Suomen kansanvaltuuskunta
Kansanvaltuuskunta oli Suomalaisen vasemmiston ja sosialidemokraattisen puolueen piiristä 29. tammikuuta 1918 Työmies-lehdessä muodostetuksi ilmoitettu hallitus, joka aloitti kapinan vuonna 1917 Suomen itsenäiseksi Venäjän väliaikaisesta hallituksesta julistanutta ns. Svinhufvudin itsenäisyyssenaattia vastaan. Kansanvaltuuskunta toimi Suomen sisällissodassa punaisen puolen poliittisena johtona. Sodan puhjettua aiemmin maan alla toiminut punaisten vallankumoushallitus virallisti itsensä 28.01.1918 antamallaan julistuksella [1]. Edellisenä päivänä punaiset olivat aloittaneet Helsingin valtaamisen, mutta jo viikkoa aiemmin punaiset ja valkoiset olivat ottaneet yhteen Viipurissa.
Valtuuskunnan kokoonpano
Kansanvaltuuskunnan puheenjohtajana (pääministerinä) toimi Kullervo Manner, ulkoasiainvaltuutettuna (ulkoministerinä) Yrjö Sirola, sisäasiainvaltuutettuna (sisäministerinä) Adolf Taimi, oikeusasiainvaltuutettuna (oikeusministerinä) Lauri Letonmäki ja Antti Kiviranta, valitusasiainvaltuutettuna Otto Wilhelm Kuusinen, raha-asianvaltuutettuna (valtiovarainministerinä) Jalo Kohonen, työasianvaltuutettuna (työministerinä) Johan Erik Lumivuokko, maatalousasiain valtuutettuna (maatalousministerinä) Evert Eloranta, elintarvikeasiainvaltuutettuna (II maatalousministerinä) Oskari Tokoi, liikenneasiain valtuutettuna (liikenneministerinä) Konstantin Lindqvist, posti- ja tiedotusasiain valtuutettuna (II liikenneministerinä) Emil Elo ja prokuraattorina (oikeuskanslerina) Matti Turkia.
Suomen sosialidemokraattisen puolueen keskeinen henkilö, Väinö Tanner, ei liittynyt kansanvaltuuskuntaan, mikä mahdollisti hänelle keskeisen aseman Suomen politiikassa vuoden 1918 sodan jälkeenkin.
Vallankumoushallitusta punaiset kutsuivat Suomen Kansanvaltuuskunnaksi [2]. Sitä valvomaan oli tarkoitus perustaa Työväen Pääneuvosto, jonka kokoonpanosta Suomen Kansanvaltuuskunta esitti seuraavaa:
- SDP 10 paikkaa
- SAJ 10 paikkaa
- Punakaartit 10 paikkaa
- Helsingin Työväenjärjestöjen edustajat 5 paikkaa
Kansanvaltuuskunnan oli siis määrä hoitaa myös Työväen Pääneuvoston tehtävät, kunnes Työväen Pääneuvosto kokoontuu ensimmäisen kerran.
Perustuslakiehdotus
Kansanvaltuuskunta laati ehdotuksen Suomen perustuslaiksi [3]. Se sisälsi merkittäviä vaikutteita Yhdysvaltojen perustuslaista ja Ranskan suuren vallankumouksen ihanteista ja se oli tarkoitus saattaa kansanäänestykseen.
Vallankumoushallituksen perustuslakiehdotusta tarkemmin tutkimalla ja vertaamalla sitä nykyiseen perustuslakiimme löytyy yllättävän paljon yhtäläisyyksiä. Esimerkiksi yleinen, myös naisia koskeva äänioikeus oli mukana (oli tosin ollut Suomessa jo vuodesta 1906) ja useat nykyiset valiokunnat mainitaan nimeltä, samoin rajoittamaton monipuoluejärjestelmä. Jotakin merkittäviä poikkeuksia eduskunnan ja oikeuslaitoksen tappioksi ja samaan aikaan hallituksen hyväksi kuitenkin on. Alla niistä muutama listattuna:
- Kansaneduskunnan valiokuntien ja komiteoiden (nyk. ministerien nimittämien lautakuntien) jäsenet oltaisiin valittu suhteellisella vaalitavalla kansanedustajien keskuudesta, eli suuret Kansaneduskunta-puolueet olisivat saaneet nykyiseen käytäntööön verrattuna enemmän valiokuntapaikkoja. Nykyisessä valtiosäännössä valiokuntien paikat jaetaan samassa suhteessa puolueiden kansanedustajapaikkojen kanssa.
- Lainvalmisteluun osallistuvat lautakunnat ja eduskunnan nimeämien tutkintalautakuntien (nyk. esim. onnettomuustutkintalautakunnat tai valtakunnanoikeus) paikkajaossa olisi sovellettu Kansaneduskunnan valiokuntien paikkajakoa
- KHO ja KKO eivät olisi voineet tehdä päätöstä ilman prokuraattorin (nyk. oikeuskanslerin) tai lainvalvojakunnan (nyk. Perustuslakivaliokunta) jäsenen läsnäoloa
- Kansaneduskunta olisi kokoontunut määräajoin vain kerran vuodessa, muutoin vain kansanedustajien määräenemmiston päätöksellä. Sinä aikana, kun Kansaneduskunta ei kokoonnu valtopäiville, sen valtaa olisi käyttänyt Kansanvaltuuskunta (nyk. hallitus)
- Kansanvaltuuskunta olisi näin kyennyt hyväksymääm lakeja ilman Kansaneduskunnan päätöstä yhtä poikkeusta lukuunottamtta: päätöksenteossa läsnä ollut valvojavaliokunnan jäsen olisi pystynyt vaatimaan, valtiosääntöön(/perustuslakiin) perustuvaan syyhyn vedoten, jättämään lain lepäämään, kunnes varsinaiset valtiopäivät (Kansaneduskunta) kokoontuu
- Hallinnon valvojakuntaan ja lainvalvojakuntaan jaettu valvojavaliokunta pystyi jättämään lait lepäämään, eli käytännössä Kansanvaltuuskunnan päätettäväksi
Joitain valtaa nykyiseen perustuslakiin nähden enemmän hajauttavia kohtia ovat mm. seuraavat kohdat:
- KKO ja KHO nimitykset olisi hyväksynyt Kansaneduskunta Kansanvaltuuskunnan esityksestä. Nykyisin presidentti nimittää henkilöt näihin virkoihin hallituksen esityksestä
- Ylin toimeenpanovalta olisi ollut Kansanvaltuuskunnalla Kansaneduskunnan valvonnassa. Osa tästä toimeenpanovalasta on nykylain mukaan presidentillä.
Perustuslakiehdotuksen hylkääminen
Sisällissodan päätyttyä Kansanvaltuuskunnan ehdotus hylättiin ja Suomessa alkoi käyttää valtaa niinsanottu tynkäeduskunta, josta kaikki työväenpuolueiden edustajat, lukuunottamatta Matti Paasivuorta, oli suljettu pois. Tämä noin puoleen varsinaisesta koostaan typistetty eduskunta sääti Suomelle perustuslain, jolla Suomesta tehtiin kuningaskunta. Kuningashankkeen epäonnistuttua ja länsivaltojen painostuksen seurauksena pidettiin maassa uuet eduskuntavaallit ja valittu eduskunta laati maalle uuden perustuslain, joka oli pääosin samanlainen, mutta hallitsijan valtaoikeudet annettiin välillisillä vaaleilla valitulle presidentille. Vaikka ennen sisällisotaa Suomesta oli tullut maailman ensimmäinen maa, jossa vallitsi yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, pysähtyi parlementaristinen kehitys sodan jälkeen vuosikymmeniksi ja tynkäeduskunnan lainsäätötoimet johtivat siihen että vuoden 2000 uuteen perustuslakiin asti presidentti pystyi yksin hajoittamaan eduskunnan ja estämään tai lykkäämään lakien voimaantuloa.
Kansanvaltuuskunnan ehdotus perustuslaiksi ei koskaan edennyt ehdotusta edemmäksi. Sen voimaan saattamiseksi Kansanvaltuuskunta ehdotti järjestettäväksi kansanäänestystä. Ei voida tietää olisiko perustuslakiehdotusta sellaisenaan ikinä edes yritetty saattaa voimaan jos sisällissodan loputulos olisi ollut toinen, eikä myöskään sitä olisiko sitä hyväksytty kansanäänestyksessä tai myöskään eduskunnan käsittelyssä.