Wikipedia

Kolmas makedonialaissota

sota Rooman ja Makedonian välillä 171–168 eaa.
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 16. syyskuuta 2008 kello 15.07 käyttäjän Barosaurus Lentus (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.

Kolmas makedonialaissota käytiin Rooman tasavallan ja Makedonian valtakunnan välillä vuosina 171-168 eaa. Sota alkoi kun Makedonian kuninkaan Filippos V:n poika Perseus nousi valtaistuimelle ja alkoi laajentamaan Makedonian valtaa. Roomalaiset eivät pitäneet tästä ja julistivat Perseukselle sodan. Vaikka Perseus ei ollut sotilaallisesti kovinkaan lahjakas, hänen onnistui torjua roomalaiset kolmen vuoden ajan. Lopulta kuitenkin konsuli Lucius Aemilius Paulluksen joukot löivät Perseuksen Pydnan taistelussa 22. kesäkuuta 168 eaa. Kolmas makedonialaissota merkitsi Makedonian ja Kreikan joutumista Rooman vallan alaisuuteen sekä lopulta sen laajentumista itään.

Kolmas makedonialaissota
Osa makedonialaissotia
Kuningas Perseus Aemilius Paulluksen edessä. Jean-François Pierre Peyronin maalaus vuodelta 1802.
Kuningas Perseus Aemilius Paulluksen edessä. Jean-François Pierre Peyronin maalaus vuodelta 1802.
Päivämäärä:

171 eaa. – 168 eaa.

Paikka:

Makedonia, Kreikka ja Illyria

Lopputulos:

Rooman voitto

Osapuolet

Rooman tasavalta, Pergamon

Makedonian valtakunta

Komentajat

Publius Licinius Crassus,
Aulus Hostilius Mancinus,
Quintus Marcius Philippus,
Lucius Aemilius Paullus,
Eumenes II

Kuningas Perseus,
Gentius,
Cotys VI

Vahvuudet

35 000-40 000

43 000-44 000

Makedonialaissodat
Ensimmäinen – Toinen – Kolmas – Neljäs

Sodan osapuolet

Makedonia

Pääartikkeli: Makedonian valtakunta

Vaikka Filippos V:n johtama Makedonian valtakunta oli kärsinyt tappion edellisissä sodissa, oli Makedonia kuitenkin toipunut toisen makedonialaissodan tappioista. Perseuksella oli riittävästi varallisuutta maksaa ulkomaalaisille palkkasotureille palkkaa kymmenen vuoden ajaksi. Lisäksi varastoissa oli runsaasti viljaa ja sotapalvelukseen kelpaavia miehiä oli tarpeeksi muodostamaan kolme kertaa suuremman armeijan kuin Makedonialla oli sillä hetkellä.[1]

 
Kartta Makedonian valtakunnasta.

Perseuksella oli sodan alussa noin 43 000 miehen armeija. Näistä 4 000 makedonialaista ja traakialaista ratsuväkeä, sekä runsaasti ulkomaalaisia palkkasotureita muun muassa paionialaisia, agrianeja, traakialaisia, gallialaisia, kreetalaisia ja kreikkalaisia. Sen lisäksi Odrysian kuningas Cotys VI oli antanut Perseukselle 1 000 ratsu- ja jalkaväkimiestä.[2] Armeijan päävoima oli 21 000 miehen suuruinen hellenistinen falangi,[1] johon kuuluneet miehet olivat syntyperältään makedonialaisia. Falangirykmentit oli aseistettu sarissalla, noin 6,3 metriä pitkällä peitsellä. Sitä piti käsitellä kahdella kädellä, joten olkapäälle oli nahkahihnasta ripustettu pyöreä kilpi. Tämän lisäksi jokaisella falangisotilaalla oli pronssinen kypärä, kovetetusta pellavasta tehty rintapanssari, säärisuojat sekä miekka.[3] Falangiin kuului 2 000 miehen valio-osasto, kuninkaallinen kaarti agema.[2]

Rooma

Kolmas makedonialaissota oli viimeinen sotatoimi, jossa toisessa puunilaissodassa taistelleita roomalaisia vielä palveli. Sodan sytyttyä roomalaisupseerit yrittivät löytää mahdollisimman monta veteraaniupseeria kuin suinkin mahdollista. Makedoniaan lähetetyssä konsuliarmeijassa oli noin 37 000 miestä ja 2 000 ratsuväkeä. Tähän kuului kaksi legioonaa, joissa oli poikkeuksellisesti 6 000 jalkaväki- ja 300 ratsumiestä, kun normaalisti tuon ajan legioonassa oli 5 200 jalkaväkimiestä. Armeijan joukossa oli myös runsaasti ulkomaalaisten liittolaisten sotilaita, muun muassa liguureja, numidialaista ratsuväkeä ja sotanorsuja sekä kreetalaisia jousimiehiä.[4] Tämä armeija oli kokenut, mutta jossain määrin myös ikääntynyt.[5]

Taustaa

Filippos V:n Makedonia

Pääartikkelit: Ensimmäinen makedonialaissota, Toinen makedonialaissota
 
Filippos V

Makedonia oli kuningas Filippos V:n johdolla liittoutunut toisessa puunilaissodassa Karthagon kanssa Roomaa vastaan. Filippos oli luvannut karthagolaiselle Hannibalille, että hän hyökkäisi Rooman Illyrian provinssiin vetäen roomalaisten huomion pois Italiasta, jossa Hannibal kävi menestyksellistä sotaa Roomaa vastaan. Filippoksen joukot kuitenkin voitettiin ja kymmenen vuoden sodankäynnin jälkeen rauha lopulta solmittiin Makedonian ja Rooman välillä vuonna 205 eaa. Roomalaisten kukistettua Karthagon vuonna 202 eaa., he janosivat kuitenkin kostoa. Toisessa makedonialaissodassa vuosina 200-197 eaa. makedonialaiset lyötiin perusteellisesti. Filippos joutui luopumaan kaikista valloitetuista alueistaan, mutta sai pysyä vallassa.[6]

Perseuksen nousu valtaan

Tiedosto:Coin perseus macedonia.jpg
Perseus kuvattuna muinaisessa kolikossa.

Filippos kuoli vuonna 179 eaa. ja hänen poikansa Perseus nousi valtaistuimelle hänen seuraajanaan. Perseus solmi aluksi muodollisen ystävyyssopimuksen Rooman senaatin kanssa, mutta isänsä tavoin hän vihasi Roomaa ja alkoikin heti vähentää roomalaisten arvovaltaa eri alueilla tavoitteenaan Makedonian nostaminen takaisin välimeren mahtavimmaksi valtioksi.[7] Perseus otti myös vaimokseen Seleukidien valtakunnan kuninkaan Seleukos IV Filopatorin tyttären Laodiken[8] ja teki useita liittolaissopimuksia muun muassa Kreikan, Epeiroksen, Seleukidien, Rhodoksen sekä useiden roomalaisvastaisten traakialais- ja illyrialaisheimojen kanssa. Hän myös marssitti armeijansa Pohjois-Makedoniaan sekä etelään, Kreikkaan rikkoen aiemmin tehtyjä sopimuksia Makedonian ja Rooman kanssa. Lopuksi Perseus muodosti uudet suhteet Akhaian liiton ja muiden Kreikan kaupunkivaltioiden kanssa uhaten roomalaisten valtaa Makedoniassa ja Kreikassa.[9] Perseus tuki myös Kreikan kaupunkivaltioiden demokraattisia ajatussuuntia. Tämä ei kuitenkaan saavuttanut kannatusta ja sen lisäksi suututti roomalaisia, jotka kannattivat aristokratiaa.[7]

Rooman uskollinen liittolainen ja Makedonian vihamies, Pergamonin kuningas Eumenes II tuli vuonna 172 eaa. kuitenkin epäluuloiseksi ja kertoi roomalaisille Perseuksen toimista syyttäen tätä Pergamonin rajojen loukkaamisesta. Rooman senaatti ei kuitenkaan vielä kiinnittänyt asiaan suurempaa huomiota, koska roomalaisten huomio oli jo kiinni Illyrian sodassa. Mielipiteet kuitenkin muuttuivat pian kun jatkuvat ongelmat Illyriassa ja Eumeneksen salamurhayritys Delfoissa yhdistettiin Perseukseen. Senaatti päätti täten sotilaallisista toimista Perseusta vastaan ja legioonalaisia ja lähettiläitä lähetettiin Epeirokseen ja Kreikan kaupunkeihin turvaamaan Makedonian hyökkäysreitit ja kreikkalaisten liittolaissopimukset Rooman kanssa.[9]

Akhaian liitto oli valmis tukemaan Roomaa taistelussa makedonialaisia vastaan. Boiotian liitto epäröi hiukan kummalle puolelle asettuisi, mutta roomalaisten tiukan painostuksen jälkeen useat liiton kaupungit liittoutuivat lopulta roomalaisten kanssa ja liitto hajosi. Myös Illyrian kuningas Gentius, Syyria, Egypti ja Kappadokia sekä useat traakialaiset heimot solmivat ystävyyssopimuksen Rooman kanssa. Tosin traakialainen Odrysian kuningas Cotys VI oli jo alusta asti liittoutunut Perseuksen kanssa ja osoitti myös nyt tukea makedonialaisille.[7] Seleukidikuningas Antiokhos IV ja Perseuksen lanko Prusias eivät kuitenkaan tukeneet Perseusta.[8]

Sodan kulku

Sodanjulistus

Roomalla ei ollut tässä vaiheessa vielä kunnollista armeijaa eikä komentajaa.[10] Joten viivyttääkseen vihollisuuksien alkamista, Rooman senaatti lähetti kaksi korkea-arvoista lähettilästä Makedoniaan Perseuksen puheille ja kertomaan, että senaatti saattaisi hyväksyä rauhansopimuksen hänen kanssaan. Roomalaisilla ei kuitenkaan ollut aikomuksia solmia sopimusta ja he hankkivatkin vain näin lisäaikaa valmistautuakseen sotaa varten. Vaikka useimmat senaattorit hyväksyivät tämän petoksen, jotkut vanhemmat virkamiehet tuomitsivat sen jyrkästi vedoten siihen, ettei roomalaisten tulisi käyttää valheita voiton saavuttamiseksi.[11]

 
Thessalian kartta.

Sota syttyi lopulta keväällä 171 eaa. Perseus oli valmistautunut sotaan hyvissä ajoin ja eteni armeijansa kanssa Makedoniasta etelään, Perrhaibian maakuntaan. Hän sai Azoruksen, Pythiumin ja Doliken kaupungit antautumaan nopeasti. Tämän jälkeen Perseus hyökkäsi Kyretiaan, joka antautui myös vuorokauden piirityksen jälkeen. Mylain kaupunki onnistui pitämään asemansa kolme päivää, mutta lopulta makedonialaiset valtasivat sen rynnäköllä. Kaupunki ryöstettiin ja poltettiin ja sen asukkaat myytiin orjiksi. Makedonialaiset etenivät sen jälkeen Thessaliaan, jossa he keskittyivät valtaamaan roomalaismielisiä kaupunkeja ja linnoituksia.[12]

Sillä aikaa konsuli Publius Licinius Crassus, joka oli saanut komentajuuden Makedoniassa eteni armeijallaan Epeiroksen läpi Thessaliaan kohtaamaan Perseuksen armeija. Matkalla häneen liittyi Eumeneksen 4 000 jalkaväki- ja 1 000 ratsuväkimiehen osasto. Crassus leiriytyi lopulta Tripoliksen kaupungin lähistölle, muutaman kilometrin päähän Larissasta. Hän kutsui upseerinsa koolle keskustellakseen tilanteesta. Myös Perseus oli leiriytynyt vain noin 1,5 km päähän roomalaisista ja pian syntyi ensimmäinen lyhyt kahakka, kun Eumenes päätti hyökätä makedonialaisten leiriä vastaan. Taistelu kuitenkin päättyi pian ratkaisemattomana kummankin puolen osoittauduttua saman vahvuisiksi.[13]

Callicinuksen taistelu

Pääartikkeli: Callicinuksen taistelu

Makedonialaiset vetäytyivät muutaman kilometrin päähän roomalaisista. Seuraavana aamuna Perseus päätti haastaa Crassuksen taisteluun ja eteni armeijansa kanssa vain parin kilometrin päähän roomalaisten leiristä ja ryhmitti joukkonsa Callicinus-nimiselle kukkulalle. Roomalaiset eivät odottaneet tätä ja yllättyivät suuresti nähdessään makedonialaisten etenevän kohti leiriään. Crassus käski muodostaa nopeasti raskaan jalkaväkensä linjaan leirin suojavallin taakse ja lähetti samalla kevytaseiset jalkaväki- ja ratsumiehet ulos leiristä kohtaamaan vihollinen. Roomalaisten oikeaa siipeä komensi Crassuksen veli ja se koostui italialaisesta ratsuväestä ja velites-joukoista. Vasenta siipeä ja kreikkalaisia apujoukkoja komensi taas Marcus Valerius Laevinus. Roomalaisten keskusta oli tribuuni Quintus Mucius Scaevolan johdossa. Linjan edessä oli vielä 500 apujoukkojen sotilasta ja lisäksi kauempana vasemman siiven takana oli reservissä 400 thessaliasta ratsumiestä.[14]

Makedonian vasenta siipeä komensi Perseuksen liittolainen Cotys, ja se koostui hänen omasta traakialaisesta ratsu- ja jalkaväestään. Oikealla siivellä oli makedonialainen ratsuväki ja keskustassa Perseus itse, falangin valiokaarti ageman takana. Näiden eteen oli vielä asetettu 400 linko- ja keihäsmiestä.[14]

Molempien armeijoiden lähes samanvahvuiset ratsuväki- ja kevyet jalkaväkijoukot iskivät yhteen. Makedonialaisten vasemmalla siivellä traakialainen jalkaväki iski yhteen italialaisten ratsumiesten kanssa. Seuranneessa kiivassa taistelussa roomalaisten oikea siipi joutui sekasorron valtaan ja ajettiin pakoon. Samalla makedonialaisten keskustan hyökkäys pyyhkäisi roomalaisten kreikkalaiset liittolaiset pakoon ja työnsi heitä taaksepäin. Lopulta Crassus tajusi, että oli hävinnyt taistelun ja Rooman thessalialainen ratsuväki kutsuttiin apuun tukemaan joukkojen vetäytymistä. Heidän onnistui yhdessä Eumeneksen joukkojen kanssa muodostaa tilapäinen linja. Myös makedonialaisten muodostelmat olivat hajonneet taistelussa, joten Perseus ei lähtenyt takaa-ajoon vaan kutsui joukkonsa takaisin leiriin. Roomalaiset menettivät 2 200 miestä kaatuneina ja 600 vankeina, kun taas Liviuksen mukaan makedonialaisten tappiot olivat vain 60 miestä.[15][16] Taistelun jälkeen roomalaiset perääntyivät Peneiosjoen taakse. Perseus yritti seurata heitä seuraavana yönä, mutta huomattuaan että roomalaiset olivat rakentaneet vankan leirin joen toiselle puolelle, hän luopui ajatuksesta hyökätä heidän kimppuunsa.[17] Perseus yritti myös tarjota rauhaa roomalaisten kanssa, mutta ehdotus torjuttiin.[18]

Perseukselta puuttui isänsä sotilaallinen lahjakkuus, joten kärsittyään tappion Phalannassa, hän käski jättää valtaamansa alueen ja perääntyi talveksi takaisin Makedoniaan, jota voitiin puolustaa helpommin. Siellä Perseus siirtyi puolustuskannalle ja alkoi linnoittaa Makedonian rajoja. Crassus ei seurannut makedonialaisia, vaan keskittyi valtaamaan Thessaliassa olevia Makedonian linnoituksia ja kaupunkeja.

 
Thessalian tasankoa ja Peneiosjoki.

Vuodet 170 eaa. - 169 eaa.

Seuraavana vuonna valittiin uusi konsuli johtamaan Rooman armeijaa, Aulus Hostilius Mancinus, joka oli toiminut preetorina vuonna 180 eaa. ja jonka isä oli kuollut toisessa puunilaissodassa. Mancinus yritti konsulikaudellaan kaksi kertaa murtautua Thessaliasta Makedoniaan. Ensimmäinen yritys epäonnistui ja toisella Perseus haastoi roomalaiset taisteluun, mutta Mancinus päätti vetäytyä.[17]

Tämän jälkeen roomalaiset suuntasivat katseensa toisaalle ja ryöstelivät makedonialaismielisiä Kreikan kaupunkeja. Yhteenottoja syttyi harvoin roomalaisten ja makedonialaisten joukkojen välillä, joten Perseus pystyi keskittymään valtakunnan pohjoispuolella asuvaa traakialaista dardanialaisheimoa vastaan.[17]

Crassus ja Mancinus eivät olleet kovinkaan taitavia johtamaan armeijaa, ja heidän liikkeensä olivat huonosti koordinoituja. Molemmat konsulit eivät myöskään käyttäneet riittävästi aikaa joukkojensa kouluttamiseen, sillä he tiesivät että heillä oli vain vuosi aikaa hankkia kunniaa itselleen.[19] Lisäksi roomalaisten laivasto ei tukenut riittävästi maavoimia, vaan jotkut roomalaiset komentajat keskittyivät vain ryöstelemään alueen kaupunkeja.[20]

Talvella 170 eaa. - 169 eaa. paksu lumi oli peittänyt vuoristosolat Thessaliasta Makedoniaan ja kuningaskunnan pohjoispuolella dardanialaiset oli kukistettu onnistuneesti. Traakian suunnalta Cotys pysyi yhä uskollisena makedonialaisille, joten Makedoniaan voitiin silloin hyökätä vain Illyriasta. Perseus suunnitteli poistavansa tämän uhan ja valtaavansa Illyrian roomalaiset tukikohdat. Hän toivoi täten saavansa Illyrian kuningas Gentiuksen liittolaisekseen.[21]

Perseus antoi kerätä viljaa monen päivän ajaksi ja kokosi 12 000 jalkaväki- 500 ratsumiehen armeijan ja eteni Illyriassa sijaitsevaan Uskanaan, joka oli roomalainen varuskunta. Sen 4 500 illyrialaista ja roomalaista sotilasta onnistuivat pitämään puolensa muutaman päivän ajan, mutta he eivät olleet varautuneet pitkään piiritykseen. Lopulta heidän oli pakko antautua ruokatarvikkeiden puutteessa. Kaupungin asukkaat myytiin orjiksi. Tämän jälkeen makedonialaiset hyökkäsivät Daudracumin kaupunkiin, joka oli paremmin puolustettavissa, mutta joka kuitenkin antautui heti nähdessään makedonialaisten saapuvan. Perseus saavutti vieläkin enemmän menestystä ja pian 1 500 roomalaista sotilasta oli antautunut hänelle. Makedonialaiset valtasivat vielä Oaeneuksen kaupungin, jonka jälkeen Perseus lähetti kaksi lähettilästä Gentiuksen puheille, joka hyväksyi liiton Perseuksen kanssa. Perseus palasi tämän jälkeen takaisin Makedoniaan.[21]

Philippuksen hyökkäys vuorten läpi Makedoniaan

Keväällä 169 eaa. konsuli Quintus Marcius Philippus lähetettiin korvaamaan Mancinus. Liviuksen mukaan Philippus oli yli 60-vuotias ja erittäin lihava, mutta myös vanhempi ja kokeneempi kuin edeltäjänsä.[19] Saman vuoden keväällä hän saapui 5 000 miehen täydennysten kanssa Ambrakian kaupunkiin (nykyinen Arta).[22] Muutaman päivän kuluttua saapumisestaan Philippus kokosi joukkonsa ja hyökkäsi uhkarohkeasti Thessaliasta vuorten läpi Makedoniaan. Maasto oli erittäin vaikeakulkuista ja samalla roomalaisten norsuista tuli todellisia huolenaiheita. Livius kertoo, että kun Perseus kuuli roomalaisten hyökkäävän vuorten läpi, hän hätääntyi ja luuli hävinneensä sodan. Hän käski polttaa laivaston ja heittää Makedonian valtakunnan rahakirstut mereen. Roomalaisten hyökkäys olisi voitu helposti torjua, mutta makedonialaisten passiivisuuden takia, Philippus pääsi joukkoineen vuorten läpi ja valtasi Philan, Herakleumin ja Diumin kaupungit, jotka sijaitsivat Thermaikoksenlahden rannikkotasangolla. Lopulta Perseus tajusi erehdyksensä ja käski nostaa kultarahat takaisin kuiville. Suurin osa saatiin pelastettua.[23][17]

Roomalaiset olivat väsyneitä pitkän ja vaikean marssin jälkeen ja heidän huoltolinjansa olivat uhattuina, joten Philippus joutui luopumaan Diumista ja perääntymään etelään, Olymposvuoren ja merenrannan välissä olevan Elpeusjoen taakse. Pian tämän jälkeen makedonialaiset valtasivat kaupungin takaisin. Tästä pienestä menestyksestä huolimatta, Philippus ei saanut Perseusta pakotetuksi ratkaisutaisteluun ja palattuaan Roomaan senaatti arvosteli häntä ankarasti.[23] Huono menestys myös horjutti Rooman liittolaisten uskollisuutta.[20]

Lucius Aemilius Paullus ja Pydnan taistelu

Pääartikkeli: Pydnan taistelu
 
Armeijoiden liikkeet ennen Pydnan taistelua.

Lucius Aemilius Paullus valittiin vuonna 168 eaa. konsuliksi ja nimitettiin Makedoniassa olevan armeijan komentajaksi. Hän oli Cannaen taistelussa kuolleen saman nimisen isänsä poika. Paullus oli aiemmin ollut konsulina vuonna 182 eaa. ja taistellut Hispaniassa, mutta vaihtelevalla menestyksellä.[24]

Roomalaiset kokosivat Italiassa 14 000 jalkaväki- ja 600 ratsumiestä täydentämään Makedoniassa olevaa armeijaa. Paullus lähetettiin näiden mukana Makedoniaan, Olymposvuoren lähellä sijaitsevaan Philan kaupunkiin. Saapuessaan Rooman armeijan leiriin, hän havaitsi, että joukkojen kuri oli höltynyt aikaisemman huonon menestyksen takia. Paullus antoi tällöin kolme pysyväiskäskyä noudatettaviksi armeijassa. Marsseilla oli muun muassa noudatettava tiukkaa marssikuria ja vartiomiehiltä kiellettiin scutum-kilven käyttö. Paullus näet tiesi erään vanhan sotilaskonsti, joka tehtiin laittamalla legioonalaisten pilum-keihäs nojalleen kilpeä vasten ja ottamalla sitten tämän tuen varassa nokkaunet. Lopuksi leirin ympärillä olevat vartiomiehet vaihdettiin aina kaksi kertaa päivässä, jotta joukot eivät uupuisi kovassa helteessä. Paullus myös painotti kurin ja tottelevaisuuden merkitystä puhuessaan miehilleen.[25]

Muutaman päivän valmistelun jälkeen roomalaiset etenivät pari kilometriä pohjoiseen Philasta lähelle Elpeusjokea. Perseus oli linnoittanut tiukasti Olymposvuoren ja merenrannan välisen alueen ja nähnyt paljon vaivaa linnoitustöissä. Suora hyökkäys kohti makedonialaisten asemia olisi ollut vaarallinen yritys, joten tiedusteltuaan vihollisen asemia, Paullus päätti lähettää muutaman tuhannen miehen sotajoukon Herakleumin kaupungista länteen vuorten läpi tavoitteenaan yllättää vihollinen selustasta. Tätä osastoa johti tribuuni Publius Cornelius Scipio Nasica. Taisteluosasto lähti yöllä ja saapui parin päivän kuluttua Pythiumin kaupungin lähellä olevaan solaan, jota vartioi makedonialaisten osastoja. Roomalaiset onnistuivat yllättämään vihollisen ja ajamaan sen pakoon. Kun Perseus kuuli tästä eräältä kreetalaiselta loikkarilta, hän lähetti 12 000 miehen joukon tukkimaan tien. Makedonialaisten osasto kuitenkin lyötiin ja Perseuksen täytyi jättää asemansa Elpeusjoella välttääkseen joutumasta uhatuksi kahdelta suunnalta.[26]

Makedonialaisten lähdön jälkeen Paullus ylitti armeijoineen Elpeusjoen ja liittyi Nasican osastoon. Perseus oli tällä välin vetäytynyt Pydnan eteläpuolelle olevalle tasangolle ja ryhmittänyt armeijansa taisteluvalmiiksi. Paullus ei kuitenkaan alaistensa painostuksesta huolimatta hyökännyt, sillä roomalaiset olivat jo valmiiksi väsyneitä marssimisen jäljiltä. Sen sijaan hän käski armeijansa vetäytyä hyvässä järjestyksessä ja leiriytyä Olymposvuoren rinteille.[27]

Taistelu alkoi seuraavana päivänä puolivahingossa, kun roomalaisten kantojuhta pelästyi ja lähti juoksemaan kohti makedonialaisia. Tästä syntyi aluksi pieni kahakka, mutta lopulta lisää joukkoja saapui paikalle. Tosin taistelun alusta on monenlaisia tarinoita.[28]

Molemmat armeijat ryhmittyivät kiiresti taistelukentälle ja makedonialaisten falangi iski yhteen Rooman itaalisten liittolaisten kanssa. Ankaran taistelun jälkeen itaalit joutuivat vetäytymään ja ryhmittymään uudelleen. Samalla menestyksestä rohkaistuneet makedonialaiset hyökkäsivät falangin johtamana. Mutta kun he liikkuivat eteenpäin, heidän rivistönsä hajosivat epätasaisessa maastossa ja roomalaiset pystyivät iskemään syntyneisiin aukkoihin hajottaen makedonialaisten muodostelmat. Lopulta Perseuksen armeija kääntyi sekasortoiseen pakoon roomalaisten ajaessa heitä takaa.[28] Perseus ratsasti ratsuväkensä kanssa pakoon Makedonian pääkaupunkiin Pellaan, mutta hän oli menettänyt 25 000 miestä kaatuneina ja 6 000-11 000 vankeina, samalla kun roomalaisten tappiot olivat vain noin 1 000 miestä.[29]

Sodan loppu

Pydnan taistelun jälkeen oli jo selvää, että roomalaiset olivat voittaneet sodan ja yhä useammat makedonialaiskaupungit antautuivat valloittajille. Perseus pakeni Makedonian pääkaupunkiin Pellaan pienen ratsuväkiosaston kanssa. Siellä hän yritti koota koolle ystävänsä ja liittolaisensa. Kuitenkin vain kolme hänen ystäväänsä suostui tapaamaan häntä. Perseus pelkäsi, että loput hänen entisistä liittolaisistaan kavaltaisivat hänet roomalaisille, joten hän lähti yöllä 500 kreetalaisen sotilaan kanssa ja pakeni Amfipolikseen, josta hän jatkoi yksin Aigeianmeren pohjoisosassa sijaitsevaan Samothraken saareen. Roomalaisen laivaston komentaja Gnaeus Octavius kuitenkin sai Perseuksen antautumaan poikineen.[30] Sillä aikaa roomalaiset valtasivat viimeisiä makedonialaisten hallussa olevia kaupunkeja, muun muassa Pellan ja Pydnan, jotka Paullus antoi ryöstää tyhjäksi.

Makedonia hyväksyi senaatin jakelemat rauhanehdot, joiden mukaan maa lakkautettiin ja jaettiin neljään tasavaltaan, joiden pääkaupungeiksi tulivat Amfipolis, Thessaloniki, Pella ja Herakleia Lynkestis.[6] Makedonian entisiä liittolaisia kohdeltiin joskus vieläkin ankarammin. Yksi syytetyistä oli Akhaian liitto, joka oli sodassa osoittanut makedonialaismielisyyttä. Liiton johtajat, joiden joukossa oli myös kreikkalainen historioitsija Polybios, vietiin Roomaan vankeuteen. Senaatti myös antoi Paullukselle tehtäväksi marssia Epeirokseen ja ryöstää sekä tuhota 70 alueen kaupunkia. Tämän seurauksena 150 000 asukasta myytiin orjiksi.[31] Myös Illyrian kuningas Gentius syöstiin vallasta pääkaupungissaan Skodrassa.[9]

Paulluksen triumfi

Perseus vietiin perheensä ja palvelijoidensa mukana Roomaan, jossa hän joutui esiintymään Paulluksen suuressa voitontriumfissa tämän palattua. Paullus sai voitostaan myös lisänimen Macedonicus.[32]

Paulluksen triumfi oli kuitenkin aluksi vaakalaudalla, sillä jotkut hänen sotilaistaan valittivat että heitä ei oltu palkittu riittävästi. Asia vietiin senaatin käsiteltäväksi ja lopulta pitkän kädenväännön jälkeen Paullukselle päätettiin myöntää triumfi. Se kesti poikkeuksellisesti kolme päivää. Ensimmäisenä päivänä esiteltiin 250 vankkurilastillista patsaita ja taideteoksia, jotka oli ryöstetty Makedoniasta ja Kreikasta. Toisena päivänä taas makedonialaisten sotilaiden aseita, panssareita ja muuta sotakalustoa, jotka oli järjestetty romuröykkiöksi muistuttamaan taistelun jälkeisiä asekasoja. Näiden perässä tuli sodan aikana kaapattuja hopearahoja, jotka olivat 750 laatikossa, joista jokaista kantoi neljä miestä. Viimeisenä päivänä marssi pääkulkue, jossa kuljetettiin 77 astiallista kultarahoja ja Perseuksen kallisarvoisimpia esineitä. Tämän jälkeen tuli Perseus itse lapsineen ja palvelijoineen. Plutarkhoksen mukaan monet roomalaiset liikuittuivat kyyneliin nähdessään kuninkaan ja hänen perheensä kahleissa. Tämän jälkeen tuli Paullus itse sotavaunuilla ajaen.[32]

Triumfin jälkeen Perseus vietiin perheineen kotiarestiin italialaiseen Alba Fucensin vuoristokaupunkiin, jossa hän eli vielä muutaman vuoden kunnes kuoli vuonna 166 tai 162 eaa.[32]

Vaikka Makedonia oli nyt roomalaisten hallussa, vihollisuudet eivät loppuneet siihen. Vuonna 150 eaa. alkoi neljäs makedonialaissota erään Andriskoksen noustua kuninkaaksi nimellä Filippos VI. Hän väitti olevansa Perseuksen poika.

Lähteet

Nykyajan lähteet

  • Adrian Goldsworthy: Rooman puolesta - sotilaat, jotka loivat Rooman valtakunnan. Ajatus Kirjat, 2006. ISBN 951-20-6951-2.
  • H. H. Scullard: A History of the Roman World 753 to 146 BC. Routledge, 1991. ISBN 0415305047. Teoksen verkkoversio (viitattu 12.9.2008). (englanniksi)
  • J. E. Lendon: Soldiers & Ghosts: A History of Battle in Classical Antiquity. Yale University Press, 2005. ISBN 0300119798. Teoksen verkkoversio (viitattu 12.9.2008). (englanniksi)
  • Theodor Mommsen: The History of Rome, Book III: Chapter X, The Third Macedonian War. Kääntänyt William Purdie Dickson. Scribner, 1895. Teoksen verkkoversio (viitattu 12.9.2008). (englanniksi)
  • Third Macedonian War UNRV.com. Viitattu 5.8.2008. (englanniksi)

Antiikin lähteet

Lähdeviitteet

  1. ↑ a b Theodor Mommsen: ”Chapter X:Resources of Macedonia”, The History of Rome, Book III. Kääntänyt William Purdie Dickson. Scribner, 1895.
  2. ↑ a b Livius 42.51
  3. ↑ Goldsworthy s. 92-93
  4. ↑ J. E. Lendon: Soldiers & Ghosts: A History of Battle in Classical Antiquity, s. 194. Yale University Press, 2005. ISBN 0300119798.
  5. ↑ Goldsworthy s. 91-92
  6. ↑ a b Jona Lendering: Macedonia: The Roman age 22.4.2006. Livius.org. Viitattu 11.9.2008.
  7. ↑ a b c H. H. Scullard: A History of the Roman World 753 to 146 BC, s. 278. Routledge, 1991. ISBN 0415305047.
  8. ↑ a b Jona Lendering: Perseus, Livius.org. 4.4.2006. Viitattu 5.8.2008
  9. ↑ a b c UNRV.com: Third Macedonian War unrv.com. 2003-2008. Viitattu 5.8.2008
  10. ↑ Livius 42.43
  11. ↑ Goldsworthy s. 96-97
  12. ↑ Livius 42.53-54
  13. ↑ Livius 42.55, 57
  14. ↑ a b Livius 42.58
  15. ↑ Livius 42.59
  16. ↑ Plutarkhoksen mukaan roomalaisten tappiot olivat 250 kuollutta ja 6 000 vankia. (Plutarkhos, Aemilius Paulus 9.)
  17. ↑ a b c d J. E. Lendon: Soldiers & Ghosts: A History of Battle in Classical Antiquity, s. 196. Yale University Press, 2005. ISBN 0300119798.
  18. ↑ Theodor Mommsen: ”Chapter X:The Romans Invade Thessaly”, The History of Rome, Book III. Kääntänyt William Purdie Dickson. Scribner, 1895.
  19. ↑ a b Goldsworthy s. 96
  20. ↑ a b H. H. Scullard: A History of the Roman World 753 to 146 BC, s. 280. Routledge, 1991. ISBN 0415305047.
  21. ↑ a b Livius 43.18-23
  22. ↑ Livius 44.1
  23. ↑ a b Goldsworthy s. 97
  24. ↑ Goldsworthy 97-98
  25. ↑ Goldsworthy s. 99-100
  26. ↑ Goldsworthy s. 101-102
  27. ↑ Goldsworthy s. 102
  28. ↑ a b Goldsworthy s. 105-111
  29. ↑ Theodor Mommsen: ”Chapter X:Battle of Pydna”, The History of Rome, Book III. Kääntänyt William Purdie Dickson. Scribner, 1895.
  30. ↑ Livius 44.43-45, 45.5
  31. ↑ Alf Henrikson: Antiikin tarinoita 1-2, s. 506-507. WS Bookwell Oy, 2001. ISBN 951-0-18515-9.
  32. ↑ a b c Goldsworthy s. 112-113

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kolmas_makedonialaissota&oldid=5465433”