Triumfi

voittokulkue antiikin Roomassa

Triumfi (lat. triumphus) on kulkue, jolla palkittiin sotilasmenestystä saavuttanut komentaja antiikin Roomassa.[1] Tapa saattaa olla lähtöisin etruskeilta, jo Rooman kuninkaiden kerrotaan viettäneen triumfeja. Alun perin kyseessä oli uskonnollinen kulkue, jolla pyrittiin puhdistamaan palaava armeija. Rooman senaatti myönsi triumfin, jos edellytykset täyttyivät, esimerkiksi taisteluissa oli täytynyt surmata vähintään 5 000 vihollista. Myöhemmin kulkueesta tuli keisarien yksinoikeus, ja sotapäälliköille saatettiin myöntää ainoastaan triumfin arvomerkit eli ornamenta triumphalia.

Marcus Valerius Corvinuksen triumfi kuvattuna Andreas Schlüterin (1664–1714) tekemässä reliefissä Varsovan Krasiński-palatsissa.

Triumfin viettäjä oli triumfaattori (triumphator). Hän matkusti neljän hevosen vetämissä kullatuissa vaunuissa kasvot punaisiksi maalattuina ja puettuna muistuttamaan Juppiter Optimus Maximusta esittäviä vanhoja terrakottapatsaita kaupungin halki pitkin sacra viaa eli pyhää tietä joukkojensa, sotasaaliin ja merkittävien sotavankien kanssa. Triumfikulkueen kärjessä kulkivat virkamiehet ja senaattorit valkoisissa viitoissa ja päät seppelöityinä. Heitä seurasivat torvensoittaja, sotasaalista kantavat orjat ja sotavangit. Sotavankien perässä tulivat triumfiraattori purppuranvärisessä toogassa ja laakeriseppele päässään ja sotilaat laakerinoksat käsissään. Sotilailla oli tuona päivänä oikeus vapaasti ilmaista ajatuksensa päälliköstään ja upseereistaan. Kulkue lähti liikkeelle Campus Martinukselta, kiersi Capitolin-ja Platiumin-kukkulat ja kulki lopulta Forum Romaniumin halki. Juppiterin temppelissä triumfiraattori suoritti hartausmenot sekä laski laakeriseppeleen ja kultaisen kruunun jumalan huomaan kiitokseksi hänen avustaan. Juhlallisuudet päättyivät Capitoliumilla nautittuun yleiseen juhla-ateriaan. Tuona päivänä triumfiraattoria kohdeltiin melkein jumalana, vaikka hänen takanaan vaunuissa seisoikin orja, joka kuiskaten muistutti, että juhlittu voittaja oli vain kuolevainen. Triumfin yhteydessä uhrattiin Jupiterille valkoisia härkiä. Triumfi oli suuri kunnia, jota perhe saattoi muistella sukupolvia myöhemmin. Triumfin nurjana puolena oli sen aiheuttama kateus.[2][3][4]

Lähteet muokkaa

  1. Dewey-juhlien johdosta. Edistys, 01.11.1899, nro 11, s. 3–8. Kansalliskirjasto. Viitattu 30.07.2017.
  2. Marja-Leena Hänninen: Uskonnot antiikin Roomassa, s. 68-70. Juva Bookwell, 2012. ISBN 978-951-851-360-8.
  3. Goldsworthy, Adrian: Rooman puolesta. Sotilaat, jotka loivat Rooman valtakunnan, s. 27-28. Ajatus Kirjat, 2006.
  4. Grimberg, Carl: Kansojen historia. Osa 5. Rooma, s. 78-80. WSOY, 1980. ISBN 951-0-09733-0.
Tämä antiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.