James Madison
James Madison (s. 16. maaliskuuta 1751 Port Conway, Virginia– 28. kesäkuuta 1836 Montpelier, Virginia) oli Yhdysvaltain neljäs presidentti ja yksi Yhdysvaltain perustajaisistä.
| James Madison | |
|---|---|
[[Tiedosto:.jpg) |250px|]] |
|
| Yhdysvaltojen 4. presidentti[1] | |
| Varapresidentti |
George Clinton[1] (1809–1812), Elbridge Gerry[1] (1813–1814) |
| Edeltäjä | Thomas Jefferson[1] |
| Seuraaja | James Monroe[1] |
| Yhdysvaltain 5. ulkoministeri[1] | |
|
1801–1809
|
|
| Edeltäjä | Jonh Marshall |
| Seuraaja | Robert Smith |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 16. maaliskuuta 1751[1] Port Conway, Virginia[1] |
| Kuollut | 28. kesäkuuta 1836[1] Montpelier, Virginia[1] |
| Ammatti | poliitikko[1] |
| Puoliso | Dolley Payne Todd Madison[1] |
| Tiedot | |
| Puolue | demokraattis-republikaanipuolue |
| Uskonto | episkopaali[1] |
[[Tiedosto: |150x90px|Nimikirjoitus]]Nimikirjoitus |
|
Madisonin suurimpia saavutuksia olivat Yhdysvaltain ensimmäisen oppositiopuolueen demokraattis-republikaanisen puolueen perustaminen yhdessä Thomas Jeffersonin kanssa sekä tämän auttaminen Louisianan ostamisessa vuonna 1803. Lisäksi Madison julisti presidenttikaudellaan tappiollisen ja erityisesti federalistien kritisoiman sodan Iso-Britannia vastaan.
Elämä
Nuoruus
James Madison syntyi 16. maaliskuuta 1751 Port Conwayssä Virginiassa. Hän oli vanhempiensa James Madison Sr.:in ja Nellie Conway Madisonin 12 lapsesta vanhin. James Madison vietti lapsuutensa perheen maatilalla Montpelierissä Orange Countyssä. 18-vuotiaana Madison lähti opiskelemaan College of New Jerseyhin (nyk. Princetonin yliopisto). Valmistuttuaan hän kiinnostui Amerikan siirtokuntien ja sen emämaan Iso-Britannian välisistä suhteista, jotka olivat tulehtuneet Britannian nostettua Amerikkalaisten verotusta. Kun Virginia alkoi valmistautumaan Yhdysvaltain vapaussotaan Britaniaa vastaan, Madison päätti liittyä Orange Countyn armeijaan. Koska Madison oli pienikokoinen ja sairasteli usein, hän päätti lopulta luopua sotilasurasta ja siirtyä politiikkaan.[2]
Ura poliitikkona
Kun Virginia julkaisi oman perustuslakinsa, jonka mukaan se ei ollut enää Britannian hallituksen alainen, valittiin Madison Virginian hallitukseen. Poliitikkona Madison kannatti erityisesti uskonnonvapautta. Samoihin aikoihin Madison tapasi Thomas Jeffersonin, jonka kanssa hänellä oli hyvin läheinen ystävyyssuhde. Vuonna 1780 Madison valittiin Virginian edustajaksi siirtokuntien kongressiin Philadelphiaan. Vuonna 1783 hän palasi takaisin Virginiaan ja jatkoi uskonnonvapauden edistämistä.[2]
Kun Yhdysvallat julistautui itsenäiseksi vuonna 1776, siirtyi suurin osa maan päätösvallasta lähes itsenäisinä toimineille osavaltioille. Madisonin mielestä maa tarvitsi kuitenkin vahvaa yhtenäistä hallitusta, ja hän luonnollistelikin Yhdysvaltain perustuslakia varten ns. "Virginian suunnitelman", joka toimi osaltaan perustuslain perustana. Tästä Madison sai lisänimen Father of the Constitution (suom. Perustuslain isä).[2]
Perustuslaki vaati hyväksymistä varten yhdeksän osavaltion hyväksyn kolmestatoista. Madison kuului federalisteihin, jotka halusivat Yhdysvalloille yhtenäisen hallituksen. Yhtenäistä hallitusta vastustivat kuitenkin useat federalismin vastustajina tunnetut henkilöt. Madison tuki federalisteja muun muassa kirjoittamalla useita nimettömiä esseitä yhtenäisen hallinnon puolesta. Perustuslaki saatiin kaikesta huolimatta hyväksyttyä kaikkien osavaltioiden enemmistöllä vuonna 1788. Tämän jälkeen Madison alkoi valmistelemaan perustuslain Bill of Rights -lisäyksiä, jotka hyväksyttiin osaksi perustuslakia vuonna 1791.[2]
Uusi puolue ja avioliitto
Yhdysvaltain itsenäistyttyä Madisonin ja Thomas Jeffersonin näkemykset maan suunnasta alkoivat erkaantua federalistien näkemyksistä. Erityisesti he vastustivat federalisti Alexander Hamiltonin hanketta kansallisesta pankista. Muun muassa tämän takia Jefferson ja Madison perustivat Yhdysvaltain ensimmäisenä oppositiopuolueena pidetyn Yhdysvaltain demokraattis-republikaanisen puolueen vuonna 1792.[2]
Vuonna 1794 Madison meni naimisiin 26-vuotiaan lesken Dolley Payne Toddin (1768-1849) kanssa. Todd piti juhlista ja järjestikin useita päivälliskutsuja, joissa Madison tapasi muita tärkeitä henkilöitä.[2]
Nousu ulkoministeriksi ja presidentiksi
Kun Madisonin läheiseksi ystäväksi muodostonut Thomas Jefferson nousu Yhdysvaltain kolmanneksi presidentiksi vuonna 1801, hän nimitti Madisonin maan ulkoministeriksi. Ulkoministerinä Madisonin merkittävin saavutus Jeffersonin avustaminen Louisianan ostamisessa Ranskalta vuonna 1803. Vuonna 1807 Madison asetti yhdessä Jeffersonin kanssa Iso-Britannian ja Ranskan kauppasaartoon, joka kesti aina Jeffersonin presidenttikauden päättymiseen 1809 asti. Kauppasaarrosta oli enemmän haittaa Yhdysvalloille itselleen kuin Ranskalle ja Britannialle, koska ne eivät tuolloin enää olleet riippuvaisia Yhdysvaltain kanssa käydystä kaupasta.[2]
Vuonna 1809 Madison voitti federalistien ehdokkaan Charles Cotesworth Pinckneyn presidentinvaaleissa ja nousi näin maan neljänneksi presidentiksi. Kostona kauppasaarrosta Iso-Britannia alkoi Madisonin presidenttikaudella tukea intiaaneja taisteluissa uudisasukkaita vastaan ja värvätä yhdysvaltalaisia laivoja Royal Navyn palvelukseen. Vuonna 1812 Madison julisti Iso-Britannialle sodan, vaikka Yhdysvalloilla ei ollut tarpeeksi vahvoja asevoimia maata vastaan. Useimmat osavaltiot kieltäytyivät lähettämästä sotajoukkoja, ja sota saikin lempinimen Mr. Madison's War (suom. Herra Madisonin sota).[2]
Vuonna 1812 Madison voitti presidentinvaaleissa federalistien ehdokkaan DeWitt Clintonin. Tästä huolimatta Madisonia kritisoitiin laajasti Yhdysvaltain pitämisestä edelleen mukana sodassa ylivoimaista Britannia vastaan. Elokuussa 1814 britit marssivat Washingtoniin ja polttivat useita hallintorakennuksia, muun muassa Valkoisen talon ja kongressin kirjaston. Tästä huolimatta amerikkalaiset saivat torjuttua pahimmat hyökkäykset, ja sota päättyi Ghentin rauhaan joulukuussa 1814.[2]
Viimeiset vuodet
Toisen kautensa loputtua vuonna 1817 Madison palasi kotitilalleen Montpelieriin Virginiaan yhdessä vaimonsa kanssa. Presidenttikausien jälkeen Madison toimi vielä useissa korkeissa viroissa, muun muassa Jeffersonin perustaman Virginian yliopiston rehtorina. Madison kuoli 85-vuotiaana 28. kesäkuuta 1836 Montpelierissä.[2]
Huolimatta presidenttinä tekemistään virheistä Madisonia pidetään edelleen loistavana ajattelijana ja valtiomiehenä.[2]
Lähteet
Aiheesta muualla
- James Madisonin elämäkerta Valkoinen talo (englanniksi)
