pitkin. Vasco da Gaman retkellä vuonna 1497 portugalilaiset kiersivät Kapmaan, etenivät ylös Afrikan itärannikkoa ja ylittivät Intian valtameren saapuen Intiaan. Portugalilaiset hallitsivat tätä merireittiä 1500-luvun ajan ja rakensivat linnoituksia ja varikkoja Afrikan itä- ja länsirannikolle. 1500-luvun lopulla ja 1600-luvun alussa englantilaiset ja hollantilaiset haastoivat portugalilaisten valta-aseman ja kiinnostuivat Kapmaasta juomaveden, lihan ja laivojen korjaustarvikkeiden mahdollisena lähteenä. Englannin kruunu kuitenkin kielsi merimiehiä anneksoimasta aluetta tukikohdan rakentamista varten.[12]
Vuonna 1602 perustettu Hollannin Itä-Intian kauppakomppania pyrki turvaamaan Hollannin taloudellisista eduista Aasiassa ja turvaamaan sinne johtavan merireitin Afrikassa. Kauppakomppanian palkkaama Jan van Riebeeck saapui vuonna 1652 Kapmaahan tehtävänään järjestää huolto Aasiaan matkaaville laivoille. Muutaman vuoden kuluttua alueelle saapuivat ensimmäiset hollantilaiset siirtolaiset, jotka ryhtyivät harjoittamaan maanviljelyä ja käymään kauppaa kauppakomppanian kanssa.[13]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b SOUTH AFRICAN HISTORY TIMELINES – Pre-1499 sahistory.org.za. Viitattu 9.8.2007. (englanniksi)
- ↑ Kaikkonen, Olli; Rytkönen, Seppo; Sivonen, Seppo: Afrikan historia, s. 162–163. Gaudeamus, 1989. ISBN 951-662-382-4.
- ↑ a b c d e f Byrnes, Rita M., ed.: ”The Earliest South Africans”, South Africa: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1996. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ a b Kaikkonen, Olli; Rytkönen, Seppo; Sivonen, Seppo: Afrikan historia, s. 164–165. Gaudeamus, 1989. ISBN 951-662-382-4.
- ↑ The Chronological Evidence for the Introduction of Domestic Stock in Southern Africa
- ↑ A Brief History of Botswana
- ↑ On Bantu and Khoisan in (Southeastern) Zambia, (in German)
- ↑ a b Kaikkonen, Olli; Rytkönen, Seppo; Sivonen, Seppo: Afrikan historia, s. 165. Gaudeamus, 1989. ISBN 951-662-382-4.
- ↑ D Burger. Government Communication and Information System: History Government Communication and Information System (GCIS). Arkistoitu 11.8.2007. Viitattu 9.8.2007. (englanniksi)
- ↑ a b c Byrnes, Rita M., ed.: ”The Arrival of Bantu-Speaking Africans”, South Africa: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1996. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Kaikkonen, Olli; Rytkönen, Seppo; Sivonen, Seppo: Afrikan historia, s. 166–167. Gaudeamus, 1989. ISBN 951-662-382-4.
- ↑ Byrnes, Rita M., ed.: ”Origins of Settlement”, South Africa: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1996. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Kaikkonen, Olli; Rytkönen, Seppo; Sivonen, Seppo: Afrikan historia, s. 167. Gaudeamus, 1989. ISBN 951-662-382-4.